Esiselvitys väestönsuojien viranomaisohjeista on valmistunut

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 10.2.2025 13.47
Uutinen

Pelastusopisto on julkaissut sisäministeriön tilaaman väestönsuojien viranomaistoimintojen esiselvityksen raportin. Esiselvityksen tarkoituksena on tarjota tietoa väestönsuojien rakentamisen ja valvonnan viranomaisohjeiden sekä säädösten kehittämistarpeisiin.

Raportti sisältää suosituksia lainsäädännön kehittämiseen, viranomaisohjeisiin sekä varautumisen osaamisen ja tiedottamisen parantamiseen. Raportin mukaan viranomaistoiminnot ovat kohtuullisen hyvällä tasolla, mutta tarvetta säädösten tarkennuksille sekä niiden tulkinnan yhdenmukaistamiselle on. 

Miten suuria ja missä väestönsuojien tulee olla? 

Pelastuslain sisältöä tulisi kehittää muun muassa väestönsuojien koon ja sijoittumisen osalta. Erityisesti suojan koon määrittelyä tulisi selkeyttää ja sovittaa vahvemmin sen käyttötarkoitusta vastaavaksi. Raportissa suositellaan hoito- ja oppilaitoksien väestönsuojan koon määrittämistä aina henkilömäärän perusteella. 

Myös väestönsuojien rakentamista koskevien poikkeuksien ja helpotusten osalta selvityksessä tuli esiin valtakunnallisten ohjeiden ja malliesimerkkien tarve, jotta lain soveltaminen olisi mahdollisimman yhdenmukaista kaikkialla. 

Suomessa väestönsuojia on runsaasti tiheästi asutuilla alueilla. Sen sijaan harvaan asutuilla alueilla tai lähiöissä väestönsuojia ei ole riittävästi. Uusille pientalo- tai rivitaloalueille ei rakenneta väestönsuojia nykysäädösten perusteella. Raportissa suositellaan selvityksen tekemistä lähiöiden suojausmahdollisuuksien kehittämiseksi. 

Väestönsuojien rakennuslupaprosessi, suunnittelu ja valvontatyö on yhteistoimintaa ja edellyttää toimivia käytänteitä sekä selkeitä ohjeita

Väestönsuojien suunnittelu, toteutus ja valvonta on monen eri toimijan vastuulla. Siksi yhteistyön ja suunnitelmallisuuden merkitys korostuu. Raportissa esitetään rakennusvalvonnoille selkeitä, yhtenäisiä valtakunnallisia ohjeita väestönsuojien rakennuslupaprosessiin. 

Tiedonvaihto on yhteistoiminnan edellytys

Pelastustoimen ja rakennusvalvonnan yhteistoiminta ja sujuva tiedonvaihto ovat keskeisiä edellytyksiä pelastustoimen valvonta- ja tarkastustehtävän toteutumiselle. Kansallisen yhtenäisyyden takaamiseksi tulisi laatia hyvinvointialueen ja kunnan rakennusvalvonnan välinen yhteistoimintasopimusmalli. 

Pelastuslaitoksen ja rakennusvalvonnan välistä tiedonvaihtoa ja erityisesti tietojärjestelmien yhteensopivuutta ja tietosisältöä tulisi kehittää. Raportissa suositellaan muun muassa velvoittavan ilmoitusmenettelyn säätämistä väestönsuojan purkamisesta. Yhteissuojan osalta purkaminen tulisi tehdä luvanvaraiseksi.

Välineitä osaamisen vahvistamiseen tarkastustoiminnassa ja omatoimisessa varautumisessa

Väestönsuojeluosaamista tulisi parantaa. Väestönsuojan tarkastajille tulisi asettaa lakisääteinen pätevyysvaatimus tai sertifiointi. Erityisesti omatoimisen varautumisen osaamisen kehittämiseen tulisi panostaa ja huolehtia siitä, että ohjeet ja toimintamallit pysyvät ajantasaisina. 

Selvitys suosittaa: Ukrainan opeista mobiiliappi varoittamaan väestöä ja osoittamaan lähin väestönsuoja

Pelastusopisto julkaisee maaliskuussa väestönsuojeluun liittyvän raportin Ukrainan kokemuksista. Ukrainassa on käytössä mobiiliappi, jonka perusteella väestö saa tiedon esimerkiksi ilmahälytyksistä ja lähimmän väestönsuojan sijainnista. Ukrainan kokemusten pohjalta on nyt julkaistavaan raporttiin sisällytetty ehdotus Suomeen kehitettävästä, viimeisintä tekniikkaa hyödyntävästä ilmavaroitusjärjestelmästä sekä sovelluksesta, joka auttaa paikantamaan lähimmän väestönsuojan. Nykyisin hyvinvointialue päättää, millä tavoin pelastuslaitos huolehtii alueellaan väestön varoittamisesta vaara- ja onnettomuustilanteessa sekä siihen tarvittavasta hälytysjärjestelmästä. Suomesta puuttuu lakitasoiset säädökset väestön varoittamisen menetelmistä ja äänimerkeistä. Toimintaa ohjataan ohjetasolla. Säädösten laatimista tulisi harkita.

Esiselvitys toteutettiin sisäministeriön toimeksiannosta. Raportin tarkoituksena on tarjota tietoa väestönsuojien rakentamisen ja valvonnan viranomaisohjeiden sekä säädösten kehittämistarpeisiin.

- Suomessa on kansainvälisesti katsottuna erinomainen väestön suojaamisen järjestelmä, mutta samaan aikaan on huolehdittava väestönsuojeluun varautumisen kehittämisestä. Esiselvitys luo tietopohjaa ja seuraavaksi sisäministeriö selvittää suositusten pohjalta väestön suojaamisen kehittämistarpeita, sanoo pelastusylitarkastaja Jarkko Häyrinen sisäministeriöstä.

Hankkeen loppuseminaari järjestettiin maanantaina 10.02.2025 Helsingissä Keskustakirjasto Oodissa.

Lisätiedot:

Janne Koivukoski, tutkija, Pelastusopisto, [email protected], puh. 050 3673987

Marko Juutinen, projektipäällikkö, Pelastusopisto, [email protected], puh. 050 568 7978

Jarkko Häyrinen, pelastusylitarkastaja, sisäministeriö, [email protected], puh. 0295 488 436