Aserikoksia koskeva lainsäädäntö uudistuu – rangaistukset kiristyvät
Hallitus esittää aserikoksia koskevan lainsäädännön merkittävää uudistusta. Hallitusohjelman mukaisesti törkeän ampuma-aserikoksen vähimmäisrangaistus korotettaisiin kahdeksi vuodeksi vankeutta. Jatkossa tästä rikoksesta tuomittaisiin pääsääntöisesti ehdoton vankeusrangaistus. Lisäksi luvattoman ampuma-aseen mukana pitäminen yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa tulisi törkeän ampuma-aserikoksen tekotavaksi. Myös vaarallisten esineiden hallussapidosta julkisella paikalla rangaistaan jatkossa ankarammin.
Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman ohjelman mukaan hallitus pitää järjestäytynyttä rikollisuutta vakavana uhkana Suomen turvallisuudelle ja lailliselle yhteiskuntajärjestykselle, ja hallitus torjuu voimakkaasti järjestäytynyttä rikollisuutta. Esityksellä tavoitellaan uusien rikosten tekemistä estävää vaikutusta sekä siihen liittyen erityisesti hengen ja terveyden tehokkaampaa suojaa. Tavoitteena on myös, että erityisesti törkeiden ampuma-aserikosten rangaistussäännökset vastaavat nykyistä paremmin rikosten vakavuutta. Aserikosten rangaistussäännöksiä ei ole tarkasteltu kokonaisuutena muutamaan vuosikymmeneen.
– Uudella sääntelyllä pyritään erityisesti torjumaan järjestäytynyttä rikollisuutta. Ampuma-aserikokset ovat olennainen osa järjestäytyneen rikollisuuden toimintamuotoja. Kysymys on turvallisuutta edistävästä erittäin tärkeästä lainsäädäntöhankkeesta, oikeusministeri Leena Meri sanoo.
Uusi rangaistussäännös koskemaan erityisesti ampuma-aseen käsittelyä järjestäytyneessä rikollisessa toiminnassa
Ampuma-aseen lainaaminen ja luovuttaminen järjestäytyneelle rikollisryhmälle tulee nykyistä laajemmin ja ankarammin rangaistaviksi, kun uutena rikoksena säädettäisiin rangaistavaksi ampuma-aseen käsittely vakavan rikoksen tekemistä varten, josta tuomittaisiin enintään neljän vuoden vankeusrangaistus. Ampuma-aseen lainaaminen tai luovuttaminen järjestäytyneelle rikollisryhmälle katsottaisiin jatkossa tällaiseksi rikokseksi. Tällaisen rikoksen selvittämisessä voitaisiin käyttää telekuuntelua.
Vaarallisten esineiden hallussapidosta julkisella paikalla entistä ankarammat rangaistukset
Vaarallisen esineen hallussapidon enimmäisrangaistus korotetaan kahdeksi vuodeksi vankeutta ja toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidon enimmäisrangaistus yhdeksi vuodeksi vankeutta. Rangaistusasteikon korotukset mahdollistavat nykyistä paremmin teon vaarallisuuden huomioon ottamisen rangaistuksen määräämisessä. Tällaiset rikokset ovat jo lähtökohtaisesti vaarallisia, koska niiden tahalliseen mukana pitämiseen yleisellä paikalla tai yleisellä paikalla olevassa kulkuneuvossa liittyy vakava vaara toisten terveydelle.
Lisäksi eräitä lähinnä hallinnollisten velvoitteiden rikkomiseksi luonnehdittavia tekoja siirrettäisiin lievän ampuma-aserikoksen puolelle. Samalla lievään ampuma-aserikokseen liitettäisiin vankeusuhka.
Uudistuksen myötä vankien määrän on arvioitu kasvavan 192 vangilla vuodesta 2027 lähtien. Rahoitusta tarvitaan uusien vankipaikkojen rakentamiseen. Määrärahasta valtaosa suunnataan Rikosseuraamuslaitokselle, minkä lisäksi poliisin, syyttäjän ja tuomioistuinlaitoksen määrärahoja lisätään.
Valtioneuvoston raha-asianvaliokunta puolsi tänään aserikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen toteuttamista.
Lakien on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2026 alussa.
Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Markus Liesegang, p. 0295 150 329, [email protected]
lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva, p. 0295 150 176, [email protected]