Hyppää sisältöön

Sisäministeriö valmistelee pitkäaikaista D-viisumia tutkijoille ja opiskelijoille

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 15.12.2021 13.55
Tiedote 161/2021

Sisäministeriössä on käynnistynyt lakihanke, jonka tarkoituksena on laajentaa pitkäaikainen D-viisumi koskemaan opiskelijoita ja tutkijoita sekä heidän perheenjäseniään. Hanke on osa hallituksen syksyn budjettiriihessä linjaamia toimia koulutus- ja työperusteisen maahanmuuton edistämiseksi.

– Tavoitteenamme on kolminkertaistaa kansainvälisten opiskelijoiden määrä. Myönteisen oleskelulupapäätöksen yhteydessä myönnettävä D-viisumi mahdollistaisi kansainvälisen opiskelijan matkustamisen Suomeen nykyistä nopeammin. Se puolestaan edistäisi opintojen aloittamista ajallaan. Pidämme myös tärkeänä vahvistaa Suomen roolia ja vetovoimaa kansainvälisessä tiedeyhteisössä, sisäministeri Krista Mikkonen sanoo.

Hankkeessa pyritään mahdollisuuksien mukaan huomioimaan myös muita esiin tulleita D-viisumin käyttötarpeita, kuten D-viisumin myöntäminen oleskelulupakorttinsa kadottaneille. Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan parhaillaan lainsäädäntöä sertifioiduista työnantajista, joiden työntekijät olisivat toinen mahdollinen D-viisumin kohderyhmä.

Lakihankkeessa ei kuitenkaan selvitetä D-viisumin laajempaa käyttöä työperusteisessa maahanmuutossa, eikä käyttöä niin sanottuna työnhakuviisumina.

Hankkeen yhteydessä valmistellaan lisäksi ulkomaalaislakiin muutokset, jotka mahdollistavat oleskelulupien myöntämisen ulkoministeriön toimesta diplomaatti- ja konsuliedustustojen henkilökuntaan kuuluvien henkilöiden lapsille 20-vuoden ikään asti. Muutoksen tarkoituksena on varmistaa, että perheet saavat oleskeluluvat koko Suomen komennuksensa ajaksi. Tämä olisi kansainvälisen käytännön mukaista.

Kyseessä D-viisumia koskevan lainsäädännön toinen vaihe

Kyseessä on D-viisumia koskevan lakimuutoksen toinen vaihe. Ensimmäisessä vaiheessa ulkoministeriö valmisteli pitkäaikaisen kansallisen D-viisumin käyttöönottoa erityisasiantuntijoille, kasvuyrittäjille ja heidän perheenjäsenilleen. 

Sisäministeriön hankkeen toimikausi on 15.12.2021–30.6.2022. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella 2022.

Lisätietoja
johtava asiantuntija Berit Kiuru, p. 0295 488 283, [email protected]