Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston kanslia kerää kokemuksia valtioneuvosto.fi-sivuston käytöstä ja kehittämistarpeista. Auta kehittämistyössä ja vastaa lyhyeen verkkokyselyyn

Antirasistista tulevaisuutta luodaan teoilla – antirasistisessa tulevaisuudessa nimi ei vaikuta työnhakuun

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 24.1.2022 11.56
Tiedote

Oikeusministeriön ja yhdenvertaisuusvaltuutetun Olen antirasisti -kampanjalla aktivoidaan ihmisiä ja organisaatioita tekemään konkreettisia antirasistisia tekoja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Kampanjan ensimmäinen osa toteutettiin alkusyksystä ja toinen osa käynnistyy tänään 24.1.2022. Nyt jatketaan keskustelua rasismin vaikutuksista yhteiskunnassa sekä visioidaan antirasistista tulevaisuutta, jota rakennetaan yhdenvertaisuutta edistävien tekojen avulla. 

Rasismi vaikuttaa läpileikkaavasti koko yhteiskunnassa ja sen poistamiseksi tarvitaan jokaista. Antirasistisen tulevaisuuden rakentaminen vaatii myös jatkuvaa toimintaa. Olen antirasisti -kampanjan toisessa osassa kannustetaan pohtimaan, miltä antirasistinen tulevaisuus näyttäisi, ja mitä se käytännössä tarkoittaisi. Millaista olisi esimerkiksi asua Suomessa, jossa ihonväri tai nimi eivät vaikuttaisi työnhakuun tai asunnon saantiin? 

- Rasismi rikkoo Suomea. Rasismi vaikuttaa monien ihmisten elämään kokonaisvaltaisesti ja vaikeuttaa esimerkiksi työn saantia. Konkreettisilla antirasistisilla teoilla, rakenteellisen rasismin purkamisella ja pitkäjänteisellä rasismin vastaisella työllä voimme rakentaa antirasistista tulevaisuutta. Sellaisessa tulevaisuudessa jokaisella on aidosti yhdenvertainen mahdollisuus olla osa yhteiskuntaa; osallistua työelämään, käydä koulua, harrastaa, osallistua politiikkaan. Jokainen saa elää oman näköistään elämää ilman pelkoa syrjinnästä tai rasismista, yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman toteaa.

Oikeusministeriö, yhdenvertaisuusvaltuutettu ja 140 yhteistyökumppania kannustavat rakentamaan rasismista vapaata Suomea

Kampanjassa on mukana yli 140 yhteistyökumppania ja he ovat lähteneet määrätietoisesti kehittämään erilaisia toimintamalleja yhdenvertaisuuden edistämiseksi omassa toiminnassaan. Kampanjan aikana on muun muassa perustettu antirasismiin keskittyviä työryhmiä, uudistettu yhdenvertaisuussuunnitelmia sekä otettu käyttöön henkilöstön monimuotoisuutta lisääviä rekrytointikäytäntöjä. 

Syrjinnän ja rasismin torjunta on myös hallituksen tärkeä tavoite. Valtioneuvoston rasismin vastaisella toimintaohjelmalla pyritään muun muassa purkamaan yhteiskunnan eriarvoistavia rakenteita, edistämään suomalaisen työelämän monimuotoisuutta ja kasvattamaan tietoisuutta rasismin eri muodoista.

- On ollut ilahduttavaa nähdä kampanjan aikana, miten eri tavoin organisaatiot ja ihmiset edistävät ihmisoikeuksien toteutumista. Nämä teot osoittavat konkreettisesti sen, että jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, että yhteiskunta on yhdenvertaisempi kaikille. Myös valtionhallinnon toiminnassa puututaan rasismiin ja edistetään yhdenvertaisuutta. Viime vuonna hyväksytty valtioneuvoston toimintaohjelma rasismin torjumiseksi on yksi keskeinen työkalu antirasistisen tulevaisuuden rakentamiseksi, sanoo oikeusministeriön demokratia- ja julkisoikeusosaston päällikkö Johanna Suurpää.

Organisaatiot voivat edelleen lähteä mukaan kampanjaan. Kampanjaan voi liittyä osoitteessa olenantirasisti.fi. Yhteistyökumppaneiden henkilöstöllä on lisäksi mahdollisuus osallistua Antirasismin ABC -koulutukseen, joka järjestetään kampanjan puitteissa rasisminvastaisella viikolla maaliskuussa.

Lisätietoja:
Hankepäällikkö Nitin Sood, oikeusministeriö, p. 0295 150 186, [email protected]
Viestintäpäällikkö Mirka Mokko, yhdenvertaisuusvaltuutettu p. 0295 666 813, [email protected]

Kampanjavideo YouTubessa 

 
Sivun alkuun