Sisäministerit keskustelevat merikaapelien turvaamisesta ja paluiden tehostamisesta

EU-maiden sisäministerit kokoontuvat 5.3. Brysseliin oikeus- ja sisäasioiden neuvostoon. Kokouksessa käsitellään muun muassa merenalaisen kriittisen infrastruktuurin tilannetta, muuttoliikkeen hallintaa sekä huumekaupan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa. Suomea kokouksessa edustaa sisäministeri Mari Rantanen.
Ministerit saavat tilannekatsauksen EU:n toimintasuunnitelmasta, jonka tavoitteena on lisätä entisestään merenalaisten viestintä- ja sähkökaapeleiden häiriönsietokykyä ja turvallisuutta. Komissio antoi toimintasuunnitelmasta tiedonannon 21.2.
Kriittisen infrastruktuurin suojaaminen on ensisijaisesti jäsenvaltioiden tehtävä. Merenalaiset kaapelit kuitenkin kulkevat jäsenvaltioiden rajojen yli, ja niillä on myös taloudellinen ulottuvuus. Siksi komissio katsoo, että myös tehokkaammille EU-tason toimille on tarvetta.
– Suomi on hyvin varautunut erilaisiin häiriötilanteisiin, ja viranomaisemme puuttuvat päättäväisesti kaikkeen kriittistä infraamme uhkaavaan toimintaan. Monimutkaiset ja rajat ylittävät kriisit vaativat kuitenkin yhä enemmän myös EU-tason varautumista. Viime kädessä kyse on koko unionin turvallisuudesta, sisäministeri Mari Rantanen toteaa.
– Suomessa Rajavartiolaitoksella on merialueella välitön valmius ja kyky puuttua luvattomaan tai vihamieliseen toimintaan, joka kohdistuu kriittiseen infraan. On hyvä lisä, että kaapeleiden valvonta- ja korjaustoimiin on saatavilla myös EU:n tukea, ministeri jatkaa.
EU:n kriittisen infrastruktuurin turvallisuus on tärkeä osa unionin tulevaa varautumisunionistrategiaa ja sisäisen turvallisuuden strategiaa. Komission odotetaan antavan molemmat strategiat keväällä 2025.
Paluiden edistämiseen tarvitaan EU:lta tehokasta lainsäädäntöä
Sisäministerit jatkavat myös keskustelua muuttoliikkeen hallinnasta, mukaan lukien paluiden tehostamisesta. Komissio on todennut EU:n maahantulopolitiikan olevan kestävää vain, jos pystytään tehokkaasti palauttamaan ne, joilla ei ole oikeutta jäädä unionin alueelle. Lähiaikoina komissiolta odotetaan ehdotusta EU:n uudeksi paluulainsäädännöksi.
– Tarvitsemme EU:lta tehokasta lainsäädäntöä, jolla saadaan aikaan todellisia muutoksia. Paluiden toimivuus on tärkeä tekijä myös Schengen-alueen turvallisuuden takaamisessa, ja pääprioriteettina on oltava rikollisten ja turvallisuusuhkaa aiheuttavien henkilöiden nopea palauttaminen. Palaajalla tulisi myös olla lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä viranomaisten kanssa palautusprosessin kaikissa vaiheissa, sanoo sisäministeri Rantanen.
– EU:ssa on jatkettava muuttoliikkeen hillintään ja hallintaan liittyvien innovatiivisten ratkaisujen kehittämistä, esimerkkinä kolmansiin maihin sijoitettavat paluukeskukset. Jotta paluukeskukset olisivat ylipäänsä mahdollisia, paluun määritelmää tulisi laajentaa niin, että henkilö voitaisiin tarvittaessa palauttaa myös muuhun kuin koti- tai lähtömaahansa, ministeri sanoo.
Muuttoliikeasioissa esillä ovat myös esimerkiksi syyrialaisten epävarma tilanne ja mahdolliset keinot tukea halukkaiden vapaaehtoista paluuta Syyriaan.
Yhteistyö huumekaupan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa tiivistyy
Kokouksessa sisäministerit saavat lisäksi tilannekatsauksen huumekaupan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan liittyvistä toimista EU:ssa.
Yksi painopisteistä on tehokkaampi yhteistyö esimerkiksi Latinalaisen Amerikan kanssa. Kokouksen yhteydessä onkin tarkoitus antaa EU:n ja Latinalaisen Amerikan sisäisen turvallisuuden komitean (CLASI) yhteisjulistus järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja huumekauppaan vastaamiseksi. Julistuksen liitteenä julkaistaan suunnitelma operatiivisesta yhteistyöstä vuosina 2025–2026.
Lisätietoja:
ylijohtaja Laura Yli-Vakkuri, p. 040 720 2216, [email protected]
sisäministeriön viestintä, [email protected] (ministerin haastattelupyynnöt)