Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media
Valikko

Kuluttajaluottojen enimmäiskorkoon ja markkinointiin rajoituksia

Oikeusministeriö 23.4.2020 14.31
Tiedote

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen, jossa ehdotetaan väliaikaisesti tiettyjen kuluttajaluottojen enimmäiskoron rajoittamista 10 prosenttiin sekä luottojen suoramarkkinoinnin kieltämistä.

Esityksellä pyritään ehkäisemään veloista johtuvia ongelmia, jotka ovat olleet kasvussa viime vuosina. Tilastokeskuksen rahoitustilinpitotilaston mukaan kotitalouksien velkaantumisaste oli vuoden 2019 lopussa noin 129 prosenttia. Myös velkaongelmaisten määrä on ollut jatkuvassa kasvussa. Kuluttajat saivat vuoden 2019 aikana yhteensä 1,8 miljoonaa uutta maksuhäiriömerkintää, mikä oli 20 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018.

Koronaviruksesta aiheutuneen poikkeustilan seurauksena monien kuluttajien taloudellinen tilanne on heikentynyt ja todennäköisesti useat joutuvat yhä enemmän turvautumaan kulutusluottoihin. Lakimuutoksella halutaan varmistaa luottokorkojen maltillisuus sekä estää se, että luottoja markkinoidaan päällekäyvin keinoin äkillisissä taloudellisissa vaikeuksissa oleville kuluttajille.

- Haluamme tuoda helpotusta talousvaikeuksiin joutuneille kuluttajille. Rajoittamalla lainojen korkoja voimme paremmin turvata kuluttajien aseman luottomarkkinoilla ja antaa yhä useammalle mahdollisuuden päästä näiden haastavien aikojen yli, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Hyödykesidonnaiset luotot, kuten esimerkiksi yleisluottokorttiluotot, autojen osamaksukauppa ja verkkokaupan erämaksumahdollisuus, on ehdotettu rajattavaksi korkokaton ulkopuolelle. Sen sijaan luottojen suoramarkkinointikielto koskisi laajemmin erilaisia kuluttajaluottoja.

Lain on tarkoitus olla voimassa 1.5.-31.12.2020. Esityksen mukaan tilapäistä korkokattoa sovellettaisiin lain voimassaoloaikana tehtävien luottosopimusten lisäksi myös aiemmin tehtyihin jatkuvaa luottoa koskeviin sopimuksiin. Ennen lain voimaantuloa tehtyihin luottosopimuksiin tilapäistä korkokattoa sovellettaisiin siten, että se koskisi luoton käyttöä 1.7.-31.12.2020.

Lisätietoja:

lainsäädäntöneuvos Sofia Aspelund, [email protected], puh. 02951 50554
erityisavustaja Niklas Mannfolk, [email protected], puh. 050 306 3990

Valtioneuvosto.fi/päätökset 

Palaa sivun alkuun