Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Esitys: sukupuoli rangaistuksen koventamisperusteeksi

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 18.2.2021 14.16
Tiedote

Hallitus esittää, että rangaistusta voidaan koventaa, jos rikoksen vaikuttimena on uhrin sukupuoli.

Esityksen mukaan rikoslakia muutetaan siten, että rangaistuksen mittaamisen koventamisperusteisiin lisätään rikoksen tekeminen uhrin sukupuoleen perustuvasta vaikuttimesta. Lisäksi oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskeviin säännöksiin lisättäisiin maininta sukupuolesta teon vaikuttimena silloin, kun kyseessä on törkeä kunnianloukkaus tai laiton uhkaus taikka julkinen kehottaminen näihin rikoksiin.

Rikoslain koventamisperusteita sovelletaan kaikkiin rikoksiin. Sukupuoleen kohdistuvaa vihaa on esityksen mukaan perusteltua arvioida lainsäädännössä samoin kuin rasismia. Uhrin sukupuolen nimenomainen mainitseminen teon vaikuttimena selkeyttäisi oikeustilaa nykyiseen verrattuna.

Tavoitteena torjua etenkin naisiin kohdistuvaa vihapuhetta

Rikoslaki on sukupuolineutraali laki. Useat selvitykset kuitenkin osoittavat, että erityisesti julkisuudessa toimiviin naisiin kohdistuu heidän sukupuoleensa kohdistuvaa vihaa ja seksuaalissävytteistä vihapuhetta.

– Esitys korostaa sukupuolivihaa ilmentävän rikollisuuden moitittavuutta. Vihapuheen osalta esitys edistää ja parantaa tosiasiallisesti erityisesti naisten osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun eri toimijoina, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Esitys sukupuolivaikuttimen lisäämisestä rangaistuksen koventamisperusteeksi toteuttaa pääministeri Marinin hallitusohjelman tavoitteen. Esitys on myös osa hallitusohjelman poikkihallinnollisia toimenpiteitä, joilla puututaan nykyistä vahvemmin järjestelmälliseen häirintään, uhkailuun ja maalittamiseen, joka uhkaa sananvapautta, viranomaistoimintaa, tutkimusta ja tiedonvälitystä.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Lena Andersson, puh. 0295 150 244, [email protected]

Valtioneuvosto.fi/päätökset

 
Sivun alkuun