Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Asetuksella investointikannuste hiilen energiakäytöstä ripeästi luopuville

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 19.3.2020 14.21
Tiedote
Kivihiilikasa

Valtioneuvosto antoi 19.3.2020 asetuksen hiilen energiakäyttöä korvaavien hankkeiden investointituesta vuosina 2020–2025. Tuen tavoitteena on edistää vapaaehtoista, nopeutettua luopumista kivihiilen käytöstä vuoden 2025 loppuun mennessä. Hiilen käyttäminen sähkön tai lämmön tuotannon polttoaineena on Suomessa kielletty vapusta 2029 alkaen.

– Investointituki kannustaa hallitusohjelman mukaista nopeutettua siirtymää pois kivihiilen energiakäytöstä ja edistää energiantuotannon hiilineutraalisuuden tavoitetta, toteaa elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Tukiohjelman tavoitteena on, että mahdollisimman moni kivihiiltä käyttävä tuotantolaitos korvattaisiin jo vuoden 2025 loppuun mennessä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Investointitukeen on varattu vuosille 2020–2022 yhteensä 90 miljoonaa euroa, eli 30 miljoonaa euroa vuodessa.

– Kannustan toimijoita suunnitelmissaan eteenpäin, jotta hiiltä korvaavat investoinnit saadaan ripeästi liikkeelle. Uskonkin, että useimmat hiiltä vielä käyttävät toimijat tarttuvat tähän mahdollisuuteen, toteaa ministeri Lintilä.

Tukea voidaan myöntää hankkeisiin, jotka edistävät uusiutuvan energian tuotantoa tai käyttöä, energiansäästöä tai energian tuotannon tai käytön tehostamista. Etusijalla ovat hankkeet, joissa hyödynnetään muita kuin polttoon perustuvia teknologioita. Näiden jälkeen etusijalla ovat sähkön ja lämmön yhteistuotannon hankkeet verrattuna lämmön erillistuotannon hankkeisiin. Hankkeiden arvioinnissa huomioidaan myös teknologian uutuusarvo ja monistettavuus.

Investointituki edistää vuoteen 2030 ulottuvan kansallisen energia- ja ilmastostrategian toimeenpanoa ja tavoitteiden toteutumista. Se edistää Suomen energiajärjestelmän vähähiilisyyttä, uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa ja terveellistä elinympäristöä. Kivihiilestä luopuminen vähentää kasvihuonekaasujen lisäksi myös rikkidioksidi-, raskasmetalli- ja muita päästöjä.

Tukihaku Business Finlandin kautta – hakemusten käsittely työ- ja elinkeinoministeriössä

Investointitukea voidaan myöntää yrityksille ja yhteisöille, kuten kunnille. Hankekohtaisen harkinnan perusteella myönnettävän tuen osuus hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista voi olla enintään 30 prosenttia. Jos hanke sisältää uutta teknologiaa, voi tuen osuus olla sen osalta enintään 40 %. Hanketta ei saa aloittaa ennen tukihakemuksen jättämistä.

Tukea haetaan Business Finlandin sähköisen järjestelmän kautta, mutta hakemukset käsitellään työ- ja elinkeinoministeriössä. Hakemukset jätetään järjestelmän kautta liittämällä hakemukseen tähän hakuun tarkoitettu ”Hiilen energiakäyttöä korvaavien hankkeiden investointituen hakulomake”.

Hakemuksia voi jättää jatkuvasti vuoden 2020 aikana. Hakemusten käsittely käynnistyy heti, ja tukipäätöksiä voidaan tehdä toukokuusta 2020 alkaen.

Lisätiedot:

erityisasiantuntija Tuula Savola, TEM, puh. 029 504 7133
tuotepäällikkö Markku Mäkelä, Business Finland, puh. 050 339 2516
erityisasiantuntija Kati Veijonen, TEM, puh. 029 504 7170

 
Sivun alkuun