Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallintopäätöksistä valittamiseen ehdotetaan muutosta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 9.6.2022 13.34
Tiedote
Hallinto-oikeus. Förvaltningsdomstol.

Hallitus esittää, että useimmista viranomaisen hallintopäätöksistä valitettaisiin jatkossa hallinto-oikeuteen eikä suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Myös tietyistä yleisten tuomioistuinten hallintopäätöksistä valitettaisiin hallinto-oikeuteen.

Ehdotettu valitustie vastaisi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain pääsääntöä eli viranomaisten tekemistä hallintopäätöksistä valitettaisiin jatkossa hallinto-oikeuteen ja vain valtioneuvoston yleisistunnon päätöksistä valitetaan suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. 

Lisäksi suullisten käsittelyjen julkisuussääntely ulotettaisiin kattamaan kaikki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain mukaiset muut kuin kirjalliset asian selvityskeinot eli myös suullisen valmistelun ja tarkastuksen.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteensä 14:ää eri hallinnonaloille sijoittuvaa lakia. Näistä 1 kuuluu valtioneuvoston kanslian hallinnonalalle, 9 oikeusministeriön hallinnonalalle, 2 työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle, 1 opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle ja 1 sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2023 alusta.

Lisätiedot: 
lainsäädäntöneuvos Elina Nyholm, p. 0295 150 807, [email protected]

Päätökset (valtioneuvosto.fi)

 
Sivun alkuun