Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Yhdistyksiä koskevaa sääntelyä uudistetaan kansalaistoiminnan edistämiseksi

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 6.10.2022 14.00
Tiedote

Hallitus esittää muutoksia yhdistyslakiin yhdistysten toimintamahdollisuuksien parantamiseksi. Uudistuksella kevennetään pienten yhdistysten hallinnollista taakkaa sekä joustavoitetaan kaikkien yhdistysten ja liittojen päätöksentekoa.

Esityksen mukaan pienet yhdistykset voisivat ottaa käyttöönsä uusia digitaalisia kirjanpitopalveluja. Tämän pitäisi helpottaa yhdistysten kirjanpitoprosessia. Tilinpitovaatimukset olisivat vastaavat kuin pienillä toiminimiyrittäjillä.

Tämä mahdollisuus koskee sellaisia yhdistyksiä, joiden tilikauden tuotot ovat enintään 30 000 euroa ja jotka eivät harjoita liiketoimintaa. Myös uutta vaihtoehtoa käyttävän yhdistyksen on dokumentoitava ja säilytettävä kirjanpitotapahtumat nykyisiä vaatimuksia vastaavasti.     

Esityksen tavoitteena on myös lisätä yhdistysten mahdollisuuksia hyödyntää paremmin digitaalisia palveluita jäseneksi ottamisessa ja eroilmoituksen vastaanottamisessa.

Hallitusohjelman mukaisesti lisätään lisäksi jäsenten vaikutusmahdollisuuksia siten, että jäsen- ja liittoäänestystä voidaan käyttää myös hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten valintaan. Edellytyksenä on, että äänestystavasta määrätään säännöissä.   

Uudistuksen tavoitteena on, että yhdistykset voivat jatkossa päättää laajemmin itse, miten ne mukautuvat toimintaympäristön muutokseen.

Uudistuksen on määrä tulla voimaan ensi vuoden alussa. Kevyemmän tilinpidon sääntelyä voi soveltaa aikaisintaan 1.7.2023 alkavalla tilikaudella.

Yhdistyksille mahdollistettiin etäkokousten järjestäminen jo aiemmin viime kesänä voimaan tulleella lailla.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen. p. 0295 150 074, [email protected]

Valtioneuvosto.fi/päätökset

 
Sivun alkuun