Perheenyhdistämisen tulorajoista säädetään jatkossa valtioneuvoston asetuksella
Sisäministeriö on asettanut hankkeen, jossa valmistellaan tarvittavat muutokset ulkomaalaislain perheenyhdistämistä koskevaan toimeentulosäännökseen. Suomessa oleskeluluvalla asuvan henkilön perheenjäseneltä edellytetystä turvattuun toimeentuloon vaadittavasta euromäärästä säädettäisiin jatkossa valtioneuvoston asetuksella. Nykyisin euromäärä määritellään Maahanmuuttoviraston ohjeessa.
Hallitusohjelman mukaan selvitetään perheenyhdistämisen tulorajat ottaen huomioon vaikutukset työvoiman saatavuuteen ja julkiseen talouteen. Tulorajoja ei lasketa.
Perheenyhdistämisellä tarkoitetaan ulkomaalaiselle perhesiteen perusteella myönnettävää oleskelulupaa. Perheenyhdistämisen edellytyksenä on pääsääntöisesti, että perhe pystyy elättämään itsensä.
Lisäksi hankkeessa valmistellaan lakimuutoksia, jotka liittyvät Maahanmuuttoviraston oma-aloitteiseen tiedon luovuttamiseen ja Maahanmuuttoviraston antamaan maksukorttiin.
Maahanmuuttovirasto voisi jatkossa oma-aloitteisesti luovuttaa tietoja toimivaltaiselle viranomaiselle, jos se saisi lakisääteisessä toiminnassaan tietoja, jotka viittaavat työperäiseen hyväksikäyttöön. Tavoitteena on ehkäistä työperäistä hyväksikäyttöä tehokkaasti. Hankkeessa valmistellaan tarvittavat muutokset maahanmuuttohallinnon henkilötietolakiin.
Hankkeessa valmistellaan myös Maahanmuuttoviraston kansainvälistä suojelua hakevalle, tilapäistä suojelua saavalle, säilöön otetulle sekä ilman kotikuntaa olevalle ihmiskaupan uhrille antamaa maksukorttia koskevat säännökset vastaanottolakiin.
Hankkeen toimikausi kestää 31.3.2027 asti. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2026.
Lisätietoja:
johtava asiantuntija Tuuli Tuunanen, p. 0295 488 658, [email protected] (perheenyhdistämisen tulorajat)
erityisasiantuntija Pekka Lindroos, p. 0295 488 327, [email protected] (Maahanmuuttoviraston tiedonluovutus)
erityisasiantuntija Mirka Eirola, p. 0295 488 383, [email protected] (Maahanmuuttoviraston antama maksukortti)