Hyppää sisältöön

Ihmiskaupan torjuntaa tehostetaan viranomaisten ja järjestöjen yhteistyöllä

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 5.11.2020 15.58
Tiedote 137/2020

Ihmiskaupan vastaista työtä tehostetaan tiivistämällä yhteistyötä mm. viranomaisten, järjestöjen ja kuntien välillä. Helsingin poliisilaitokselle perustetaan ihmiskaupparikoksia tutkiva ryhmä ja ensi vuoden alussa valmistuvalla toimenpideohjelmalla koordinoidaan laajemmin ihmiskaupan vastaista työtä. Tänään eri toimivat kokoontuivat pyörän pöydän keskusteluun sisäministeri Maria Ohisalon johdolla.

– Ihmiskauppa on hyvin monitahoinen ihmisoikeusrikos, joiden selvittämiseen panostamme nyt historiallisen paljon. Siksi tarvitaan niin eri viranomaisia kuin järjestöjäkin tekemään yhdessä työtä, jotta ihmiskauppatoiminta pystytään paljastamaan, uhrien asemaa parantamaan ja tapahtuneet rikokset selvittämään. Olen todella ylpeä, että pääsemme puuttumaan tärkeään asiaan näin monialaisesti. Kyse ei ole pelkästä yhteistyöverkostosta vaan päivittäin yhdessä työskentelevistä tiimeistä, jotka muodostuvat asiantuntijoista monelta eri sektorilta, kertoo sisäministeri Maria Ohisalo.

Poliisille uusi ryhmä tutkimaan ihmiskaupparikoksia

Helsingin poliisilaitokselle perustetaan ihmiskaupparikosten paljastamiseen ja tutkimiseen keskittyvä ryhmä. Ryhmä tulee toimimaan tiiviissä yhteistyössä keskusrikospoliisin, valtakunnallisen ihmiskaupparikostorjunnan asiantuntijaverkoston sekä muiden viranomaisten ja yhteistyötahojen kanssa.

– Valtakunnallinen tutkintaryhmä hankkii tietoa, paljastaa ja tutkii valtakunnalliset rikokset ja tukee muita yksiköitä sekä torjuu rajat ylittävää rikollisuutta yhteistyössä keskusrikospoliisin kanssa.
Poliisilla tulee myös olemaan kaksi nimettyä ihmiskaupparikostutkijaa jokaisessa poliisilaitoksessa. Olen todella iloinen siitä, että ensi vuonna 20 henkilötyövuotta voidaan kohdistaa ihmiskaupan vastaiseen työhön. Valtakunnallinen ryhmä myös auttaa maakunnissa työskenteleviä rikostutkijoita, eli kukaan tutkija ei jää yksin tämän asian kanssa, toteaa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen.

Toimenpideohjelmalla koordinoidaan ihmiskaupan vastaista työtä

Parhaillaan valmistellaan hallituksen päätöksen mukaisesti ihmiskaupan vastaista poikkihallinnollista toimintaohjelmaa. Sen tavoitteena on edistää ihmiskaupan tunnistamista ja ilmituloa, tehostaa rikosvastuun toteutumista, parantaa ihmiskaupan uhrien asemaa sekä ehkäistä ja vähentää ihmiskauppaa. Toimenpideohjelman on tarkoitus valmistua vuoden 2021 alussa ja sitä valmistelee oikeusministeriön asettama työryhmä.

Ohjelmassa tuodaan esiin laaja joukko kehittämistoimenpiteitä, jotka liittyvät mm. viranomaiskäytäntöjen, -ohjeistusten ja -yhteistyön kehittämiseen sekä tiedonvaihdon parantamiseen, koulutuksen lisäämiseen, koulutus- ja opetusmateriaalin laatimiseen sekä viranomaisten ja järjestöjen välisen yhteistyön tukemiseen. Yksi toimintaohjelman painopistealueista onkin ihmiskaupan vastaisen työn valtavirtaistaminen ja koordinaation vahvistaminen. Ohjelman avulla pyritään sitouttamaan ja vahvistamaan yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

Lisätietoja:

poliisitarkastaja Kimmo Halme, p. 0295 488 361
ministerin erityisavustaja Sameli Sivonen, p. (ministeri Ohisalon haastattelupyynnöt) 050 406 68 55

Korjaus 6.11. klo 9.38: Korjattu neljännen kappaleen alussa lausetta, jossa luki aiemmin, että ihmiskaupan vastaista toimintaohjelmaa valmistellaan hallitusohjelman mukaisesti. Toimintaohjelmaa valmistellaan hallituksen päätöksen mukaisesti.