Ulkomaalaisvalvontaan tarkennuksia: uudistuksilla helpotetaan harmaan talouden torjuntaa

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 5.3.2015 13.57
Tyyppi:Tiedote

Ulkomaalaisvalvontaa suorittavien viranomaisten toimivaltuuksia tarkennetaan. Valtioneuvosto esitti tänään ulkomaalaislain muutosten vahvistamista. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki huomenna 6.3. Lakimuutosten tavoitteena on selkeyttää ulkomaalaisvalvonnan periaatteita ja viranomaisten toimivaltaa.

Laissa myös määritellään nykyistä tarkemmin, mitä ulkomaalaisvalvonta on. Selkeällä sääntelyllä ulkomaalaisvalvonta on helpompi ymmärtää normaaliksi viranomaistoiminnaksi, jossa kunnioitetaan yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia.

Lakiin lisätään poliisille ja Rajavartiolaitokselle oikeus suorittaa ulkomaalaisvalvontaa myös julkisrauhan piiriin kuuluvissa paikoissa. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi ravintolat, liiketilat ja rakennustyömaat. Uudistukset parantavat viranomaisten mahdollisuutta yhteistoimintaan muun muassa harmaan talouden torjunnassa. Ulkomaalaisvalvontaa tehtäessä on mahdollisuus havainnoida myös viitteitä ihmiskaupasta ja muista vastaavista rikoksista.

Lakimuutos perustuu laittoman maahantulon vastaiseen toimintaohjelmaan.

Laki tulee voimaan 1. toukokuuta 2015.

Lisätietoja hankkeesta: www.intermin.fi/fi/lainvalmistelu/muut_lainvalmisteluhankkeet/ulkomaalaisvalvonnan_kehittaminen

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Jorma Kantola, 0295 488 603