Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sisäministeri Ohisalo: Koronapandemian takia ei-välttämätöntä matkustamista tulisi edelleen välttää

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 11.5.2020 17.00
Tiedote 44/2020
Sisäministeri Maria Ohisalo ja rajavartijat.

Sisäministeri Maria Ohisalo vieraili maanantaina 11. toukokuuta Tornion rajanylityspaikalla tutustumassa rajatarkastajien työhön.

– Ei-välttämättömiä rajanylityksiä on edelleen syytä välttää, sillä koronaepidemia ei ole ohi Suomessa eikä naapurimaissa. Tilanne on yhä vakava. Tähän asti olemme onnistuneet hyvin estämään viruksen leviämistä ja kiitos tästä kuuluu vastuullisille suomalaisille, jotka ovat ottaneet rajoitukset ja suositukset vakavasti. Yhteistä työtä koronaviruksen leviämisen estämiseksi tarvitaan yhä, muistuttaa sisäministeri Maria Ohisalo.

Ministeri Ohisalon mukaan rajaliikenteen rajoittamisella on torjuttu koronaviruksen leviämisen aiheuttamaa uhkaa sisäiselle turvallisuudelle. Samalla on pyritty turvaamaan liikkumisvapautta siinä määrin kuin se on epidemiatilanteessa mahdollista jättämällä useita rajanylityspaikkoja tietyin rajoituksin auki. Näin on haluttu turvata tavaraliikenteen ja tarpeellisen työmatkaliikenteen edellytykset sekä kansalaisten perusoikeudet.

Hallitus antoi maaliskuussa epidemian levitessä suosituksen, ettei ulkomaille pidä matkustaa. Etenkään vapaa-ajanmatkoja ei tulisi tehdä. Tämä suositus on edelleen voimassa. Useimmissa maissa on myös voimassa maahan saapujille karanteenirajoituksia.

Koronaviruksen leviämistä on saatu maassamme hidastettua ja tämän myötä hallitus on voinut lähteä purkamaan rajoituksia myös rajaliikenteessä. Työmatkaliikennettä rajan yli helpotetaan 14.5. alkaen. Jotta koronatilanne ei huonontuisi merkittävästi, tarvitaan jokaisen kansalaisen panosta hallituksen suositusten noudattamiseksi. Rajaliikenteessä se tarkoittaa ei-välttämättömien rajanylitysten välttämistä jatkossakin. 

Perustuslain 9 §:n mukaan Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, ja samoin jokaisella on oikeus lähteä Suomesta, ellei kyseistä oikeutta ole laintasoisella säädöksellä rajoitettu. Rajavartiolaitoksen virkamiehet ovat rajanylityspaikoilla suositelleet ja neuvoneet kansalaisia välttämään kaikkea ei-välttämätöntä liikennettä, jotta vakavan tartuntataudin leviäminen hidastuisi. Viranomaiset ovat rajatarkastuksissa pyrkineet erityisesti edistämään kansalaisten perusoikeutta hengen ja terveyden suojaamiseksi. 

– Rajavartiolaitoksella on tässä tilanteessa ja muulloinkin keskeinen rooli Suomen sisäisen turvallisuuden edistämisessä perusoikeuksia kunnioittaen. Perusoikeuksien toteutumisesta pidetään kiinni viranomaistoiminnassa myös poikkeusoloissa. Kävimme rajalla mielenkiintoisia keskusteluja arjen kohtaamisista ja haluan kiittää jokaista rajatarkastajaa heidän tärkeästä ja haastavasta työstään pandemian leviämistä vastaan, sanoo Ohisalo.

Rajavartiolaitoksen toiminnasta on kanneltu oikeuskanslerille. Kantelut käsitellään säädösten ja määräysten mukaisesti.

Lisätietoja:  

erityisavustaja Jarno Lappalainen, p. 0400 536 973 (ministerin haastattelupyynnöt)
Sisäministeriö: [email protected]
Rajavartiolaitoksen mediapuhelin: 050 456 2862, [email protected]

 
Sivun alkuun