Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Rikollisuuden ehkäisytoimien uudistamistarpeita on selvitetty

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 14.1.2022 13.31
Uutinen

Selvitys kansallisen rikoksentorjuntatyön organisoinnista ja uudistamistarpeista on julkaistu. Selvityksen toteutti valtiotieteiden tohtori Olavi Kaukonen oikeusministeriön toimeksiannosta.

Selvityshenkilön tehtävänä oli arvioida oikeusministeriön rikoksentorjuntatyön ja rikoksentorjuntaneuvoston suhdetta muihin valtioneuvostotason toimijoihin sekä valtioneuvostotasoisen rikoksentorjuntatyön vaikutusmahdollisuuksia ja kanavia alueellisen ja paikallisen rikoksentorjuntatyön kehittämiseksi. Lisäksi tehtävänä oli arvioida mm. tutkimustiedon hankkimista ja hyödyntämistä rikoksentorjunnassa.

Selvityksessä on esitetty kolme kehittämisvaihtoehtoa, joista yhteiskunnallisesti vaikuttavimmaksi selvityshenkilö on arvioinut valtioneuvostolähtöisen rikoksentorjunnan tehtävien ja rakenteen uudistamisen. Esityksissä korostetaan rikoksentorjunnan toiminnallista organisointia osana hallitusohjelmaa ja oikeusministeriön tiedolla johtamisen strategiaa. Valtioneuvoston asetusta rikoksentorjuntaneuvostosta esitetään uudistettavaksi sisällöllisesti ja rakenteellisesti ajan haasteita vastaavaksi.

Rikoksentorjunnan organisoinnin pohdinta jatkuu työpajoissa

Oikeusministeriö järjestää rikoksentorjunnan organisoinnista ja uudistamistarpeista työpajat verkossa torstaina 27.1. klo 9–12 ja perjantaina 28.1. klo 9–12. Työpajat ovat sisällöltään identtiset. Työpajat toteutetaan kahtena päivänä, jotta mahdollisimman monella on mahdollisuus osallistua niihin.

Oikeusministeriö toivottaa kaikki aiheesta kiinnostuneet tervetulleeksi osallistumaan työpajoihin. Niihin pyydetään ilmoittautumaan viimeistään 20. tammikuuta. Ilmoittautuneille lähetetään linkki työpajaan.

Lisätietoja 
Rikoksentorjunnan uudelleenorganisoinnista ja työpajoista: kehittämisneuvos Aarne Kinnunen, p. 0295 150 580, [email protected]  

Raportista: valtiotieteen tohtori Olavi Kaukonen, p. 050 528 6189

Selvityshenkilön raportti rikoksentorjunnan organisoinnista 

Ilmoittautuminen työpajoihin

 
Sivun alkuun