Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

307 suomalaista haki astronautiksi

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 29.6.2021 10.34
Tiedote
Avaruus

307 suomalaista haki Euroopan avaruusjärjestön ESA:n astronautiksi tämän vuoden haussa. Suomalaisista hakijoista 59 oli naisia ja 248 miehiä. Hakemuksensa jätti kaikkiaan 22 000 henkilöä. Nyt oli myös ensimmäinen kerta, kun fyysisesti rajoittuneen on ollut mahdollista hakea ja tulla myöhemmin valittua astronautiksi.


ESAn astronauttien valintaprosessi koostuu kuudesta keskeisestä vaiheesta avoimen haun sulkemisesta 18. kesäkuuta 2021 aina valittujen astronauttien maailmanlaajuiseen ilmoitukseen vuoden 2022 lopulla.

Ensimmäinen näistä vaiheista on seulonta. Tässä vaiheessa hakemukset arvioidaan kaikkien jätettyjen asiakirjojen, hakulomakkeen ja osana hakuprosessia täytetyn seulontakyselyn perusteella. Hakemukset astronautiksi (fyysisillä rajoituksilla) tehdään myös lääketieteellinen seulonta. Hakijoille ilmoitetaan jokaisen vaiheen lopussa pääsevätkö he siirtymään seuraavaan vaiheeseen. 

Haussa astronautteja pitkille ja lyhyille missioille

Jatkossa ESAn astronautit jaetaan kahteen astronauttiluokkaan, ura-astronautteihin ja projektiastronautteihin.

Ura-astronautit palkataan ESAn henkilöstöön, ja he osallistuvat pitkille lennoille kansainväliselle avaruusasemalle ja tuleville kuulennoille. Ura-astronautteja on tavoitteena palkata 4–6. Suomalaisen valinta ura-astronautiksi on epätodennäköistä, koska Suomi ei osallistu tällä hetkellä tarvittavaan rahoitusohjelmaan.

Astronauttihaussa menestyneet hakijat, joita ei valita ura-astronauteiksi, voidaan valita astronauttireserviin projektiastronauteiksi. Projektiastronautit käyvät läpi saman valintaprosessin kuin ura-astronautit ja heidät katsotaan yhtä päteviksi avaruuslennoille, mutta heidät palkataan ESAan vasta tietylle lennolle, esimerkiksi jäsenmaan aloitteesta toteutettavassa missiossa. Projektiastronautit sitoutuvat vuosittaiseen koulutukseen ja lääkärintarkastukseen säilyttääkseen paikkansa astronauttireservissä. ESAn tavoitteena on koota astronauttireserviin mahdollisimman laaja edustus eri jäsenmaista, noin 20 henkilöä.   

Haku astronautiksi päättyi 18.6.2021. Suomi on kuulunut Euroopan avaruusjärjestöön vuodesta 1995.

Lisätiedot:
johtava asiantuntija Maija Lönnqvist, TEM, p. 029 504 7105, [email protected]
neuvotteleva virkamies Tuija Ypyä, TEM, p. 029 5062 115, [email protected] tai [email protected] 

 
Sivun alkuun