Hyppää sisältöön

GOLLEGIELLA – ehdota pohjoismaisen saamen kielen kielipalkinnon saajaa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 10.6.2024 13.38
Uutinen

Gollegiella – pohjoismainen saamen kielen palkinto jaetaan 11. kerran syksyllä 2024 Suomen, Norjan ja Ruotsin saamelaisasioista vastaavien ministerien ja saamelaiskäräjien puheenjohtajien tapaamisessa. Palkintokokous pidetään Oslossa 22. lokakuuta 2024. Kielipalkinto myönnetään yksityishenkilöille tai yhteisöille saamen kielten edistämisestä.

Gollegiella-palkinnon ovat perustaneet saamelaisasioista Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa vastaavat ministerit sekä näiden maiden saamelaiskäräjien puheenjohtajat. Joka toinen vuosi myönnettävä palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2004. Palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa.

Kielipalkinnon tavoite

Kielipalkinnon tavoitteena on omalta osaltaan vaikuttaa saamen kielten edistämiseen, kehittämiseen ja säilyttämiseen Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä.

Kuka voi saada palkinnon?

Kielipalkinto myönnetään yksityishenkilöille, ryhmille, yhteisöille, yhdistyksille tai laitoksille, jotka ovat ansioituneet edistämällä merkittävällä tavalla saamen kieliä kirjallisesti, suullisesti tai muussa muodossa. Palkinto voidaan myöntää monenlaisten kielitoimien perusteella. Se voidaan jakaa useiden voittajien kesken.

Ehdota palkinnon saajaa!

Yksityishenkilöt, yhteisöt, laitokset ja viranomaiset koko saamelaisalueella kutsutaan ehdottamaan palkinnon saajaa. Ehdotus palkinnon saajaksi tehdään kirjallisesti, ja mukaan liitetään korkeintaan kahden sivun mittainen perustelu.

Ehdotukset pyydetään toimittamaan 1. syyskuuta 2024 mennessä.

Sähköpostiosoite: [email protected]

Postiosoite:
Gollegiella – bedømningskomité
Avdeling for urfolk og nasjonale minoriteter
Kommunal- og distriktsdepartementet
Postboks 8112 Dep
0032 Oslo, Norge

Puhelin: + 47 22 24 72 82