Hyppää sisältöön

Suojaosuuden määrään määräajoin maksettavan palkan ulosmittauksessa ja velkajärjestelyssä huomioon otettaviin välttämättömiin elinkustannuksiin korotus vuoden 2025 alussa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 3.12.2024 12.05
Uutinen

Suojaosuuden määrään määräajoin maksettavan palkan ulosmittauksessa tehdään indeksitarkistus ensi vuoden alusta alkaen. Myös velkajärjestelyssä velallisen maksuvaraa laskettaessa huomioon otettaviin välttämättömiin elinkustannuksiin tehdään indeksitarkistus. 

Vuonna 2025 ulosotossa olevalle velalliselle jätettävä suojaosuus on 32,88 euroa päivässä velallisen itsensä osalta ja 9,61 euroa päivässä velallisen elatuksen varassa olevan henkilön, esimerkiksi lapsen, osalta. Velallisen, jolla ei ole elatuksen varassa olevia henkilöitä, suojaosuus on näin ollen 986,40 euroa kuukaudessa.

Myös velkajärjestelyssä huomioon otettavien välttämättömien elinkustannusten rahamääriä korotetaan kansaneläkeindeksin muutoksen mukaisesti. Esimerkiksi yksin asuvan henkilön tai yksinhuoltajan välttämättömien elinkustannusten määräksi lasketaan maksuvaraa laskettaessa ensi vuoden alusta alkaen 715 euroa kuukaudessa. Näistä kustannuksista velallisen ei tarvitse esittää erillistä selvitystä. Välttämättömien elinkustannusten euromäärä ei sisällä muun muassa asumiskustannuksia, jotka otetaan huomioon erillisen selvityksen perusteella.

Lisätietoja: erityisasiantuntija Sami Korhonen, p. 0295 150 115, [email protected]

Ulosottolaitos: Miten palkasta ulosmitattava määrä lasketaan 

Talous- ja velkaneuvonta: Lisätietoa velkajärjestelystä 

Finlex.fi  

Suojaosuusasetuksen säädösnumero on 645/2024 ja velkajärjestelyasetuksen säädösnumero on 628/2024.