Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media
Valikko

Laittoman maahantulon ja maassa oleskelun vastainen toimintaohjelma päivitetään

Sisäministeriö 11.9.2020 9.25
Tiedote 104/2020

Laittoman maahantulon ja maassa oleskelun vastaisen toimintaohjelman päivitys vuosille 2021–2024 on käynnistynyt. Ohjelmassa tarkastellaan edellisten toimintaohjelmien lisäksi myös ilman oleskelulupaa maassa oleskelevien asemaa ja heihin liittyviä hyväksikäytön ilmiöitä sekä ihmiskaupan uhrien asemaa.

– Ohjelma hakee keinoja ehkäistä varjoyhteiskunnan syntymistä. On tärkeää kiinnittää erityistä huomiota haavoittuvassa asemassa oleviin, kuten ihmiskaupan uhreihin. Ilman oleskelulupaa maassa olevilla henkilöillä on suuri riski syrjäytyä ja ennen kaikkea suuri riski joutua rikollisten tai rikollisryhmien hyväksikäyttämäksi. Jos ihmisellä ei ole toivoa tulevaisuudesta, voi hän myös helpommin ajautua itse yhteiskunnan ulkopuolelle tekemään rikoksia, sisäministeri Maria Ohisalo sanoo.

Strategisten linjausten lisäksi ohjelmassa on tarkoitus edistää konkreettisia toimenpiteitä, joilla ehkäistään maassa oleskelua ilman laillista oleskeluoikeutta. Tällaisia olisivat esimerkiksi ennakoivat toimenpiteet lähtö- ja kauttakulkumaissa sekä kotimaahan paluun ja uudelleenkotoutumisen tukeminen. Valmistelussa huomioidaan myös EU:ssa tehtävä työ ihmissalakuljetuksen torjumiseksi ja paluiden edistämiseksi. 

Lisäksi toimintaohjelmassa otetaan huomioon ihmiskaupan uhrien asemaan liittyvä työ oikeusministeriössä ja sosiaali- ja terveysministeriössä sekä työ- ja elinkeinoministeriössä tehtävä työ ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäytön estämiseksi. 

Edellinen, järjestyksessään kolmas laittoman maahantulon ja maassa oleskelun vastainen toimintaohjelma laadittiin vuosille 2017–2020. Ohjelmassa keskityttiin vuosina 2015–2016 saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrän nopean kasvun myötä tapahtuneeseen toimintaympäristön muutokseen ja sen tuomiin haasteisiin. Toimintaohjelman päivittämisestä on sovittu pääministeri Marinin hallitusohjelmassa.

Hanke tukee sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategian tavoitetta siitä, että maahanmuutto on hallittua ja yhteiskunnallisesti kestävää. 

Toimintaohjelman päivityksen on määrä valmistua 31.12.2020. Sisäministeriö kutsuu toimintaohjelman valmisteluun mukaan ulkoministeriön, oikeusministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, Maahanmuuttoviraston ja Poliisihallituksen edustajat. Työssä kuullaan lisäksi muita asiantuntijoita.

Lisätietoja
lainsäädäntöneuvos Jutta Gras, p. 0295 488 650, [email protected]
 

Palaa sivun alkuun