Hyppää sisältöön

Pelastusalan työturvallisuutta parantavia innovaatioita palkittiin – pääpalkinto sukeltajan Sonarille

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 27.8.2024 11.15
Tiedote
Sukeltaja nousee merestä tikkaita pitkin.

Vuonna 2024 Palosuojelurahaston myöntämät Innovaatiopalkinnot tukevat pelastusalan työturvallisuutta ja tehostavat pelastustoimintaa. Palkitut innovaatiot hyödyntävät olemassa olevaa teknologiaa ja tuovat ne pelastustoimen käyttöön uudella tavalla.

Sukeltajan Sonarin avulla veden alle vajonnut löydetään nopeammin

Palosuojelurahaston vuoden 2024 Innovaatiopalkinnon ja 25 000 euron palkintorahan saivat palomies Jukka-Pekka Vuorinen, paloesimies Niko Vainio ja palomestari Janne Taskinen sukeltajan Sonarin kehittämisestä. 

Sukeltajan Sonar on yhdistelmä laitteesta, työmenetelmästä ja toimintatavasta, jonka avulla veden alle vajonnut tai hukkunut voidaan tavoittaa moninkertaisesti aiempaa nopeammin. Innovaatiosta on hyötyä etenkin sellaisilla sukellustehtävillä missä kohteen tarkka sijainti ei ole tiedossa tai näkyvyys pinnan alla on huono. 

Sukeltajan Sonar -menetelmää käytettäessä etsintään tarvitaan vähintään kolme henkilöä; sukeltaja ja avustaja sekä sonaroperaattori, joka etsii kohteen kaikuluotainta apuna käyttäen. Sonar eli kaikuluotain lasketaan veteen ja kun kaikuluotain löytää kohteen voidaan sukeltaja ohjata suoraan kohteeseen. Kaikuluotaimen avulla veden varaan vajonnut tai hukkunut pystytään paikantamaan yli 20 kertaa perinteisiä menetelmiä nopeammin ja tavoittamaan yli 4 kertaa nopeammin. Innovaatio parantaa myös työturvallisuutta, koska kaikuluotaimen avulla voidaan tarkastaa myös sukeltajalle vaarallisia kohteita.

− Innovaation lähtökohtana oli vaikeus nähdä veden alle varsinkin sameissa vesissä. Aloin tutkimaan, löytyisikö markkinoilta laitetta, joka parantaa näkyvyyttä veden alla. Tällaisen laitteen löydyttyä toimintatapaa alettiin testaamaan pelastuslaitoksen sukellustoiminnassa ja se todettiin toimivaksi. Parasta innovaatiossa mielestäni onkin sen toimivuus tosielämässä, kertoo Jukka-Pekka Vuorinen.

Sukeltajan Sonar on helposti käyttöön otettava, testattu ja valmis tuote ja toimintatapa. Innovaatiossa hyödynnetään olemassa olevaa tekniikkaa pelastustoimessa uudella tavalla, joka pitää sisällään markkinoilla olevan laitteen, uuden työmenetelmän ja toimintatavan. 

Akkumoottorista nopeutta pelastuslautan käyttöön

Innovaatiopalkinnon toinen sija sekä 15 000 euron palkintoraha jaettiin pelastusryhmänjohtaja Vesa Soisalon ja vanhempi pelastaja Aki Nummin innovaatiolle akkumoottori pelastuslauttaan. Innovaation kehittelijät ovat työskennelleet ammattipalomiehinä yhteensä yli 50 vuotta merellisessä ympäristössä ja heille on kertynyt kokemusta erilaisista pintapelastusta tukevista välineistä. Yleisimmin käytetty ja harjoiteltu toimintamalli on ollut parityöskentely pelastuslautalla. Pitkät, yli 200 metrin siirtymät lautalla on koettu haastaviksi, kun lauttaa on kuljetettu henkilövoimin melalla ja uimalla. Tähän haasteeseen lähdettiin kehittämään uutta ratkaisua.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella kokeiltiin pelastuslauttaan kiinnitettävää akkumoottoria. Lautta on käytettävissä myös ilman moottoria. Akkumoottori keventää pintapelastajan kuormitusta lautan kuljettamisessa varsinkin pidemmillä matkoilla. Lautan nopeus on noin 2–3 kertainen uimiseen verrattuna, jolloin pelastettava saavutetaan lyhyemmässä ajassa. Akkumoottori on toiminut myös jääsohjossa.

Kyseessä on valmis ja käyttökelpoinen innovaatio, jossa kaksi jo olemassa olevaa laitetta, pelastuslautta ja akkumoottori, yhdistettiin palvelemaan pelastustoimen tarpeita. Pidemmillä, yli 200 metrin matkoilla akkumoottorilla varustettua pelastuslauttaa käyttäen pelastettava henkilö tavoitetaan nopeammin kuin uiden tai melaa käyttäen. Nopeuden merkitys korostuu edelleen pelastusmatkan pidentyessä ja esimerkiksi tuulisissa olosuhteissa. Laite parantaa myös työturvallisuutta, kun esimerkiksi pelastajan voimavaroja jää enemmän varsinaiseen pelastustyöhön.

Letkujen esipesu- ja keräyslaite vähentää henkilöstön altistumista erilaisille haitta-aineille

Innovaatiopalkinnon jaettu kolmas sija sekä 4 000 euron palkintoraha myönnettiin palomies Tero Nurmen ja yrittäjä Mikko Soinin kehittämälle innovaatiolle letkujen esipesu- ja keräyslaite. Onnettomuustilanteissa pelastuslaitoksen henkilöstö altistuu erilaisille haittatekijöille. Paloissa esiintyy aineita, jotka ovat terveydelle haitallisia, myrkyllisiä tai syöpävaarallisia. Tulipalojen sammuttamisessa käytetyt letkut ovat pelastustoimien jälkeen likaisia, ja niihin on kertynyt haitallisia aineita. Letkuissa oleva altiste voi kulkeutua onnettomuuspaikalla keräysvaiheessa pelastajiin, pelastusyksiköihin, huoltoautoon ja paloasemalle.

Kehitetty tuote on onnettomuuspaikalla käytettävä letkujen esipesu- ja keräyslaite. Laite on kannettava ja tehty teräksestä. Laitteen käyttämä vesi saadaan paloauton vesisäiliöstä erillisellä letkulla. Tuote mahtuu pelastusyksikköön sekä on helppokäyttöinen ja edullinen. Letkut pystytään esipesemään jo tilannepaikalla, jolloin palopaikalta ei kuljeteta palojäämiä paloasemalle. Likaisten letkujen pesuvedet voidaan kerätä talteen jatkokäsittelyä varten. 

− Innovaation lähtökohtana oli se, kun huomasin, miten paljon altistumme erilaisille epäpuhtauksille ennen varsinaista letkujen pesua. Innovaatiossa parasta on mielestäni huomata, miten yksinkertaisella keksinnöllä vähennämme henkilöstön altistumista ja helpotamme letkuhuoltoa ja niiden keräystä tilannepaikalla, kertoo Tero Nurmi.

QR-koodi -koulutuskortti osaamisen kehittäjänä

Toinen Innovaatiopalkinnon jaettu kolmas sija sekä 4 000 euron palkintoraha myönnettiin pelastusryhmänjohtaja Erno Nikolai Välijoen innovaatiolle QR-koodi -koulutuskortti. QR-koodi -koulutuskortti on kehitetty tehostamaan pelastusalan työntekijöiden osaamisen kehittämistä sekä osaamisen aktiivista ylläpitämistä tietotekniikan avulla. Sitä voidaan myös hyödyntää yhteistyöviranomaisten, yritysten sekä oppilaitosten turvallisuusvalistuksen aktiiviseen ylläpitämiseen.

QR-koodi -koulutuskortti on suunniteltu ensisijaisesti kiinnitettäväksi pelastuskalustoon. Sen ydinajatuksena on, että koulutusvideo seuraa pelastuskalustoa ja kaluston käyttäjä voi kehittää omaa osaamistaan siellä, missä pelastuskalustoa säilytetään tai käytetään. QR-koodin voi skannata oman älypuhelimen kameralla ilman erikseen asennettavaa sovellusta. Video avautuu helposti ilman erillistä sisäänkirjautumista tai salasanaa suurimmalla osalla älypuhelimia.

QR-koodi -koulutuskortti on nykyaikainen tapa tiedon välittämiseen. Tietoa on olemassa paljon, mutta sen hyödyntäminen on vajavaista. QR-koodi -koulutuskortissa tieto on pelastuskalustossa, mistä se on tarvittaessa saatavissa helposti ja nopeasti käyttöön.

Valmiudessa oleva telakaivinkone pelastustehtävien tehostajana

Palosuojelurahaston kunniamaininta sekä 2 000 euron palkintoraha myönnettiin Pirkanmaan vapaaehtoinen palokunta ry:n innovaatiolle telakaivinkone lisälaittein pelastustoimessa. Pirkanmaan vapaaehtoinen palokunta ry:n jäsenistö on raskaan maansiirto-, kuljetus- ja nosturialan ammattilaisia. Sopimuspalokunnan tehtävänä on tuottaa Pirkanmaan hyvinvointialueelle raskaan pelastamisen valmiutta. Raskaalla pelastamisella tarkoitetaan telakaivinkoneella toteutettavaa pelastustoimintaa. Pelastustoiminta voi olla raivaamista, pelastamista, rajoittamista tai sammuttamista. 

Pirkanmaan vapaaehtoisen palokunta ry:n jäsenistö kehitti ratkaisun, jolla voidaan luoda uusi työturvallinen työtapa pelastustoimeen. Innovaatiolla haettiin ratkaisua, jossa henkilötyöt voidaan toteuttaa koneellisesti, hallitusti, tarkasti, työturvallisesti ja siten, että henkilöstö ei altistuisi epäpuhtauksille. Sopimuspalokunnan innovaatio on toimintamalli työskennellä sekä ylläpitää telakaivinkonetta pelastustoimen jatkuvassa valmiudessa. Tämä helpottaa merkittävästi pelastustoimintaan tarvittavan raskaan kaluston saatavuutta ja käyttöä. Innovaatiolla tehostetaan pelastustoiminnan toimintakykyä, vähennetään altistumista sekä tuodaan uusia toimintatapoja pelastustoimintaan.

Palosuojelurahaston Innovaatiopalkinto jaetaan vuosittain

Palosuojelurahaston Innovaatiopalkinto jaetaan vuosittain tunnustuksena pelastustoimeen kohdistuneesta ansiokkaasta innovaatiosta. Innovaatiopalkinnon tarkoituksena on kannustaa yrityksiä, yhteisöjä, pelastusalan henkilöstöä ja yksityisiä henkilöitä kehittämään uusia tehokkaampia ja turvallisempia laitteita, toimintatapoja ja työmenetelmiä sekä parantamaan pelastusalan näkyvyyttä ja arvostusta yhteiskunnassa.

Palkinto voidaan myöntää yrityksen, yhteisön tai yksityisen henkilön kehittämälle innovaatiolle, joka on huomattavasti edistänyt mainittuja tavoitteita. Palkinnon voi saada laite, väline tai kone, työmenetelmä, toimintatapa tai vastaava muu uusi keksintö. 

Palkinnon saajat julkistettiin 27.8.2024 pelastustoimen ajankohtaispäivillä Helsingissä. Palkinnon jakoivat Palosuojelurahaston hallituksen puheenjohtaja Päivi Nerg, innovaatiopalkintoraadin puheenjohtaja Petteri Jokelainen sekä Palosuojelurahaston pääsihteeri Johanna Herrala.

Lisätietoja:
Pääpalkinto: Jukka-Pekka Vuorinen, [email protected], p. 050 541 8344
Toinen sija: Vesa Soisalo, [email protected], p. 050 091 1990
Jaettu kolmas sija: Tero Nurmi, [email protected], p. 040 518 1393
Jaettu kolmas sija: Erno Nikolai Välijoki, [email protected], p.  040 567 2230
Kunniamaininta: Henrik Joki, [email protected], p. 040 581 1598
Palosuojelurahasto: pääsihteeri Johanna Herrala, [email protected], p. 040 770 5207