Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Asetus: sähköntoimitusten selvityksessä kohti varttimittausta – asiakkaiden saama palvelu paranee ja myyjän vaihto yksinkertaistuu

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 12.8.2021 13.47
Tiedote
datahub-kaaviokuva

Valtioneuvosto antoi 12.8.2021 uuden asetuksen sähköntoimitusten selvityksestä ja mittauksesta. Asetuksessa säädetään 15 minuutin taseselvitysjaksoon ja ns. yhden taseen malliin siirtymisestä sähkömarkkinoilla sekä annetaan tarkentavat säännökset sähkökaupan keskitetyn tiedonvaihdon palvelujen eli datahubin käyttöönoton edellyttämistä muutoksista sähköntoimitusten selvitykseen.

Lisäksi asetetaan vaatimukset 2020-luvulla käyttöön otettaville seuraavan sukupolven etäluettaville älymittareille.

Sähkökaupan keskitetyn tiedonvaihdon yksikön palvelut otetaan käyttöön 21.2.2022. Datahubin käyttöönotto vaikuttaa erityisesti sähkökauppojen selvitykseen jakeluverkoissa ja sähkön vähittäismyynnin markkinaprosesseihin. 

Datahub kerää vähittäismarkkinoiden mittaustiedot ja sähkösopimuksiin liittyvät prosessit keskitetysti yhteen paikkaan, jolloin tietojen käsittely helpottuu ja tehostuu. Vähittäismarkkinat toimivat sujuvammin ja toimintatavat, kuten sähkön myyjän vaihtaminen, yksinkertaistuvat. Samalla asiakkaiden sähköalan yrityksiltä saaman palvelun laatu paranee. Esimerkiksi myyjänvaihdot ja sopimusten voimaansaattaminen nopeutuvat, markkinaprosesseissa syntyvien virheiden määrä vähenee ja usean käyttöpaikan yhdistäminen samalle sähkönmyyntisopimukselle helpottuu. 

Samalla luodaan edellytyksiä kehittää tulevaisuudessa entistä monipuolisempia palveluita sähkön vähittäismarkkinoiden osapuolille. Esimerkiksi energiayhteisöjen tuottaman sähkön jakaminen osakkaille tullaan pian mahdollistamaan kaikille asiakkaille datahubissa. Myös asiakastietojen tietosuoja paranee. Keskitetyssä järjestelmässä tietosuojaa ja -turvaa hallitaan paremmin kuin kymmenien jakeluverkonhaltijoiden ja vähittäismyyjien erillisissä tietojärjestelmissä.

EU:n sähkön sisämarkkinoilla harmonisoidaan markkinaosapuolten sähkön tuotannon ja kulutuksen tasapainon ylläpitoa ja selvitystä koskevia sääntöjä asteittain 2020-luvulla. Uudistusten tavoitteena on tehostaa markkinoiden toimintaa ja resurssien käyttöä sähkön tuotannossa ja käytössä ja kohdistaa kustannuksia yhä tarkemmin niille sähkömarkkinoiden osapuolille, jotka aiheuttavat poikkeamia tuotannon ja kulutuksen tasapainoon sekä tehostaa rajayhdysjohtojen käyttöä. 

Osana näitä uudistuksia pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla siirrytään ns. yhden sähkötaseen malliin 1.11.2021 alkaen. Yksitasemallissa taseselvitettävälle osapuolelle ei enää muodosteta erillistä tasetta sähkön tuotannolle ja kulutukselle.

Lisäksi EU:ssa on tarkoitus siirtyä lähivuosina 15 minuutin taseselvitysjaksoon. Suomessa jakso on tällä hetkellä tunti. Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla 15 minuutin jaksoon siirrytään 22.5 2023 alkaen. Taseselvitysjakson lyhentymisen vuoksi myös sähkön mittauksessa siirrytään vaiheittain 15 minuutin jaotukseen eli varttimittaukseen.

Asetukseen lisätään myös seuraavan sukupolven sähkön etämittauslaitteistoja ja tiedonsiirtojärjestelmiä koskevat vaatimukset. Nykyiset mittauslaitteistot tulevat käyttöikänsä päähän valtaosin 2020-luvun aikana. Asetuksella säädetään uusien mittauslaitteistojen ja -järjestelmien toiminnallisuusvaatimuksista. Säännöksiä sovelletaan vasta toukokuusta 2023, jotta verkonhaltijat ja mittauslaitteiden valmistajat ehtivät varautua vaatimusten muutoksiin, eikä laitteistojen pitoaikoja jouduta merkittävästi lyhentämään. Etäluettavien mittauslaitteistojen keskimääräinen pitoaika on ollut Suomessa noin 13 vuotta. 

Mittausjärjestelmille ehdotetut toiminnallisuusvaatimukset perustuvat TEM:n asettaman Älyverkkotyöryhmän vuonna 2018 antamiin ehdotuksiin, joita on päivitetty ja tarkennettu vuosien 2019–2020 aikana ministeriön asiantuntijaryhmän kanssa käymien keskustelujen pohjalta. Asetuksella myös pannaan kansallisesti täytäntöön uuden sähkömarkkinadirektiivin älykkäitä mittausjärjestelmiä ja ennen kaikkea niiden toimintoja koskevat tarkentavat vaatimukset.

Lisätiedot:
hallitusneuvos Arto Rajala, TEM, puh. 029 506 4828
ylitarkastaja Tatu Pahkala, TEM, puh. 029 506 4217
erityisasiantuntija Kanerva Sunila, TEM, puh. 050 476 3576 (23.8. alkaen)
 

 
Sivun alkuun