Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Alueellisen yhteistyön ohjelmat 2021–2027 tukevat raja-alueiden kilpailukykyä ja toimivia työmarkkinoita

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 16.9.2021 13.25
Tiedote

Valtioneuvosto hyväksyi Suomen osallistumisen seitsemään Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelmaan eli Interreg-ohjelmaan. Ohjelmilla tuetaan rajat ylittävää, valtioiden välistä ja alueiden välistä yhteistyötä. Ohjelmat ovat osa EU:n tulevaa alue-ja rakennepolitiikan ohjelmakautta ja niitä osarahoitetaan Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

Ohjelmilla edistetään alueiden kokemusten vaihtoa ja hyvien käytäntöjen leviämistä. Näin voidaan merkittävällä tavalla vaikuttaa alueiden, erityisesti raja-alueiden, kilpailukykyyn ja taloudelliseen kehitykseen. Tarkoitus on myös edistää rajat ylittävien työmarkkinoiden toimivuutta. Lisäksi ohjelmilla pyritään vahvistamaan koko Itämeren aluetta eurooppalaisena ja globaalina talousalueena sekä löytämään uusia ratkaisuja ja malleja pohjoisten harvaan asuttujen alueiden kehitysongelmiin. 

Ohjelmat valmistellaan niihin osallistuvien maiden ja alueiden yhteistyönä. Kaikkien ohjelmaan osallistuvien maiden tulee hyväksyä ohjelma kansallisesti, jonka jälkeen ohjelmat lähetetään Euroopan komission hyväksyttäviksi.

Valtioneuvoston 16.9.2021 hyväksymät ohjelmat, niihin osallistuvat maat ja rahoitus:

Interreg: Rajat ylittävä yhteistyö

  • Aurora: Suomi, Ruotsi ja Norja
    • kokonaisrahoitus 160,8 milj. euroa, josta EU-rahoitus (EAKR) 93,8 milj. euroa
  • Central Baltic: Suomi, Ruotsi, Viro ja Latvia
    • kokonaisrahoitus 158,5 milj. euroa, josta EU-rahoitus (EAKR) 126,8 milj. euroa

Interreg: Valtioiden välinen yhteistyö

  • Northern Periphery and Arctic: Suomi, Ruotsi, Irlanti, Norja, Islanti, Färsaaret ja Grönlanti (ohjelmakauden kuluessa mahdollisesti Skotlanti, Pohjois-Irlanti ja Venäjä)
    •  kokonaisrahoitus 67,3 milj. euroa, josta EU-rahoitus (EAKR) 43,8 milj. euroa

Interreg: Alueiden välinen yhteistyö

  • Interreg Europe: koko EU, Norja, Sveitsi 
    • kokonaisrahoitus 474,4 milj. euroa, josta EU-rahoitus (EAKR) 379,5 milj. euroa
  • Interact: koko EU, Norja, Sveitsi
    • kokonaisrahoitus 45,0 milj. euroa, josta EU-rahoitus (EAKR) 33,8 milj. euroa
  • URBACT: koko EU, Norja, Sveitsi, EU-ehdokasmaat eli ns. IPA-maat: Albania, Pohjois-Makedonia, Montenegro, Serbia, Turkki
    • kokonaisrahoitus 103,0 milj. euroa, josta EU-rahoitus (EAKR) 79,8 milj. euroa
  • ESPON: koko EU, Islanti, Liechtenstein, Norja, Sveitsi
    • kokonaisrahoitus 60,0 milj. euroa, josta EU-rahoitus (EAKR) 48,0 milj. euroa

Kokonaisuudessaan Suomi osallistuu yhteentoista ohjelmaan, joista neljä on vielä valmistelussa. Jäljellä olevien neljän Interreg-ohjelman (Baltic Sea Region, Kolarctic, Karelia ja South-East Finland – Russia) osalta kansallinen hyväksymisprosessi käynnistetään myöhemmin syksyllä.

Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Petri Haapalainen, TEM, p. 0295 064 922

 
Sivun alkuun