Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media

Oikeusministeriön hallinnonala valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2022

Oikeusministeriö
27.9.2021 13.31
Tiedote

Hallitus esittää vuoden 2022 talousarvioesityksessä oikeusministeriön hallinnonalalle määrärahoja kaikkiaan noin miljardi euroa. Kokonaismäärärahan taso on sama kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa. Lisärahoitusta varattiin muun muassa todistelun taltiointijärjestelmän kehittämiseen, laittoman uhkauksen syyteoikeuden muutoksesta aiheutuviin kuluihin ja suomalaisten talousosaamisen vahvistamiseen.

Oikeusministeriön hallinnonalan vuotuisella noin miljardin euron budjetilla hoidetaan suuri osa suomalaisen oikeusvaltion toiminnoista, joita ovat muun muassa koko tuomioistuinlaitoksen toiminta (300 miljoonaa euroa), kattava oikeusapu- ja edunvalvontatoimistojen toiminta (83 miljoonaa euroa), laadukas syyttäjätoiminta (55 miljoonaa euroa), tehokas ulosottotoiminta (107 miljoonaa euroa) sekä vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpano (238 miljoonaa euroa).

- Oikeusjärjestelmän vakaa ja luotettava toiminta on yhteiskunnan ja kansantalouden suotuisan kehityksen perusedellytys. Tässä budjettiesityksessä osoitetaan lisäksi lisäresursseja oikeudenhoidon monille eri osa-alueille, toteaa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Oikeudenkäyntien suullisen todistelun tallenteiden vastaanottamista varten budjetissa varatiin videotallennusjärjestelmään 3,74 miljoonan rahoitus vuodelle 2022. Tällä toimeenpannaan pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan näytön vastaanottaminen oikeudenkäynneissä keskitetään käräjäoikeuksiin, missä todistelu taltioidaan hovioikeuskäsittelyä varten.

Laittomasta uhkauksesta tulee 1.10.2021 alkaen virallisen syytteen alainen rikos, kun uhkaus kohdistuu henkilöön hänen työtehtävänsä tai julkisen luottamustehtävänsä vuoksi. Tästä johtuen syyttäjälaitokselle ja tuomioistuimille kohdennettiin yhteensä 677 000 euron lisämääräraha, jolla varaudutaan tapausmäärien kasvuun. Muutoksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti turvata resurssit ja osaaminen muun muassa viranomaistoimintaa, tutkimusta ja tiedonvälitystä uhkaavan järjestelmällisen häirinnän, uhkailun ja maalittamisen torjunnassa ja selvittämisessä.  
Tuomioistuimille osoitettiin 1 miljoonan lisärahoitus, jotta kasvavia käsittelyaikoja saadaan lyhennettyä tuomioistuinkäsittelyssä ja rikosvastuun toteutuminen turvattua paremmin.

Vahvempaa talousosaamista ja parempaa vankilaturvallisuutta

Suomalaisten talousosaamisen vahvistamiseen kohdennettiin budjetissa 1 miljoona euroa. Talous- ja velkaneuvonnan yhteyteen perustetaan uusi talousosaamisen edistämisen toiminto, jolla halutaan edistää ihmisten ymmärrystä talousosaamisen merkityksestä ja kestävää toimintaa omassa taloudessa. 
- Talousosaamisen paraneminen ei ainoastaan auta yksilöitä tekemään hyviä taloudellisia päätöksiä, vaan tuottaa hyvinvointia kaikille kansantalouden sektoreille, ministeri Henriksson painottaa.

Rikosseuraamuslaitokselle varattiin 2 miljoonan lisärahoitus, jonka avulla vähennetään vanginvartijoiden yksintyöskentelyä sekä panostetaan siihen, että naisvankien erityistarpeet voidaan huomioida nykyistä paremmin.

Muita talousarviossa huomioituja asiakokonaisuuksia

EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) on tuonut tietosuojavaltuutetun toimistolle ennakoitua enemmän ilmoituksia tietoturvaloukkauksista. Niiden käsittelyyn ja tietosuojasertifiointityöhön sekä EU:n tietojärjestelmiä koskevista lakihankkeista tietosuojavaltuutetulle aiheutuviin kuluihin osoitettiin talousarviossa määrärahoja yhteensä 296 000 euroa.

Aluevaalit toimitetaan sunnuntaina 23.1.2022, ja niiden kokonaiskulut ovat 11,9 miljoonaa euroa. Vuodelle 2021 aluevaalien valmisteluun on jo varattu 4,1 miljoonaa, joten määrärahoihin esitetään vuodelle 2022 lisäystä 7,8 miljoonaa.

Valtion talousarvio 2022 

Lisätietoja: 
osastopäällikkö Tapio Laamanen, p. 0295 150 290, [email protected]
johtava asiantuntija Niina Puolusmäki, p. 02951 50119, [email protected]
erityisavustaja Maria Swanljung, p. 029 515 0023, [email protected]

 
Sivun alkuun