Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Uudessa tutkimushankkeessa kehitetään ihmisoikeusperustaista tiedonkeruuta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 24.1.2023 9.41
Uutinen

Perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen seuranta ja rakenteellisen eriarvoisuuden havaitseminen edellyttävät entistä kattavampaa väestöryhmittäin eriteltävissä olevaa tietoa.

Oikeusministeriön rahoittamassa selvityksessä kartoitetaan ihmisoikeusperustaisen tiedonkeruun oikeudellisia ja eettisiä reunaehtoja ja tarjotaan suuntaviivoja tiedonkeruun kehittämiseksi. Lisäksi kartoitetaan tiedonkeruun nykytilaa, toisin sanoen sitä, millä tavoin tietoa tällä hetkellä kerätään ja eritellään julkisessa tilastotoiminnassa.

Perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen seuranta ja oikeuksien edistäminen edellyttävät niitä koskevaa tietoa. Merkittäväksi haasteeksi Suomessa on kuitenkin tunnistettu tietopohjaan liittyvät puutteet. Tiettyjen väestöryhmien, esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sekä vammaisten henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta saatavassa tiedossa on katvealueita. Koko väestön kattavissa tutkimuksissa ja tilastoissa ei nimittäin useinkaan saada näkyviin eri väestöryhmien välisiä eroja. Tietoaukkojen kattaminen edellyttää, että tiedonkeruussa pystyttäisiin huomioimaan paremmin väestön moninaisuus. Myös kansainväliset sopimusvalvontaelimet ovat suosittaneet Suomea kehittämään kansallista tiedonkeruuta perus- ja ihmisoikeuksista. Toisaalta tietojen kerääminen yksilöitä koskevista arkaluonteisistakin seikoista edellyttää tarkkaa harkintaa ja eri oikeudellisten ja eettisten näkökulmien punnintaa.

Hanke on osa valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelmaa 2020–2023, jolla vahvistetaan perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen seurantaa Suomessa.

Selvitys valmistuu syksyllä 2023 ja sen lopputuloksista järjestetään julkaisutilaisuus. Oikeusministeriö valitsi tarjouskilpailun perusteella hankkeen toteuttajaksi tutkimusjohtaja, dosentti ja OTT Marjut Salokanteleen tutkimusryhmän.

Lisätietoa:

Kansallinen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma 2020-2023

Tietoa ihmisoikeusperustaisesta tiedonkeruusta
OHCHR: A Human rights-based approach to data (pdf)

Erityisasiantuntija Valpuri Tarkka, p. 0295 150 097, [email protected]
Neuvotteleva virkamies Nanni Olsson, p. 0295 150 050, [email protected]

 

 
Sivun alkuun