Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Vuodenvaihteen muutoksia sisäministeriön hallinnonalalla

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 21.12.2022 11.39
Tiedote

Vuoden 2023 alussa tulee voimaan laki- ja asetusmuutoksia, joista tärkeimmät ovat koottu tähän tiedotteeseen. 

Pelastustoimen järjestäminen siirtyy 1.1. toimintansa aloittaville hyvinvointialueille

Pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy 1.1. hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille, jotka vastaavat myös sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä alueellaan. Uudistuksen myötä pelastustoimen koko henkilöstö siirtyy nykyisin ehdoin hyvinvointialueiden palvelukseen. Myös pelastustoimen kalusto siirtyy hyvinvointialueiden omistukseen.

Pelastustoimen uudistus on osa hyvinvointialueuudistusta. Pelastustoimi on kuitenkin jatkossakin erillinen, sosiaali- ja terveystoimen kanssa rinnakkainen toimiala. Pelastuslaitokset voivat jatkossakin hoitaa pelastustoimen ohella myös ensihoito- ja ensivastetehtäviä.

Uudistuksen myötä valtion strateginen ohjaus pelastustoimessa vahvistuu. Vahvempi valtakunnallinen ohjaus takaa entistä yhdenmukaisemmat palvelut eri puolilla Suomea. Tavoitteena on myös kehittää pelastustoimen toimintaa valtakunnallisena järjestelmänä.

Ukrainalaisten tilapäistä suojelua saavien oleskelulupia jatketaan

Ulkomaalaislain väliaikaisella muutoksella varmistetaan, että tilapäisen suojelun perusteella Suomessa myönnetty oleskelulupa on voimassa koko sen ajan, kun tilapäinen suojelu EU:ssa jatkuu. Ensimmäinen oleskelulupa myönnetään suoraan suojelun koko voimassaoloajaksi. Jo oleskeluluvan saaneen henkilön ei myöskään tarvitse erikseen hakea oleskeluluvalleen jatkoa.

Tasavallan presidentti vahvisti väliaikaisen lakimuutoksen 29.12., ja se on voimassa 19.1.2023–4.3.2025.

Ihmiskaupan uhrien asemaa parannetaan lakimuutoksilla

Ihmiskaupan uhrien asemaa parannetaan ja heidän oikeuttaan palveluihin vahvistetaan siten, että uhrien auttaminen ei riipu heitä koskevan ihmiskaupparikosprosessin etenemisestä. Jatkossa auttaminen perustuu ensisijaisesti uhrin yksilöllisen tilanteen arviointiin.

Tasavallan presidentti vahvisti asiaan liittyvät lakimuutokset 29.12., ja ne tulevat voimaan 1.1.

Pitkäaikaisen D-viisumin käyttö laajenee

Ulkomaalaislain muutoksilla laajennetaan pitkäaikaisen eli niin sanotun D-viisumin käyttöä. Muutokset edistävät osaltaan koulutus- ja työperusteista maahanmuuttoa ja sujuvoittavat maahantulomenettelyjä.

Muutokset tulevat voimaan 22.12. Osa tarvittavista tietojärjestelmämuutoksista valmistuu kuitenkin vasta keväällä 2023. Siksi muutosten soveltaminen alkaa kahdessa vaiheessa: Yritysten johtotehtävissä toimiville ja heidän perheenjäsenilleen D-viisumi voidaan myöntää lain voimaantulosta alkaen. Opiskelijoille, tutkijoille ja heidän perheenjäsenilleen sekä oleskelulupakortin menettäneille D-viisumi voidaan myöntää 1.4. alkaen.

Maahanmuuttoviraston maksut vuonna 2023

Asetusta Maahanmuuttoviraston maksuista on muutettu siten, että se vastaa muuttuvaa lainsäädäntöä. Asetuksessa on otettu huomioon pitkäaikaisen viisumin kohderyhmän laajennus, ja uutena suoritteena siihen on lisätty työnantajan sertifiointihakemus.

Kansalaisuusilmoitusten käsittelymaksuja on korotettu, jotta maksut vastaisivat paremmin käsittelyn kustannuksia Maahanmuuttovirastossa. Muut maksut säilyvät ennallaan.

Asetus tulee voimaan 22.12. ja on voimassa vuoden 2023 loppuun.

Suomi ottaa vastaan 1 050 kiintiöpakolaista

Vuonna 2023 Suomi ottaa vastaan 1 050 kiintiöpakolaista. Eduskunta päätti pakolaiskiintiöstä lopullisesti valtion vuoden 2023 talousarvion vahvistamisen yhteydessä.

Kiintiössä vastaanotetaan yhteensä 420 syyrialaista pakolaista Libanonista ja Turkista, 210 afganistanilaista pakolaista Iranista ja 160 kongolaista pakolaista Sambiasta. Lisäksi Suomi vastaanottaa 130 pakolaista, jotka on evakuoitu Libyasta Ruandaan tai jotka oleskelevat Libyassa, sekä 130 pakolaista ilman kansalaisuus- ja aluerajausta, mukaan lukien hätätapaukset.

Ei-julkiset rekrytoinnit mahdollistetaan jatkossa eräisiin suojelupoliisin, keskusrikospoliisin ja paikallispoliisin tehtäviin

Suojelupoliisin tietyt virat voidaan jatkossa täyttää ilman julkista rekrytointia, jos tehtävän luonne niin välttämättä edellyttää. Vastaavasti voidaan menetellä myös tiettyjen keskusrikospoliisin ja paikallispoliisin virkojen rekrytoinneissa. Tasavallan presidentti vahvisti 20.12. lain poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta. Laki tulee voimaan 1.1.

Poliisi antaa maksuttomasti virka-apua lastensuojelulle ja sosiaalihuoltolaissa tarkoitetussa kiireellisessä tehtävässä

Poliisin antama maksuton virka-apu koskee esimerkiksi lastensuojeluviranomaisten tarvitsemaa virka-apua lastensuojeluasioissa ja sosiaaliviranomaisten tarvitsemaa virka-apua kiireellisissä tehtävissä. Lakimuutoksilla pyritään lisäämään erityisen haavoittuvassa asemassa olevien suojaa. Samalla tarkoitus on turvata sosiaalihuollon viranomaisten mahdollisuudet hoitaa lakisääteiset tehtävänsä. Laki tulee voimaan 1.1.

Poliisin lupamaksut pysyvät pääosin ennallaan, yleisötilaisuuspäätöksille kiinteät hinnat

Poliisin lupamaksut pysyvät pääosin ennallaan ensi vuonna. Yleisötilaisuuspäätösten hinnoittelua on selkiytetty. Maksuihin tulee kaksi kiinteähintaista maksua, tavanomaiselle ja vaativalle yleisötilaisuudelle. Henkilökortti on mahdollista saada maaliskuun puolivälistä alkaen poliisilta tarvittaessa pika- tai express-toimituksena. Asetus tulee voimaan 1.1.

Uusi asiointi- ja käsittelyjärjestelmä helpottaa EU:n sisäasioiden rahastojen ja hankkeiden hallinnointia

EU:n sisäasioiden rahastoja ja hankkeita hallinnoidaan tammikuusta alkaen uudessa tietojärjestelmässä. Tarkoituksena on helpottaa EU:n sisäasioiden rahastoista myönnettävien avustusten hakua, hakemusten käsittelyä, hankkeiden ja toimien hallinnointia sekä raportointia. Lisäksi sähköinen tietojärjestelmä helpottaa asiointia hallintoviranomaisen kanssa.

Tasavallan presidentti vahvisti 29.12. lain sisäasioiden rahastoista ohjelmakaudella 2021–2027 annetun lain muuttamisesta.

Kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevaa lainsäädäntöä muutetaan

Kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta annettua lakia muutetaan muun ohella siten, että lain soveltamisala kattaa kansainvälisen avun lisäksi myös Suomen kansallisesta tarpeesta, ilman ulkopuolista pyyntöä tapahtuvan Suomen viranomaisen toiminnan itsenäisesti tai toista Suomen viranomaista tukien Suomen alueen ulkopuolella kansainvälisen oikeuden rajoitukset huomioiden.

Lisäksi eri hallinnonalojen toimialakohtaista lainsäädäntöä on tarkistettu siten, että kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen, yhteistoiminta ja Suomen viranomaisen muu kansainvälinen toiminta itsenäisesti tai toisen viranomaisen tukena Suomen alueen ulkopuolella mahdollistettaisiin ulkoministeriön, sisäministeriön ja puolustusministeriön toimialoilla mahdollisimman kattavasti. Sisäministeriön toimialan osalta muutoksia tehdään lähinnä poliisilakiin, rajavartiolakiin ja pelastuslakiin.

Kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevan lain muutos tulee voimaan 1.1. Tasavallan presidentti vahvisti lain 29.12.

Lisätietoja:
pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka, p. 0295 488 400, [email protected] (pelastustoimen järjestäminen)
pelastusneuvos Janne Koivukoski, p. 0295 488 420, [email protected]  (pelastustoimen järjestäminen)
johtava asiantuntija Kukka Krüger, p. 0295 488 270, [email protected] (tilapäinen suojelu)
johtava asiantuntija Berit Kiuru, p. 0295 488 283, [email protected] (ihmiskauppa, D-viisumi)
johtava asiantuntija Katja Kaukonen, p. 0295 488 675, [email protected] (Maahanmuuttoviraston maksut)
erityisasiantuntija Mirka Eirola, p. 0295 488 383, [email protected] (pakolaiskiintiö)
hallitusneuvos Johanna Hakala, p.0295 488 452, [email protected] (Supon ja poliisin ei-julkiset rekryt)
erityisasiantuntija Marja-Leena Härkönen, p. 0295 488 297, [email protected] (poliisin antama maksuton virka-apu)
neuvotteleva virkamies Johanna Kari, p. 0295 488 662, [email protected] (poliisin maksut)
johtava asiantuntija Nina Routti-Hietala, p. 0295 488 242, [email protected] (EU:n sisäasioiden rahastojen tietojärjestelmä)
lainsäädäntöneuvos Tapio Puurunen, p. 0295 488 254, [email protected] (kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskeva lainsäädäntö)

Päivitys 29.12.: Lisätty ajantasaiset tiedot lakimuutoksista, jotka tasavallan presidentti vahvisti 29.12.

 
Sivun alkuun