Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Oikeusministeri Henriksson: Vahvistamme oikeudenhoitoa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 16.9.2020 16.58
Tiedote

Hallitus päätti tänään budjettiriihessä panostuksista oikeusjärjestelmän vahvistamiseen. Muun muassa oikeudenkäyntien ja asioinnin sujuvoittamiseen sekä rikosvastuun toteutumisen turvaamiseksi osoitetaan lisärahoitusta.

Hallitus osoitti lisärahoitusta tuomioistuimille 2,7 miljoonan euroa ensi vuodelle oikeudenkäyntien sujuvoittamiseen ja vesi- ja ympäristöasioiden ruuhkan purkuun 1,7 miljoonaa euroa. Myös Syyttäjälaitokselle on tulossa 2,5 miljoonan euron tasokorotus rikosvastuun toteutumisen turvaamiseksi.

Yleisten tuomioistuinten ja Syyttäjälaitoksen sähköisten työtapojen ja asioinnin toteutukseen (AIPA-tietojärjestelmähanke) hallitus osoitti 5 miljoonan euron lisämäärärahan. Digitalisaation kehittämiseen on panostettu voimakkaasti ja viranomaisten tietohallintomäärärahoihin kohdennetaan lisäystä yhteensä 6 miljoonaa euroa.

- Oikeusvaltiossa kansalaisten luottamus toimivaan oikeusjärjestelmään ja oikeudenhoitoon on ratkaisevan tärkeää. Kansalaisten on voitava luottaa, että heidän asiansa käsitellään joutuisasti ilman aiheetonta viivästystä. Toimiva oikeudenhoito on ensiarvoisen tärkeää myös maamme kilpailukyvyn kannalta. Kansalaisten ja yritysten on voitava luottaa siihen, että heidän asiansa käsitellään tehokkaasti ja sujuvasti tuomioistuimissa. Siksi panostukset oikeusjärjestelmäämme ovat välttämättömiä, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo.

Koronaviruspandemia on aiheuttanut oikeusministeriön hallinnonalalle pitkäkestoisia ruuhkia ja tarvetta lisäresursseihin. Ruuhkien purkuun tarkoitetuista lisämäärärahoista päätetään myöhemmin syksyllä lisätalousarvion sekä täydentävän talousarvion valmistelussa.

Talous- ja velkaneuvontaan lisää resursseja

Hallitus panostaa myös talous- ja velkaneuvonnan parantamiseen. Hallitus varaa 0,6 miljoonaa euroa lisärahoitusta oikeusapu- ja edunvalvontapiireille. Myös Ulosottolaitokselle on tulossa lisämäärärahaa velallisten neuvonnan tehostamiseen.

Lisäksi aiemmin sovitun mukaisesti varataan rahaa naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävän ja vanhusasiavaltuutetun tehtävän perustamiseen. Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan ja vanhusasiavaltuutetun on määrä aloittaa toimintansa ensi vuonna.

Luvut ovat lopullisia vasta valtioneuvoston yleisistunnon jälkeen. Talousarvioesitys esitellään valtioneuvoston yleisistunnolle 5.10.2020.


Lisätietoja: 
erityisavustaja Niklas Mannfolk, puh. 050 306 3990, [email protected]
osastopäällikkö Tapio Laamanen, puh. 0295 150 290, [email protected]
yksikönpäällikkö Miika Snellman, puh. 0295 150 126, [email protected]
johtava asiantuntija Juha Saunamäki, puh. 0295 150 192, [email protected]


Valtion talousarvio 2021 (valtioneuvoston verkkosivut)  

Vuoden 2021 talousarvioesitys rakentaa tietä ulos koronakriisistä


 

 
Sivun alkuun