Hyppää sisältöön

Vankeudesta ja valvonnasta koostuva yhdistelmärangaistus käyttöön 2018

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 30.11.2017 13.39
Tiedote

Uusi yhdistelmärangaistus otetaan käyttöön vuoden 2018 alusta lukien. Rangaistus koostuu ehdottomasta vankeudesta ja sen jälkeisestä vuoden pituisesta valvonta-ajasta. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa yhdistelmärangaistusta koskeva laki tulemaan voimaan 1.1.2018.

Yhdistelmärangaistus voidaan tuomita vakavan rikoksen uusijalle, jota on pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Uusi rangaistus korvaa nykyisen vaarallisille rikoksenuusijoille tarkoitetun vankeusrangaistuksen, joka suoritetaan kokonaisuudessaan vankilassa. Osalla niistä, jotka suorittavat koko rangaistusajan vankilassa, ei nyt ole lainkaan valvontaa vapautumisen jälkeen.

Yhdistelmärangaistuksessa on uutta siihen sisältyvä yhden vuoden valvonta-aika. Valvonnan käyttöönottoa puoltavat vakaviin väkivaltarikoksiin toistuvasti syyllistyneiden suhteellisen korkea uusimisalttius ja erityisesti uusittujen tekojen törkeys. Valvonnalla pyritään vähentämään vakavien rikosten uusimisen riskiä. Asteittainen vapauttaminen ja sen yhteydessä annettava tuki auttavat tuomittua sijoittumaan yhteiskuntaan rangaistusajan päätyttyä.

Valvonta-aika alkaa välittömästi vankilassa suoritetun rangaistuksen jälkeen. Valvonta-ajan sisältö määritellään mm. vangin yksilöllisen riskiarvion perusteella. Valvottavan keskeisimmät velvollisuudet ovat asunnossa pysyminen määrättyinä aikoina, päihteettömyys valvonta-aikaan liittyvissä tilaisuuksissa, osallistuminen kuntoutukseen tai muuhun toimintaan sekä sitoutuminen sähköiseen valvontaan esimerkiksi jalkapannan avulla.

Valvontavelvollisuuksien törkeästä rikkomisesta voidaan tuomita jäljellä oleva valvonta-aika suoritettavaksi ehdottomana vankeutena. Yhdistelmärangaistusta suorittavalla ei ole mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen vapauteen eikä valvottuun koevapauteen.

Yhdistelmärangaistus voidaan tuomita teoista, jotka on tehty lain voimaantulon jälkeen. Uusi rangaistus koskee pientä vankiryhmää. Valvonta-aikaa suorittamaan siirtyisi arviolta vuosittain keskimäärin kolme vankia.

Lisätietoja: hallitusneuvos Paulina Tallroth, puh. 02951 50146, erikoissuunnittelija Tuuli Herlin, puh. 02951 50602, sähköpostit: [email protected]

Valtioneuvosto.fi/päätökset