Hyppää sisältöön

Maahantulon rajoitukset pysyvät pääosin ennallaan 31.1. saakka

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 13.1.2022 14.12
Tiedote 3/2022

Sisärajavalvontaa jatketaan ja maahantulon rajoitukset pysyvät muutenkin pääosin ennallaan 31.1. saakka. Rajoituksiin tehdään kuitenkin joitakin helpotuksia niiden henkilöiden osalta, jotka eivät lääketieteellisesti perustellusta syystä voi ottaa koronarokotetta. Valtioneuvosto päätti muutoksista istunnossaan 13.1. ja ne tulevat voimaan 17.1.2022.

Sisärajavalvonta palautettiin kattavasti Suomen ja kaikkien Schengen-maiden väliseen liikenteeseen 28.12. alkaen. Lisäksi maahantulon rajoituksia ja terveysturvallisuustoimia kiristettiin niin, että eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta kaikilta Suomeen ulkomailta saapuvilta vaaditaan todistus täydestä rokotussarjasta tai alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta Covid-19-taudista sekä näiden lisäksi todistus alle 48 tuntia vanhasta negatiivisesta Covid-19-testituloksesta. Vaatimus koskee vuonna 2006 tai sitä aikaisemmin syntyneitä.

Helpotuksia henkilöille, jotka eivät lääketieteellisistä syistä voi ottaa koronarokotetta

Joulukuun lopulla tehtyä päätöstä sisärajavalvonnasta muutetaan niin, että henkilöt, jotka eivät lääketieteellisesti perustellusta syystä voi ottaa covid-19-rokotetta, voivat saapua Suomeen, jos heillä on mukanaan tämän osoittava lääkärinlausunto sekä todistus alle 48 tuntia vanhasta negatiivisesta covid-19-testituloksesta.

Myös ulkorajaliikennettä koskevaa päätöstä muutetaan niin, että maahantulo Suomeen Schengen-alueen ulkopuolisista EU-maista olisi sallittua henkilöille, jotka eivät lääketieteellisesti perustellusta syystä voi ottaa covid-19-rokotetta, jos heillä on mukanaan edellä mainitut todistukset. Kolmansien maiden osalta maahantulon rajoitukset jatkuvat aiemman päätöksen mukaisesti.

Ulkorajaliikenteellä tarkoitetaan Suomen ja Schengen-alueeseen kuulumattomien kolmansien maiden välistä liikennettä.

Poikkeuksia muun muassa rajayhteisöjen asukkaille sekä Ahvenanmaalle saapuville

Aiemmin mainitusta poiketen Suomen ja Ruotsin ja Suomen ja Norjan välisen maarajan rajayhteisöjen asukkaat sekä Ruotsin Norrtäljen kunnan ja Ahvenanmaan maakunnan välisessä liikenteessä matkustavat voivat saapua Suomeen, jos heillä on mukanaan joko todistus hyväksytystä covid-19-rokotussarjasta, todistus alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta covid-19-taudista tai todistus enintään 7 vuorokautta ennen Suomeen saapumista tehdyn covid-19-testin negatiivisesta tuloksesta.

Negatiivista testitulosta ei edellytetä Suomen kansalaisilta

Negatiivista koronatestitulosta ei edellytetä Suomen kansalaisilta, Suomessa pysyvästi asuvilta ulkomaalaisilta, eikä henkilöiltä, joiden maahantulon perusteena on välttämätön syy kuten pakottavat perheasiat tai muut pakottavat henkilökohtaiset syyt. Kaikkia matkustajia koskevat kuitenkin tartuntatautilain mukaiset vaatimukset todistusten esittämisestä ja aluehallintovirastojen tekemät päätökset pakollisista terveystarkastuksista.

Suomalaisten matkailijoiden tulee myös huomioida, että vaikka Suomeen pääsee ilman testiä, muilla mailla ja lentoyhtiöillä voi olla omia testivaatimuksia.

Lisätietoja:
Rajavartiolaitos neuvoo kansalaisia rajanylitysliikenteestä puhelimitse ja sähköpostitse. Palvelua on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi arkisin klo 8-16 välisenä aikana numerossa 0295 420 100. Kysymyksiä voi myös lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].
Jos sinulla on kysyttävää hyväksytyistä rokotteista tai karanteeni- tai testivaatimuksista, ota yhteyttä Valtioneuvoston koronainfo -palvelupuhelimeen 0295 535 535 tai käy THL:n verkkosivuilla.