Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Elinkeinoministeri: Aluekehitys, yritykset ja kiertotalous elinkeinopolitiikan painopisteinä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 17.9.2019 19.18
Tiedote
Katri Kulmuni

– Teemme päätöksiä, jotta alueemme ja yrityksemme pärjäävät entistä paremmin ja etenemme määrätietoisesti kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa, kommentoi elinkeinoministeri Katri Kulmuni hallituksen budjettiriihen tuloksia.

Aluekehittämisestä elinvoimaa koko maahan

Hallitusohjelma tukee erilaisten alueiden, metropolialueen, seutukaupunkien ja harvaan asutun maaseudun kehittämistä panostuksilla aluekehitykseen. Hallitus sopi budjettiriihessä 26 miljoonan euron lisärahoituksesta näiden hallitusohjelmatavoitteiden toimeenpanoon.

Sopimukselliseen yhteistyöhön kaupunkien ja alueiden kanssa varataan 15 miljoonan euron ja maakuntien omaehtoiseen kehittämiseen 5 miljoonan euron lisämääräraha vuodelle 2020. Lisäksi sovittiin, että alueellinen kuljetustuki jatkuu ja siihen päätettiin osoittaa pysyvästi 6 miljoonan euron lisämääräraha.

Innovaatiorahoituksella uudistetaan yrityskenttää ja luodaan uusia työpaikkoja

– Haluamme kehittää Suomen yrityskenttää entistä monipuolisemmaksi ja sitä kautta edistää uusien työpaikkojen syntymistä. Tätä työtä tukevat panostukset yritysten avustuksiin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan edistämiseksi, elinkeinoministeri korostaa.

Panostukset tukevat TKI-panostusten nostoa neljään prosenttiin BKT:stä hallitusohjelmassa sovitun mukaisesti.

Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin avustusvaltuudeksi sovittiin 327,5 miljoonaa euroa ja lainoihin lähes 147 miljoonaa euroa vuodelle 2020. Avustusvaltuuksissa on uuden hallitusohjelman mukaista lisäystä 35,5 miljoonaa euroa. Lisäksi Business Finlandin avustusmuotoiseen rahoitukseen osoitetaan uudelle momentille 67 miljoonan euron määräraha, josta 55 miljoonaa käytetään yritysvetoisen innovaatiotoiminnan vauhdittamiseen ja 12 miljoonaa audiovisuaalisen alan tuotantotukeen.

–Innovaatiopanostuksilla voimme uudistaa elinkeinorakennettamme ja mahdollistaa yritysten kasvua ja kansainvälistymistä, sanoo elinkeinoministeri Kulmuni.

Business Finlandin rahoitukseen sisällytetään myös 1 miljoonan euron lisäys, jonka turvin perustetaan Creative Business Finland vauhdittamaan luovien alojen kasvua.

Kansainvälisen kasvun ohjelmalla tukea yritysten kansainvälistymiseen ja kasvuun

– Yritysten kansainvälistyminen tuo meille uutta yritystoimintaa, uusia työpaikkoja ja investointeja Suomeen, ministeri painottaa.

Hallitusohjelmaan mukainen kansainvälisen kasvun ohjelman valmistelu on käynnistynyt. Työ- ja elinkeinoministeriön talousarvioehdotus vuodelle 2020 sisältää lähes 13 miljoonan euron lisäpanostuksen ohjelmaan.

Lisämäärärahoista kohdennetaan 5 miljoonaa euroa Business Finlandin kansainvälistymisresurssien vahvistamiseen ja 1,5 miljoonaa euroa Business Finlandin avustusvaltuuksiin myönnettäväksi yrityksille kansainvälistymisen vauhdittamiseen.

Osana kansainvälisen kasvun lisärahoitusta käynnistetään pk-yritysten kasvun kiihdyttämisohjelma, johon varataan 4 miljoonan euron myöntämisvaltuus vuodelle 2020. Ohjelman tavoitteena on tukea pk-yrityksiä erityisesti Etelä- ja Länsi-Suomessa, joissa käytettävissä olevat tuet ovat vähäisemmät kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa EU:n rahoituksen niukkuudesta johtuen.

Päämäärätietoisesti kohti hiilineutraalia taloutta       

–  Hallituksen ilmastotavoitteita edistetään tukemalla siirtymistä vähäpäästöisen ja energiatehokkaan teknologian käyttöön, kertoo ministeri Kulmuni.

Hallitus edistää biokaasun käyttöä liikenteessä ja energiantuotannossa biokaasuohjelman toimeenpanolla. Biokaasuohjelmaan varataan 5 miljoonan euron lisämääräraha vuodelle 2020.

Kiertotalouden edistämiseksi luodaan määräaikainen kiertotalouden investointi- ja innovaatiotuki. Hallitus päätti varata kokonaisuuteen 25 miljoonan euron lisämäärärahan vuodelle 2020.

Matkailun kehittämisellä positiivisia työllisyys- ja aluevaikutuksia

TEM:n tavoitteena on tuplata ulkomaalaisten matkailijoiden Suomessa käyttämän rahan eli matkailuviennin määrä vuoteen 2028 mennessä.

Hallitus päätti osoittaa matkailuun 5 miljoonan euron lisämäärärahan, jonka turvin tuetaan matkailuyritysten ponnistuksia kohti tavoitetta

–Rahoitus edellyttää matkailuyritysten sitoutumista omalla panoksellaan tavoitteen edistämiseen.  Matkailun kehittämisessä on suuri potentiaali myös alueiden elinvoimaisuuden kannalta, sillä matkailu tarjoaa menestymisen mahdollisuuksia koko Suomeen, ministeri korostaa.

Lisätiedot:

elinkeinoministerin erityisavustaja Kari Jääskeläinen, TEM, p. 0440 581 030
elinkeinoministerin erityisavustaja Arttu Karila, TEM, p. 029 5047 230

 
Sivun alkuun