Hyppää sisältöön

Ministeri Häkkänen: Oikeusministeriö käynnistää raiskauslainsäädännön kokonaisuudistuksen

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 15.1.2019 10.31
Tiedote

Oikeusministeri Antti Häkkänen asettaa työryhmän raiskauslainsäädännön uudistamiseksi. Tavoitteena on muuttaa rikoslakia siten, että suostumuksen asema raiskauksen tunnusmerkistössä vahvistuisi nykyisestä. Toisena keskeisenä tehtävänä työryhmällä on valmistella muutokset, joilla sukupuoliyhteys nuoren lapsen kanssa säädetään rangaistavaksi raiskausrikoksena.

- Rangaistusten kiristyksiä on jo viety eteenpäin. Esimerkiksi eduskunnan käsittelyssä on jo esitys, jossa säädettäisiin lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten ankaroittamisesta. Käynnistin 2018 kesällä myös arvioinnin laajemman uudistuksen tarpeesta raiskaus- ja hyväksikäyttörikosten sääntelyssä. Uudistamisen tarvetta on löytynyt ja nyt valmistelu aloitetaan. Rikoslain muutokset on valmisteltava huolella, ilman kiihkoa, jotta vaikutukset ovat tavoitteiden mukaisia, toteaa oikeusministeri Antti Häkkänen.

Työryhmän tehtävänä on: 

  • valmistella säännökset, joilla säädetään rangaistavaksi sukupuoliyhteys vastoin toisen ilmaisemaa tahtoa.
  • arvioida myös uhrin avutonta tilaa koskevaa sääntelyä ja tehdä tarvittavat muutosehdotukset, jotta sukupuoliyhteys ilman toisen suostumusta on aina rangaistavaa. 
  • arvioida, voidaanko suostumuksen asemaa tunnusmerkistössä vahvistaa muilla keinoin.  
  • valmistella muutokset, joilla sukupuoliyhteys nuoren lapsen kanssa säädetään rangaistavaksi raiskausrikoksena. Nykyään sukupuoliyhteys lapsen kanssa rangaistaan törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä.

Tarkoituksena on selkiyttää lainsäädäntöä siten, että lainsäädännöstä ilmenisi selvästi, että teon tekeminen uhrin tahdon vastaisesti tai ilman tämän suostumusta on rangaistavaa. Nämä teot voivat tulla nykyisinkin rangaistaviksi raiskausrikoksina, mutta tarkoitus on täsmentää lainsäädäntöä.  

Valmistelua tehty viime kesästä

Oikeusministeriö järjesti viime kesäkuussa raiskauslainsäädäntöä pohtineen asiantuntijafoorumin. Rikoslain asiantuntijoilta pyydettiin lisäksi kirjalliset kannanotot syksyllä. Keskustelujen perusteella ministeriö arvioi, että nyt esitettävä muutoskokonaisuus vastaa pääosin rikoslain asiantuntijoiden arvioita muutostarpeista. 

Oikeusministeriö valmistelee raiskauslainsäädännöstä arviomuistiota, joka valmistuu tammikuun aikana. Raiskauslainsäädännön uudistaminen vaatii laajapohjaista valmistelua, koska kysymys on rikosoikeuden keskeisestä osa-alueesta. 

Laajojen uudistusten valmistelussa on syytä noudattaa tavanomaista lainvalmisteluprosessia lausuntokierroksineen, jotta varmistetaan lainsäädännön laatu ja toimivuus. Suostumusta koskevia muutoksia ei ole perusteltua tehdä ilman huolellista valmistelua esimerkiksi eduskunnassa vireillä olevien muiden esitysten yhteydessä, kuten julkisessa keskustelussa on ehdotettu.

Työryhmä asetetaan helmikuun alussa. Hallituksen esitys tulee vasta seuraavan eduskunnan käsittelyyn. 

Nyt käynnistettävä työ on raiskaus- ja hyväksikäyttörikoksia koskevan sääntelyn kokonaisuudistus, jossa säännökset säädetään uudestaan ja niille kirjoitetaan kattavat ja ajantasaiset perustelut. Hanke on siten laajempi työ kuin julkisessa keskustelussa ollut kansalaisaloite suostumusperusteisesta raiskaussäännöksestä. 

Eduskunnan käsittelyssä on tällä hetkellä hallituksen esitys, jossa säädettäisiin lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten ankaroittamisesta. Rikoslakiin lisättäisiin uusi rangaistussäännös törkeästä lapsenraiskauksesta ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistusta korotettaisiin.

Lisätietoja: lainsäädäntöjohtaja Ville Hinkkanen, puh. 02951 50165, sähköposti: [email protected]