Hyppää sisältöön

Suomesta ei palauteta henkilöitä Afganistaniin – toiminta linjassa YK:n ohjeen kanssa

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 18.8.2021 17.02
Tiedote 102/2021

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on tällä viikolla ohjeistanut kaikkia maita keskeyttämään Afganistanin kansalaisten palauttamisen kotimaahansa. Ohje koskee myös kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamista. Suomi on noudattanut vastaavaa linjaa jo usean viikon ajan.

Suomen hallituksen hallitusohjelmassa sitoudutaan jatkamaan yhteistyötä sen varmistamiseksi, että viranomaisten linjaukset keskeisimpien lähtömaiden tilanteesta ja sisäisen paon mahdollisuudesta ovat linjassa YK:n pakolaisjärjestön suositusten kanssa.

– Suomen viranomaiset ovat tarkasti seuranneet Afganistanin turvallisuustilanteen kehittymistä. Heinäkuussa Suomi toimi asiassa ensimmäisten joukossa ja käytännössä keskeytti palautukset Afganistaniin, kertoo sisäministeri Maria Ohisalo.

Maahanmuuttovirasto keskeytti 9.7. sellaisten kielteisten päätösten tekemisen, joilla henkilö palautettaisiin Afganistaniin. Keskeytys on voimassa Afganistanin turvallisuustilanteen selvittämisen ja maalinjauksen tarkistuksen ajan. Maahanmuuttovirasto jatkaa myönteisten päätösten tekemistä, ja uusi maatieto ja tilanne huomioidaan myös turvapaikan myöntämisen edellytyksiä arvioitaessa.

Palautusten täytäntöönpanosta vastaa Suomessa poliisi. Poliisihallitus linjasi Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen, että palautuksia Afganistaniin lykätään, eikä uusia palautuksia valmistella ennen kuin Maahanmuuttovirasto on saanut selvityksensä ja maalinjauksen tarkistuksen valmiiksi.

– Suomi, kuten kaikki EU-maat, noudattaa kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja myös perustuslakiimme ja ulkomaalaislakiimme sisältyvää ehdotonta palautuskieltoa. Ketään ei tule palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Tilanne Afganistanissa on tällä hetkellä erittäin vakava, ja inhimillinen hätä alueella on suuri, ministeri Ohisalo sanoo.

Afganistanin turvallisuustilanteen kehitystä seurataan tiiviisti niin Suomessa kuin EU-tasolla. Valtioneuvosto päätti viime viikolla, että Suomi voi vastaanottaa Afganistanista 170 henkeä. Tämä kiintiö pitää sisällään viranomaisille työskennelleitä afganistanilaisia perheineen.

Lisätietoja:

erityisavustaja Milja Henttonen, p. 050 599 3094, [email protected] (ministeri Ohisalon haastattelupyynnöt)
johtava asiantuntija Kukka Krüger, p. 0295 488 270, [email protected]