Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sisäministeriö pyytää Suomeen tulleita ukrainalaisia kertomaan tilanteestaan

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 15.6.2022 11.30
Uutinen

Suomen valtio haluaa vastata entistä paremmin Ukrainasta paenneiden avun tarpeeseen. Sisäministeriö kartoittaa yhdessä muiden ministeriöiden kanssa Suomeen tulleiden ukrainalaisten tilannetta ja tarvetta erilaisille palveluille. Välineenä on verkossa täytettävä kysely.

Vastaajia pyydetään kertomaan muun muassa Suomeen tuloon vaikuttaneista tekijöistä sekä työhön ja opintoihin liittyvistä kokemuksista ja tarpeista. Lisäksi kysytään vastaajien tämänhetkisiä ajatuksia paluusta Ukrainaan tai jäämisestä Suomeen.

On selvää, että monien ukrainalaisten tulevaisuudensuunnitelmat ovat tällä hetkellä avoinna ja riippuvat erityisesti sotatilanteen kehityksestä Ukrainassa. Alustavistakin arvioista on silti hyötyä. Mitä kattavammin vastauksia saadaan, sitä paremmin Suomen viranomaiset pystyvät ennakoimaan tarvetta esimerkiksi varhaiskasvatus- ja koulupaikoille sekä työvoimapalveluille.

Sisäministeriön lisäksi kyselyn laatimiseen ovat osallistuneet opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä Maahanmuuttovirasto.

Kysely syventää työpajoista saatua tietoa

Toukokuussa sisäministeriö järjesti vastaanottokeskuksissa kolme työpajaa, joiden tavoitteena oli syventää ymmärrystä ukrainalaisten kokemuksista, kartoittaa palvelutarpeita ja tunnistaa nykyongelmia. Työpajat toimivat alustavana laadullisena tutkimuksena, ja niihin osallistui 19 ukrainalaista. Nyt käynnistyneen kyselyn avulla tavoitellaan laajempaa tietoaineistoa.

Sisäministeriö viestii kyselystä ensisijaisesti sosiaalisessa mediassa, joka on monen Ukrainasta paenneen tärkein kanava tiedon hankkimiseen. Myös muita tahoja ja yksityishenkilöitä kannustetaan jakamaan tietoa kyselystä Suomeen paenneille ukrainalaisille.

Kyselyyn voi vastata 6.7. asti. Vastauksia käsitellään luottamuksellisesti. Sisäministeriö koostaa vastauksista raportteja ja analyysejä, joita ministeriöt ja muut viranomaiset hyödyntävät palveluiden suunnittelussa. Näissä tiedot on anonymisoitu niin, ettei vastaajia voida tunnistaa.

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Anna Rundgren, p. 0295 488 324, [email protected]

 
Sivun alkuun