Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sisäministeriön tilaama selvitys suosittaa maahanmuuttolainsäädännön kokonaisuudistusta

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 16.3.2023 14.29
Tiedote

Tulevaisuuden Suomi tarvitsee nykyistä enemmän työ- ja opiskeluperäistä maahanmuuttoa, mutta myös humanitaarinen maahanmuutto tulee lisääntymään. Sisäministeriön teettämän selvityksen mukaan maahanmuuttoon liittyvä lainsäädäntö kaipaa uudistamista.

Selvityksen mukaan tarvetta erilliselle maahanmuuttoministerille tai -ministeriölle ei ole, mutta eri ministeriöiden yhteistyötä maahanmuuttoasioissa on hyvä tiivistää ja selkeyttää. Maahanmuuttoviraston tehtävien ehdotetaan säilyvän ennallaan, mutta toimintaa on kehitettävä edelleen. Lisäksi viraston resurssit on turvattava nykyistä kestävämmin.

Sisäministeriö antoi varatuomari Pekka Järviölle tehtäväksi laatia selvitys maahanmuuttohallinnon järjestämisestä marraskuussa 2022.  Selvityksen tarkoituksena oli antaa kokonaiskuva maahanmuuttoa koskevasta lainsäädännöstä, maahantuloon ja maassa oleskeluun liittyvistä prosesseista sekä kansallisten viranomaisten rooleista. Selvitys analysoi Suomen maahanmuuttojärjestelmää sen historian kautta sekä teki kansainvälistä vertailua Ruotsin, Tanskan, Saksan järjestelmistä sekä käsittelee myös Euroopan unionin turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa.

Selvitys antaa kymmenen suositusta Suomen maahanmuuttopolitiikalle ja -hallinnolle. Ne pyrkivät selkeyttämään maahanmuuttopolitiikkaa ja -prosesseja sekä kannustavat poikkihallinnolliseen koordinaatioon ja yhteistyöhön.

Selvityksessä ei esitetä muutoksia sisäministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön työnjakoon, eikä Maahanmuuttoviraston toimialaan. Koska maahanmuuttoasioita hoidetaan monessa eri ministeriössä, on tärkeää, että toiminta perustuu yhteisiin tavoitteisiin. Maahanmuuttoon liittyviä asioita tulisi tulevaisuudessa käsitellä yhdessä ministerityöryhmässä poliittisen koordinaation varmistamiseksi.

”Selvityksen tulokset tukevat ulkomaalaislain kokonaisuudistusta, jota koskeva esiselvitys julkaistaan huhtikuun alussa. Toimiva ja ajan tarpeisiin vastaava maahanmuuttolainsäädäntö luo pohjan koko maahanmuuttohallinnon onnistuneelle toiminnalle. Maahanmuuton myönteisten yhteiskunnallisten vaikutusten varmistamiseksi tarvitaan myös toimivaa johtamisjärjestelmää ja sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin sekä riittäviä resursseja.” sanoo sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylijohtaja Minna Hulkkonen.

Maahanmuuttolainsäädäntö uudistettava 

Sisäministeriö on aloittanut valmistelut ulkomaalaislain kokonaisuudistusta varten. Sen yhteydessä tulisikin käydä läpi koko maahanmuuttolainsäädäntö ja tarkastella, vastaako se nykyisen ja tulevaisuuden maahanmuuton rakenteeseen ja määrään. Lupaprosesseja ja niissä mukana olevien viranomaisten toimintaa on arvioitava aina lähtömaasta Suomeen saakka tehokkaiden ja asiakaslähtöisten prosessien varmistamiseksi. 

Maahanmuuttoviraston toiminnalle riittävä tuki ja resurssit

Maahanmuuttovirastoa tulee kehittää sujuvaa palvelua tarjoavana lupaviranomaisena. Viime vuosina on uudistettu merkittävästi työ- ja opiskeluperusteisia lupaprosesseja, mutta on tärkeää saada ajan tasalle myös viraston muu toiminta. Viraston toimintaan liittyviä ongelmia tulee ratkaista johtamiseen ja toimintakulttuuriin keskittyvillä uudistuksilla. Uudistusprosessit tarvitsevat vahvan poliittisen ja hallinnollisen tuen sekä riittävät resurssit. Toiminnan kehittämisen ja suunnitelmallisuuden kannalta erityisen tärkeää on varmistaa Maahanmuuttoviraston pitkäjänteinen rahoitus ja sen myötä se, että nykyistä suurempi osa viroista olisi vakinaisia.

Maahanmuuttoviraston tulosohjausta tulee kehittää sisäministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön yhteistyössä. Ohjauksessa on otettava huomioon viraston koko toimiala. 

TEM on selvittänyt työ- ja koulutusperusteisen maahanmuuton viranomaisyhteistyötä

Samanaikaisesti SM:n teettämän selvityksen kanssa työ- ja elinkeinoministeriö on selvittänyt työ- ja koulutusperusteisen maahanmuuton viranomaisyhteistyön kehittämistä. TEM:in teettämä selvitys on julkaistu 14.3. Selvitysten johtopäätösten mukaan on varmistettava, että työ- ja koulutusperusteinen maahanmuutto tulee kiinteäksi osaksi eri viranomaisten tehtäviä ja yhteisiin tavoitteisiin sitoudutaan läpi hallinnonalojen. TEM ja SM vastaavat yhdessä Maahanmuuttoviraston tulosohjauksesta.

Lisätiedot:

Maahanmuuttojohtaja Sanna Sutter 
p. 0295488200, [email protected]

 
Sivun alkuun