Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallitus esittää helpotuksia henkilöstörahastojen perustamiseen

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 10.11.2022 14.14
Tiedote

Henkilöstörahasto on työntekijöiden omistama ja hallitsema rahasto, jonka kautta henkilöstöä voidaan palkita. Hallitus esittää, että henkilöstörahaston voisi jatkossa perustaa myös nykyistä pienemmillä työpaikoilla.

Hallitus antoi esityksensä eduskunnalle 10.11.2022.

Henkilöstörahastoihin kuuluvat kaikki yrityksen työntekijät. Niiden varat on sijoitettava varmalla ja tuottoisalla tavalla. Henkilöstö voi sijoittaa rahoja myös siihen yritykseen tai konserniin, jossa henkilöstö työskentelee. Henkilöstörahastojen avulla voidaan parantaa yrityksen, viraston tai kunnan tuottavuutta ja kilpailukykyä. Ne myös sitouttavat työntekijöitä yrityksen toimintaan. 

”Henkilöstörahastot ovat tärkeitä suomalaisen omistajuuden tasa-arvoistamiselle. Jatkossa niitä voisi perustaa yhä pienemmillä työpaikoilla. Tämä on arvokas mahdollisuus yrityksille sitouttaa ja palkita työntekijöitään”, työministeri Tuula Haatainen sanoo.

Henkilöstörahastot käyttöön pienemmissäkin yrityksissä

Hallitus esittää, että jatkossa rahaston voisi perustaa, jos henkilöstöä on vähintään viisi ja yrityksen liikevaihto tai vastaava tuotto on vähintään 100 000 euroa. Nykyisin henkilöstörahaston perustaminen edellyttää vähintään kymmentä työntekijää ja yli 200 000 euron liikevaihdon tai vastaavaa tuoton. 

Henkilöstörahaston voisi jatkossa myös perustaa, vaikka yrityksen henkilöstön määrä tai liikevaihto ei aluksi täyttäisikään vaatimuksia. Tämä koskisi tilanteita, joissa olosuhteisiin nähden voidaan pitää ilmeisenä, että vaatimukset tulevat täyttymään henkilöstörahaston kolmen ensimmäisen täyden tilikauden aikana. Poikkeus koskisi vain edeltävän vuoden aikana perustettuja uusia yrityksiä. 

Hallitus esittää, että useamman yrityksen yhteisiä henkilöstörahastoja olisi mahdollista perustaa tietyin edellytyksin. Esityksessä ehdotetaan myös useita muutoksia, joille henkilöstörahastojen käytössä on havaittu olevan tarvetta. Muutokset helpottavat henkilöstörahastojen hallinnointia. Lakiin ehdotetaan lisäksi vähäisempiä säädöshuoltoon liittyviä muutoksia.

Muutosten on tarkoitus tulla voimaan huhtikuussa 2023. 

Kotimainen omistajuus vahvistuu

Henkilöstörahastojen määrä Suomessa on kasvussa. Vuonna 2021 Suomessa oli 264 henkilöstörahastoa. Vuonna 2020 rahastoissa oli 130 210 jäsentä ja niiden pääomat olivat yhteensä 616 miljoonaa euroa. 

Esitys liittyy Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelman kirjaukseen kotimaisen omistamisen ohjelman laatimisesta, joka tukee kasvua löytämällä keinoja vahvistaa, monipuolistaa ja tasa-arvoistaa suomalaista omistajuutta. 

Elinkeinoministeri Mika Lintilä asetti työryhmän heinäkuussa 2020 valmistelemaan kotimaisen omistamisen ohjelmaa ja puheenjohtajaksi kutsuttiin kansanedustaja Juha Sipilä. Kotimaisen omistamisen ohjelman tavoitteena on hyvä, vahva ja omistautunut omistajuus, laajempi ja monipuolisempi pohja kotimaiselle omistajuudelle sekä myönteisempi asenneilmapiiri omistajuuteen. Työryhmä ehdotti useita toimenpiteitä, joista henkilöstörahastolain muuttaminen oli yksi. 

Hallituksen esitys on valmisteltu kolmikantaisesti ja yksimielisesti.

Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Piritta Jokelainen, p. 0295 047 353
hallitusneuvos Nico Steiner, TEM, p. 029 504 9001

 
Sivun alkuun