Hyppää sisältöön

Suomi allekirjoitti Ljubljanan – Haagin sopimuksen

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 14.2.2024 18.59
Tiedote

Ljubljanan – Haagin yleissopimus yhteistyöstä kansainvälisten rikosten tutkinnassa ja syytteeseenpanossa allekirjoitettiin Haagissa tänään 14.2.2024. Suomen puolesta sopimuksen allekirjoitti oikeusministerin valtiosihteeri Teija Makkonen.

Ljubljanan – Haagin sopimuksen tavoitteena on edistää valtioiden välistä rikosoikeudellista yhteistyötä vakavimpien kansainvälisten rikosten, kuten joukkotuhonnan, ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten sekä sotarikosten, osalta. Sopimus sisältää rikosmääritelmien ja kriminalisointivelvoitteen lisäksi määräyksiä esimerkiksi todisteiden hankkimiseen liittyvästä kansainvälisestä rikosoikeusavusta, rikoksesta epäillyn tai tuomitun luovuttamisesta ja siirrosta, konfiskaatiota koskevasta kansainvälisestä yhteistyöstä sekä rikoksen uhrin suojelusta.

Ljubljanan – Haagin sopimus on neuvoteltu YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen rakenteiden ulkopuolella. Neuvottelut saatiin päätökseen keväällä 2023. Hanketta on edistänyt kuuden valtion muodostama ydinryhmä, johon kuuluvat Alankomaat, Belgia, Slovenia, Senegal, Argentiina ja Mongolia. Tänään sopimuksen Haagin Rauhanpalatsissa allekirjoitti 34 maata.

Sopimuksen allekirjoittaminen ja ratifiointi tukevat pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan kansainvälisissä yhteyksissä vaikutetaan siihen, että sotarikokset, rikokset ihmisyyttä vastaan ja muut vakavimmat kansainväliset rikokset käsiteltäisiin enenevässä määrin kansainvälisissä rikostuomioistuinmenettelyissä. Sopimus vahvistaa kansainvälisten rikostuomioistuinten toimintaedellytyksiä ja niiden mahdollisuutta keskittyä etenkin johtotason rikoksiin.

Lisätiedot:
yksikönpäällikkö Eeva Aittoniemi, EU- ja kansainväliset asiat, p. 0295 150 170, [email protected]