Hyppää sisältöön

Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaa tehostetaan EU:ssa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 21.4.2022 13.24
Tiedote

Euroopan komissio ehdottaa uutta lainsäädäntöä, jolla torjutaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja lähisuhdeväkivaltaa. Valtioneuvosto lähetti direktiiviehdotuksen tänään eduskunnalle tiedoksi.

Komission maaliskuussa antama direktiiviehdotus sisältää vähimmäissäännökset suostumuksen puutteeseen perustuvan raiskauksen, naisen sukuelinten silpomisen sekä verkossa tapahtuvaa häirintää koskevien tekojen säätämisestä rangaistavaksi. Direktiiviehdotuksessa säänneltäisiin myös rikosten uhrien oikeussuojan saatavuudesta, uhrien suojelua ja tukea koskevista palveluista, rikosten ehkäisystä sekä eri toimijoiden koordinaatiosta ja yhteistyöstä. 

Ehdotetulla direktiivillä pyritään saavuttamaan Euroopan neuvoston yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (nk. Istanbulin sopimuksen) EU:n toimivaltaan kuuluvat tavoitteet täydentämällä voimassa olevaa EU:n säännöstöä ja jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä yleissopimuksen kattamilla aloilla.

Valtioneuvosto pitää tärkeinä tehokkaita toimia naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan torjumiseksi ja suhtautuu direktiiviehdotuksen tavoitteisiin lähtökohtaisesti myönteisesti. 

Valtioneuvoston mukaan ehdotusten yksityiskohtia tulee kuitenkin vielä neuvotteluissa arvioida ja huolehtia siitä, että sääntely on tarkoituksenmukaista ja sovitettavissa yhteen kansallisen järjestelmän kanssa. Toteutuessaan direktiiviehdotuksen velvoitteiden voidaan arvioida edellyttävän muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön ja palveluihin.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Sami Kiriakos (rikosoikeus), p. 0295 150 054, [email protected]
lainsäädäntöneuvos Kirsi Pulkkinen (uhrien oikeussuoja). p. 295 150 438, [email protected]
erityisasiantuntija Katja Repo (uhrien tukeminen), p. 295 150 085, [email protected]

Valtioneuvosto.fi/päätökset