Ministeri Meri oikeus- ja sisäasioiden epäviralliseen ministerikokoukseen Varsovaan
EU-maiden oikeusministerit tapaavat Puolan EU-puheenjohtajakauden epävirallisessa ministerikokouksessa 31. tammikuuta Varsovassa. Kokouksessa ministerit keskustelevat muun muassa Venäjän Ukrainassa tekemien sotarikosten seurauksista sekä oikeusalan yhteistyöstä EU:ssa. Suomea edustaa oikeusministeri Leena Meri.
Kokouksessa EU-maiden oikeusministerien on tarkoitus keskustella oikeusvaltiohaasteista ja niiden vaikutuksista oikeusalan yhteistyöhön. Ministerit vaihtavat näkemyksiä siitä, millä toimenpiteillä voidaan entisestään lisätä keskinäistä luottamusta, jota erityisesti rikosoikeudellinen yhteistyö EU:ssa edellyttää.
- Nykyisessä turvallisuustilanteessa on erittäin tärkeää, että rajat ylittävä, rikosoikeudellinen yhteistyö jäsenvaltioiden välillä toimii. Yksi keskeinen yhteistyöalue on EU:n vankiensiirtojärjestelmä, jonka tarkoituksena on mahdollistaa tuomitun sujuva siirtäminen kotimaahansa suorittamaan vankeusrangaistustaan. Järjestelmä ei kuitenkaan toimi tällä hetkellä niin tehokkaasti kuin sen pitäisi, sanoo oikeusministeri Leena Meri.
Työlounaalla ministerit keskustelevat EU:n oikeusalueen tulevaisuudesta.
- Järjestäytynyt rikollisuus on kasvava uhka Euroopan turvallisuudelle ja kansalaisten turvallisuudentunteelle. Meidän on huolehdittava siitä, ettei Euroopassa ole turvasatamia rikollisille. Ihmisillä pitää olla tunne, että yhteiskunta on reilu ja oikeudenmukainen, Meri painottaa.
EU:n jatkettava vankkaa tukeaan Ukrainalle
Kokouksen aiheena on myös Venäjän hyökkäyssodan yhteydessä tehdyt sotarikokset Ukrainassa. Keskustelua käydään erityisesti EU-tason toimista, joilla voidaan helpottaa todisteiden keräämistä, tehostaa sotarikostutkintoja, estää pakotteiden kiertäminen sekä taata tehokas tuki sodan uhreille kaikissa jäsenmaissa.
- Suomi tukee tavoitetta saada Venäjän edustajat vastuuseen sotarikoksista Ukrainassa. EU:n on jatkettava vankkaa tukeaan Ukrainalle, myös taloudellisin panostuksin. Eurooppalainen yhteistyö todistusaineiston keräämisessä ja tallentamisessa edistää sitä, että syylliset todella saadaan tuomittua tulevissa oikeudenkäynneissä ja rikosvastuu toteutuu. Todistusaineiston riittävyys ja laatu on tässä aivan keskeistä. Lisäksi pakotteiden täytäntöönpanon tulee olla tehokasta ja niiden kiertäminen pitää pystyä estämään, toteaa ministeri Meri.
Lisätietoja:
yksikönpäällikkö Eeva Aittoniemi, EU- ja kansainväliset asiat, p. 0295 150 170, [email protected]
Lisätietoa EU:n oikeusministereiden kokouksesta
Tietoa oikeusministeriössä valmisteltavista EU-hankkeista