Ikääntyvä Suomi muuttaa sisäisen turvallisuuden tuottamista ja tarpeita
Suomen väestörakenne muuttuu nopeammin kuin koskaan. Tämä demografinen muutos ei ole vain sosiaali- ja terveyspoliittinen tai taloudellisen kestävyyden kysymys, vaan se ulottuu myös sisäiseen turvallisuuteen.
Tilastokeskuksen mukaan 65 vuotta täyttäneitä oli vuoden 2024 lopussa jo 1,3 miljoonaa, eli 24 prosenttia väestöstä. Kasvu on erityisen nopeaa vanhimmissa ikäryhmissä: yli 75-vuotiaiden määrän ennustetaan kasvavan nykyisestä noin 653 000 henkilöstä yli 870 000 henkilöön vuoteen 2040 mennessä.
Muutos heijastuu väistämättä sisäiseen turvallisuuteen vaikuttamalla turvallisuuspalveluiden kysyntään ja kohdentamiseen sekä haastamalla myös laajemmin yhteiskunnan luottamusta ja kriisinkestävyyttä. Petteri Orpon hallitusohjelman mukaisesti kaikilla on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi Suomessa. Myös sisäministeriön strategisena visiona on turvallinen yhteiskunta kaikissa oloissa. Jotta tässä onnistutaan muuttuvassa toimintaympäristössä, päätöksenteon ja toiminnan suunnittelun on perustuttava ajantasaiseen ja tutkittuun tietoon.
Sisäministeriön toimeksiannosta laadittu selvitys Turvallinen vanhuus kaikille? – Väestötutkimus moninaisesta ikääntymisestä ja koetusta turvallisuudesta (Jaakko Kaartinen, Erja Rappe & Jere Rajaniemi, 2025) tarjoaa arvokasta tietoa tilannekuvan ja toiminnan suunnittelun tueksi. Se nostaa sekä laadullisen että määrällisen aineiston avulla esiin erityisesti yli 74-vuotiaiden kokemuksia ja tarpeita – ryhmän, joka jää usein katveeseen tavanomaisissa väestötutkimuksissa. Ikääntyneet eivät näyttäydy selvityksen valossa yhtenäiseltä ryhmältä. Selvitys syventää ymmärrystä ikääntyneiden moninaisista turvallisuuteen liittyvistä kokemuksista, asenteista ja asioista. Se korostaa mitä suuremmissa määrin yleisestikin väestötutkimuksista esiin nousevaa ilmiötä: sama palvelu ja samat viestit eivät takaa samaa lopputulosta kaikille. Tässä tekstissä referoidaan Kaartisen, Rappen ja Rajaniemen selvityksen keskeistä antia ja suhteutetaan sitä syvemmin sisäisen turvallisuuden toimintaympäristöön.
Arjen riskit ja viranomaisten haasteet ikääntyneiden kotona asumisen yleistyessä
Selvityksen väestöllisesti edustavan aineiston mukaan ikääntyneiden turvallisuuden kokemus on keskimäärin suhteellisen korkealla tasolla: 70 prosenttia yli 74-vuotiaista kokee elämänsä turvalliseksi. Kääntöpuoli on kuitenkin merkittävä, sillä noin 30 prosenttia – arviolta lähes 200 000 ikääntynyttä – ei koe oloaan turvalliseksi tai suhtautuu asiaan neutraalisti. Huolet keskittyvät arjen konkreettisiin riskeihin, sillä valtaosa ikääntyneistä asuu omassa kodissaan (esim. yli 85-vuotiaista 84 %). Joka neljäs ikääntyneistä pelkää rikoksen uhriksi joutumista lähiympäristössään ja kokee usein yksinäisyyttä.
Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat yksinasuvat, joita on lähes puolet yli 75-vuotiaista, sekä muistisairaat, joiden määrän ennustetaan nousevan lähes 250 000 henkilöön vuoteen 2040 mennessä. Toimintakyvyn heiketessä avun saantiin liittyvät huolet korostuvat, kuten eräs haastateltava tiivisti:
"Nii, ku aattelee, nii justiin se, että jos miten se saa sen, se kaatuu tai muuten, eikä pysty hälyttämään ketään, nii se on se." (Omaishoitajien ryhmä)
Kun väestön ikääntyminen keskittyy koteihin, julkisen ja yksityisen tilan rajat hämärtyvät turvallisuustyössä. Tämä "riskin kotouttaminen" tekee yksityisistä kodeista kriittisen osan turvallisuusympäristöä ja näkyy suoraan esimerkiksi hätäkeskuslaitoksen, pelastustoimen ja poliisin arjessa kasvavina tehtävinä. Sen myötä tulee myös uusia eettisiä ja osaamiseen liittyviä vaatimuksia viranomaisille; kuinka toimintakyvyltään heikentyneitä ikääntyneitä osataan kohdata riittävällä sensitiivisyydellä ja toisaalta resurssien näkökulmasta tehokkuudella heidän omassa ympäristössään. Samalla on olennaista pohtia, miten turvallisuusongelmia voidaan ennaltaehkäistä ja tukea ikääntyneiden omaa (turvallisuus)toimijuutta.
Luottamus turvallisuusviranomaisiin on vahvaa, mutta säröilee arjen palveluissa
Selvitys vahvistaa, että ikääntyneiden luottamus turvallisuusviranomaisiin on pääosin vahvaa, usein jopa vahvempaa kuin nuoremmilla ikäryhmillä. Tämä perusturva välittyy haastateltavien kommenteista:
”Joo, kyllä mä Suomen poliisiin luotan hyvin ja yleisesti ottaen Suomen valtion hoitamiseen suomalaisten hyväksi. Semmonen fiilis mulla on ihan selkeesti.” (Päihdekuntoutujien ryhmä)
Luottamusta tukevat keskiarvollisesti korkeat arviot, joita saavat esimerkiksi puolustusvoimat (84 %), hätäkeskuslaitos (84 %) ja poliisi (82 %).
Tämän vankan luottamuksen rinnalla paljastuu kuitenkin merkittävä särö, joka syntyy arjen kannalta kriittisissä palveluissa. Luottamus romahtaa sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnassa, jonka toimijoihin luottaa enää alle puolet (46 %) vastaajista. Epäluottamus kumpuaa konkreettisista kokemuksista, kuten palvelujen riittämättömyydestä:
”Mut siinä kohtaa mun luottamus kans loppu, et miten nää leikkausjonot aiotaan hoitaa.” (Omaishoitajien ryhmä)
Luottamus ei myöskään jakaudu tasaisesti, vaan sitä heikentävät erityisesti syrjinnän kokemukset ja heikko taloudellinen tilanne. Tämä voi johtaa syvään epäluuloon, jolla on vakavia seurauksia, kuten romanien ryhmässä kuvattiin jopa rokotepäätöksiin vaikuttaneena tekijänä:
"Se, että on se, pelätään ihan järjettömästi koronaa, koska korona vei ihmisiä, koska meil oli sitte tää, että kun on heikko usko siihen yhteiskunnan auttamiseen ja yhteiskunnan haluun olla meidänkin puolellamme, niin monethan ei ottanu koronarokotusta…” (Romanien ryhmä)
Tämä jyrkkä ero turvallisuusviranomaisten ja hyvinvointipalveluiden nauttiman luottamuksen välillä paljastaa merkittävän yhteiskunnallisen haavoittuvuuden. Institutionaalinen luottamus on yhteiskunnan kriisinkestävyyden perusta, ja jos usko arjen peruspalveluihin (yhteiskunnan haluun olla meidän puolellamme) rapautuu, se heijastuu suoraan kykyyn/ haluun noudattaa viranomaisohjeita häiriötilanteissa. Koska turvallisuus- ja hyvinvointisektorit ovat toisistaan riippuvaisia, luottamuspula yhdellä alueella voi uhata murentaa koko järjestelmän legitimiteettiä. Turvallisuusviranomaisten onkin tunnistettava tämä keskinäisriippuvuus ja huomioitava se niin vakaviin ja laajoihin häiriötilanteisiin varautuessa kuin arkipäiväisen toiminnan järjestämisessä. Toisaalta myös muut viranomaiset voivat hyötyä turvallisuusviranomaisten ylläpitämästä luottamuksesta monissa tehtävänkuvissa, kuten strategisessa viestinnässä.
Vieraskieliset ikääntyneet: Kasvava ryhmä viranomaisten turvallisuustyön katveessa
Selvitys huomioi, että vieraskielisten yli 74-vuotiaiden määrä kasvaa parhaillaan voimakkaasti – heidän vuosittainen kasvunsa on nyt sama kuin heidän kokonaismääränsä oli vuonna 2000. Tämä on ennakoivan toiminnansuunnittelun kannalta vahvistuva signaali, joka vaatii proaktiivista huomiota. Vieraskielisten ikääntyneiden haasteet kasautuvat keskimääräisesti ainutlaatuisella tavalla. Kielimuuri voi johtaa voimakkaaseenkin tiedolliseen eristyneisyyteen, mikä vaikeuttaa paitsi viranomaisasiointia, myös pääsyä luotettavan tiedon äärelle.
Selvitys todentaa kuinka kielitaidon puutteiden vuoksi tietoa haettiin omakielisistä verkkolähteistä tai sitä saatiin sosiaalisen median kautta. Kun tähän yhdistetään vielä palveluiden nopea digitalisoituminen, joka voi olla jo ilman kielitaitoa ja kulttuurista ymmärrystä erityisen vaikeaa, syrjäytymisen riski kasvaa merkittävästi erityisesti niille, joilla turvaverkkoja ei omasta takaa ole. Jos tähän ei puututa, Suomeen voi olla syntymässä merkittävä, palvelujärjestelmän liepeille jäävä ja muun muassa informaatiovaikuttamiselle altis väestöryhmä.
Yksinäisyys altistaa turvattomuudelle
Yksinäisyys ei ole ainoastaan sosiaalinen ongelma, vaan selvityksen mukaan se on myös vakavasti otettava turvallisuushaaste ikääntyneiden keskuudessa. Joka neljäs yli 74-vuotias kokee usein yksinäisyyttä, ja yhteys turvallisuuden kokemuksiin on suora: yksinäisistä vain 61 prosenttia pitää elämäänsä turvallisena, kun muiden joukossa luku on 77 prosenttia. 18 prosenttiyksikön ero tuloksissa on merkittävä. Kokemus yksinäisyydestä ja sen vaikutuksesta turvallisuuden tunteeseen voi olla erityisen voimakasta alueellisten erojen syvetessä, kuten saamelaisten ryhmässä kuvattiin:
”Ku yksin asuu syrjässä, nii ei se oo niin sanottua, että sinne sattuu ketään tulemaan. Jos ei erikseen pyyetä." (Saamelaisten ryhmä)
Yksinäisyyden luomalle haavoittuvuudelle löytyy kuitenkin itsestään selvä vastine yhteisöllisyydestä. Tulosten mukaan läheisten ja naapureiden tuki vahvistaa väestön kokemuksia turvallisuudesta. Laajemmassa mittakaavassa voimakas keskiarvollinen ikäryhmän kokema yksinäisyyden tunne on osoitus yhteiskunnan sosiaalisen koheesion heikkenemisestä. Se voi altistaa hyväksikäytölle ja heikentää kykyä selviytyä häiriötilanteista, sillä viralliset turvallisuusmekanismit eivät pysty korvaamaan epävirallisten sosiaalisten turvaverkkojen merkitystä. Tämä edellyttää viranomaisilta yhteisökeskeisemmän turvallisuustyön merkityksen ja tarpeen tunnistamista. Aktiivinen tuki paikalliselle turvallisuussuunnittelulle ja tiivis yhteistyö järjestöjen, seurakuntien ja muiden yhteisöjen (kuten vaikka harrastusorganisaatioiden) kanssa ovat avainasemassa suojaavien verkostojen rakentamisessa. Yhteisöllisyyden lisääminen tulisi asettaa yhä konkreettisemmin osaksi yhteiskunnallisia tavoitteita.
Digikuilu turvallisuusriskinä
Digitalisaatio on yksi merkittävimmistä ikääntyneiden huolenaiheista. Tutkimuksen mukaan 82 prosenttia osallistuneista kokee huolta palvelujen siirtymisestä verkkoon. Monille fyysisten palvelupisteiden katoaminen on vakava ongelma.
"Siel on pankit hävinny, siel on hävinny kaikki palvelut ja sitte ne ei osaa käyttää tietokonetta, nii sitä on ihan todella pulassa." (Omaishoitajien ryhmä)
Huoli linkittyy suoraan turvallisuuteen. Erittäin huolestuneista vain 63 prosenttia kokee elämänsä turvalliseksi, kun digihuolta vailla olevista näin kokee 87 prosenttia. Tulosten välinen ero on merkittävä 24 prosenttiyksikköä.
Ne, joilla ei ole läheisten tukea tai digiosaamista, ovat erityisen haavoittuvia. Digitalisaatiokehitystä ei tule edistää turvallisuuden tai saavutettavuuden kustannuksella. Yhteiskunnan tasa-arvon ja kriisinkestokyvyn kannalta on olennaista pohtia, miten palvelut ja viestintä (ml. kriisiviestintä) suunnitellaan kaikkien saavutettaviksi. Rinnakkaiset, ei-digitaaliset asiointikanavat tunnistetaan selvityksessä välttämättömiksi turvallisuuden takaamisen kannalta.
Keskustelussa on tärkeää myös huomioida tätä väestöllistä haavoittuvuutta hyödyntävät tahot. Finanssivalvonta kertoo, että sijoitushuijaukset ovat viimeisen vuoden aikana yleistyneet esimerkiksi sosiaalisen median kautta merkittävästi. Kyberturvallisuuskeskus listaa kuinka digihuijauksissa säästöjen menettäminen, velkaantuminen, pikavippikierre ja luottotietojen menetys ovat tyypillisimpiä taloudellisia seurauksia. Romanssihuijauksen uhriksi joutunut puolestaan voi menettää samalla myös tärkeäksi kokemansa ihmissuhteen. Samanaikaisesti nämä ilmiöt näkyvät kasvavana viranomaistyön määränä monella eri sektorilla korostaen erityisesti voimakkaamman ennaltaehkäisevän työn tarvetta ja parempaa kohdentamista.
Ikääntyneet aktiivisina toimijoina ja voimavarana
Ikääntyneille elämänkokemuksen kautta karttunut kyky muutokseen sopeutumiseen, asioiden suhteuttamiseen ja harkintaan on pääomaa, jonka merkitysarvo kasvaa epävakaassa toimintaympäristössä.
Tämä turvallisuuspääoma ei ole ainoastaan abstrakti käsite, vaan se ilmenee myös konkreettisina, turvallisuutta edistävinä tekoina. Selvityksen mukaan ikääntyneet ovat aktiivisia toimijoita omassa varautumisessaan: 80 % varmistaa palovaroittimen toiminnan, 75 % omaa alkusammutustaidot ja 64 % ylläpitää kotivaraa.
Strategisesti merkittävin tutkimustulos liittyy kuitenkin ikääntyneiden potentiaaliin yhteisöllisinä toimijoina. Havainto, että joka neljäs yli 74-vuotias on kiinnostunut osallistumaan vapaaehtoiseen turvallisuustoimintaan, on löydös piilevästä sosiaalisesta pääomasta. Ikääntyneiden joukossa on prosentuaalisesti iso joukko väkeä, joka osoittaa halua ja valmiutta kantaa vastuuta lähiyhteisön hyvinvoinnista, mikä voi tarjota vastinetta jo aiemmin esille nousseisiin yksinäisyyden ja syrjäytymisen kaltaisiin turvallisuusvajeisiin kuin suoraviivaisempiin turvallisuustehtäviin.
Tulos on erityisen relevantti nykykontekstissa, jossa monet tutkimukset osoittavat, kuinka luottamus instituutioihin on eriytynyt ja turvallisuuden kokemus rakentuu yhä vahvemmin paikallisella tasolla. Kun globaalit ilmiöt ja laajat yhteiskunnalliset haasteet voivat heikentää yleistä luottamusta, välittömän arkiympäristön, kuten kunnan, naapuruston, taloyhtiön tai paikallisyhteisön rooli turvallisuuden perustana korostuu. Tässä paikallisessa mittakaavassa ikääntyneiden aktiivinen osallistaminen voi olla ratkaiseva tekijä.
Tämän potentiaalin syvempi hyödyntäminen edellyttää kuitenkin muutoksia viranomaistoiminnassa. Perinteisen palveluntuottajan roolin sijaan viranomaisten on omaksuttava enenevissä määrin paikallisten verkostojen ja yhteisöjen mahdollistajan ja kumppanin rooli. Tehtävänä on luoda rakenteellisia edellytyksiä ja tarjota tukea – esimerkiksi asiantuntemuksen, koulutuksen tai koordinaation muodossa – jotta paikallisyhteisöt, mukaan lukien niiden ikääntyneet jäsenet, voivat itse vahvistaa omaa sekä yhteisönsä turvallisuutta ja huolenpitokulttuuria.
Investoimalla yhteisölähtöisiin turvallisuusmalleihin ja aktivoimalla ikääntyneiden osaamista ei ainoastaan paranneta kohdennetusti yhden väestöryhmän asemaa. Laajemmassa mittakaavassa tämä vahvistaa koko yhteiskuntaa ruohonjuuritasolta alkaen, luoden siten kestävämpää perustaa kokonaisturvallisuudelle.
”Tämä sisäministeriön toimeksiannosta tehty tutkimus antoi ainutlaatuisen mahdollisuuden tarkastella ikääntyneiden turvallisuuden kokemuksia väestötasolla ilman yläikärajaa sekä myös perehtyä syvemmin sellaisiin ikääntyneiden ryhmiin, joiden turvallisuuden tunteesta ei ollut aiempaa tietoa. Se myös osoitti, kuinka tärkeää on tutkia turvallisuuden tunnetta eri menetelmillä ja tarkastella tuloksia kokonaisuutena. Vaikka ikääntyneet tuntevat turvattomuutta sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuden ja digitalisaation suhteen, heillä on keinoja vahvistaa niin omaa kuin lähiyhteisön turvallisuutta.” – Erja Rappe, Vanhempi tutkija, MMT, dosentti, Ikäinstituutti
Keskustelu ikääntymisestä ja sisäisestä turvallisuudesta jatkuu ilmiöpäivässä
Selvitys vahvistaa, että väestön ikääntyminen on läpileikkaava sisäisen turvallisuuden kysymys. Marraskuussa 2025 järjestettävä sisäministeriön ilmiöpäivä kokoaa yhteen viranomaiset, tutkijat ja sidosryhmät keskustelemaan tästä tematiikasta. Tavoitteenamme on varmistaa, että ikääntyneiden kokemukset näkyvät tulevaisuuden turvallisuustyössä.
Seuraava ilmiöpäivä Sisäinen turvallisuus ikääntyvässä Suomessa järjestetään keskiviikkona 19.11. klo 09–12. Lue lisätietoa tapahtumasta, tapahtuman puhujista ja osallistu verkkotapahtumaan
Sini Erholtz
erityisasiantuntija
hallinto- ja kehittämisosasto, strategia- ja kehittämisyksikkö