Hyppää sisältöön

Raportti: Maahanmuuttaneiden ja monikielisten suomalaisten demokratiavaje on korjattava

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 15.6.2022 12.01
Tiedote

Maahanmuuttaneiden ja monikielisten suomalaisten ääni ei kuulu päätöksenteossa eikä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Etnisten suhteiden neuvottelukunnan (ETNO) tänään julkaisema raportti kertoo yhteiskunnallisen vaikuttamisen esteistä sekä esittelee ratkaisuja niiden purkamiseksi.

Demokratiavajeella tarkoitetaan sitä, että maahanmuuttaneet ja monikieliset suomalaiset ovat aliedustettuja edustuksellisessa demokratiassa. Tänään julkaistussa raportissa yhteiskunnallista osallistumista ja vaikuttamista tarkastellaan vaaliosallistumisen sekä suoran ja osallistuvan demokratian mekanismien näkökulmista. Lisäksi käsitellään demokratiakasvatusta kotoutumiskoulutuksessa ja nuorten yhdenvertaista osallistumista. 

Esimerkkejä osallistumisen esteistä ovat saavutettavan viestinnän puute, maahanmuuttaneiden ja monikielisten suomalaisten toistuva lokeroiminen toimenpiteiden kohteeksi sekä avoin rasismi. 

Raportissa annetut suositukset koskevat muun muassa selko- ja monikielisen viestinnän lisäämistä, maahanmuuttaneiden ja monikielisten suomalaisten järjestöjen roolin tunnistamista sekä yhdenvertaisuutta edistävää viranomaistoimintaa.  

Raportin on laatinut etnisten suhteiden neuvottelukunnan (ETNO) asettama Maahanmuuttaneet ja monikieliset suomalaiset yhteiskunnallisina vaikuttajina -työryhmä (MOVA-työryhmä). Valtakunnallinen ETNO toimii oikeusministeriön yhteydessä.

Raportti: Korjataan maahanmuuttaneiden ja monikielisten suomalaisten demokratiavaje

Lisätiedot: 
Työryhmän puheenjohtaja Abdirahim Hussein, p.045 8992 522 [email protected]
Työryhmän varapuheenjohtaja Priyanka Sood, p.044 703 1674, [email protected] 
Työryhmän raportoija, VTT Minna Seikkula, p. 050 340 0054, [email protected]
​​​​​​​Asiantuntija Nina Suorsa, p. 0295 150 279, [email protected]