Valtioneuvosto päätti Ylikiimingin liittämisestä Ouluun

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 4.10.2007 9.49
Tyyppi:Tiedote -

Valtioneuvosto päätti tänään 4. lokakuuta Ylikiimingin kunnan liittämisestä Oulun kaupunkiin vuoden 2009 alusta lukien.

Uusi Oulun kaupunki saa laskennallista yhdistymisavustusta yhteensä 5760000 euroa ilman yhdistymisavustusten korotusta. Ylikiimingin kunta on saanut vuosian 2002-2006 kolme kertaa kuntien valtionosuuslaissa tarkoitettua rahoitusavustusta, joten yhdistymisavustuksen perusosaa korotetaan 100 eurolla asukasta kohden Ylikiimingin kunnan osalta. Lopullinen yhdistymisavustuksen määrä päätetään siten erikseen ensi vuodenvaihteen asukaslukutietojen selvittyä.

Kuntajaon muutoksella on hallinnollinen vaikutus seutukuntajakoon sekä kihlakuntajaotukseen. Uusi Oulun kaupunki kuuluu kokonaisuudessaan Oulun seutukuntaan sekä Oulun kihlakuntaan.

Ylikiimingin kunnan liittyminen Oulun kaupunkiin perustuu kuntien yhteiseen valtioneuvostolle 30.3.2006 tekemään esitykseen.

Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Mika Rossi (09) 160 42286