Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lastensuojelulle ja sosiaali- ja kriisipäivystykselle annettavaa poliisin virka-apua ehdotetaan maksuttomaksi

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 18.2.2021 14.46
Tiedote 20/2021
Lapsi ja aikuinen käsi kädessä.

Sisäministeriö on valmistellut ehdotuksen poliisin maksuasetuksen muuttamiseksi. Ehdotuksen lähtökohtana on, että lastensuojelulle ja sosiaali- ja kriisipäivystykselle annettava poliisin virka-apu olisi jatkossa maksutonta. Tarkoituksena on turvata se, että erityisen haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset, kuten lapset, saavat akuutissa tilanteessa tarvitsemansa tuen.

Poliisi perii antamastaan virka-avusta maksun erikseen säädettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta. Maksu vastaa poliisille virka-avun antamisesta aiheutuvia kustannuksia. Maksu peritään tällä hetkellä myös lastensuojeluviranomaisille ja sosiaali- ja kriisipäivystykselle annettavasta virka-avusta.

– Huolena on ollut, että lastensuojelutoimi ja sosiaali- ja kriisipäivystys eivät pyytäisi tarvitsemaansa virka-apua sen maksullisuuden takia ja näin haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tarvitsema apu mahdollisesti viivästyisi. Haluamme varmistaa, että näin ei käy, sisäministeri Maria Ohisalo sanoo.

Poliisin virka-avun maksullisuudesta on säädetty sisäministeriön poliisin suoritteiden maksullisuudesta vuonna 2021 annetussa asetuksessa. Sisäministeriön asetus perustuu valtion maksuperustelakiin.

Poliisihallitus antoi lokakuussa 2020 voimaan tulleen ohjeen, jossa ohjeistettiin poliisin operatiivisesta virka-avusta ja sen laskutuskäytänteistä – ja tässä ohjeistuksessa nostettiin esiin jo aiemmin säädetty maksuasetus. Sen myötä poliisilaitoksissa alettiin periä maksuja aiempaa yhdenmukaisemmin - myös lastensuojelu- ja sosiaali- ja kriisipäivystykselle annettavasta virka-avusta.

Tavoitteena on turvata avunsaanti erityisen haavoittuvassa asemassa oleville

Sisäministeriö on valmistellut ehdotuksen poliisin maksuasetuksen muuttamiseksi. Ehdotuksen lähtökohtana on, että lastensuojelulle ja sosiaali- ja kriisipäivystykselle annettava poliisin virka-apu olisi jatkossa maksutonta.

– Tarkoituksena on turvata se, että erityisen haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset, kuten lapset, saavat akuutissa tilanteessa tarvitsemansa tuen. Tämän tehtävän hoidossa lastensuojeluviranomaiset ja sosiaali- ja kriisipäivystys tarvitsevat joskus poliisin virka-apua. Muutoksen myötä käytännön toimijan ei tarvitse pohtia näiden usein vakavien ja kiireellisten toimien virka-avun kustannuksia, sisäministeri Maria Ohisalo kertoo.

Valmistelun aikana on tarkasteltu poliisin lastensuojeluviranomaisille ja sosiaali- ja kriisipäivystykselle antaman virka-avun maksullisuuden suhdetta lakiin eräiden poliisin virka-apukustannusten korvaamisesta (259/1956). Vuodesta 1956 voimassa ollut laki on kuitenkin monin paikoin sisällöltään vanhentunut.

Ehdotus lähtee seuraavaksi lausuntokierrokselle. Lausunnonantajia pyydetään huomioimaan lausuntokierroksella edellä mainittu laki. Lausuntokierroksen jälkeen valmistelu etenee tavanomaisesti asetusmuutoksen voimaansaattamiseksi. 

Myös poliisille syntyy kuluja virka-avun antamisesta

Nykyisen maksuasetuksen mukaan poliisin antamasta virka-avusta tulee periä omakustannusarvon mukainen maksu. Tämä tarkoittaa käytännössä maksua, jolla katetaan esimerkiksi poliisin työstä ja kaluston kulumisesta koituvat kustannukset. Myös muilla viranomaisilla on maksullisia suoritteita.

Ehdotuksen myötä poliisin lastensuojeluviranomaisille ja sosiaali- ja kriisipäivystykselle antamasta virka-avusta ei kuitenkaan perittäisi omakustannushintaa. Tämä vapauttaisi kunnan maksuvelvollisuudesta, kun kyse on lastensuojelulle ja sosiaali- ja kriisipäivystykselle annettavasta virka-avusta.

Jos virka-avun antamisesta syntyvät kulut jäisivät kuitenkin vain poliisin maksettavaksi, tämä heikentäisi poliisin edellytyksiä suorittaa lakisääteistä tehtävää. Tästä syystä nyt lausuntokierrokselle lähtevässä luonnoksessa on ehdotettu, että poliisilta saamatta jäävä osuus eli virka-avusta aiheutuvat kustannukset katetaan poliisille. Se on tavanomainen käytäntö, kun palvelun tuottamisesta tulevat kustannukset tulevat viraston eli nyt poliisin vastattavaksi.

Viranomaisten yhteistyö ei ole virka-apua

Poliisilla on vuodessa noin 70 000 eri viranomaisen ja tahon tukemiseen liittyvää virka-aputehtävää. Samaan aikaan poliisi pitää yllä yleistä järjestystä ja turvallisuutta, ja selvittää ja ennalta estää rikoksia.

Jotta poliisi kykenee suoriutumaan lakisääteisestä tehtävästään, on tärkeää, että virka-apua pyydetään poliisilta vain silloin, kun sitä aidosti tarvitaan. Tämän takia virka-apua pyytävän viranomaisen oma toiminta, resurssit ja toimivaltuudet tulee olla järjestetty siten, että perustehtävän hoitaminen ei nojaa säännönmukaisesti virka-apuun.

Sisäministeriöstä painotetaankin, että viranomaisten välinen yhteistyö ei ole virka-apua.

Lisätiedot:
Neuvotteleva virkamies Heidi Kankainen, p. 0295 488 335
Erityisavustaja Sameli Sivonen (ministerin haastattelupyynnöt), p. 0504066855
 

 
Sivun alkuun