Hallitus esittää Kilpailu- ja kuluttajavirastoa yhteysviranomaiseksi EU:n digimarkkinasäädöstä koskevissa asioissa
Hallitus esittää, että Kilpailu- ja kuluttajavirasto toimisi keskitettynä kansallisena yhteysviranomaisena EU:n digimarkkinasäädökseen liittyvissä asioissa. Samoin Kilpailu- ja kuluttajavirasto avustaisi Euroopan komissiota muun muassa tarkastuksissa.
Tehtävien antaminen toteutettaisiin lisäämällä Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annettuun lakiin kolme uutta pykälää sisältävä luku. Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.
Muutoksilla täydennetään kansallisesti EU:n digimarkkinasäädöksen (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2022/1925) määräyksiä. Niitä sovelletaan jäsenmaissa sellaisenaan. Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain muutoksilla varmistetaan, että kansallisen viranomaisen toimivaltuudet ovat selkeät ja riittävät.
Yhteysviranomaisena Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi salassapitosäännösten estämättä vastaanottaa digimarkkinasäädöksen artikloissa tarkoitettuja tietoja muilta kansallisilta viranomaisilta ja luovuttaa niitä Euroopan komissiolle.
Lisäksi lakiin lisättäisiin säännökset Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimimisesta komissiota avustavana viranomaisena. Näihin tehtäviin lukeutuvat digimarkkinasäädökseen perustuvat tarkastukset ja markkinatutkimukset sekä aloitteen tekeminen markkinatutkimuksen aloittamisesta.
Digimarkkinasäädöksen tarkoituksena on saada suuret verkkoalustat noudattamaan reiluja pelisääntöjä
Voimassa olevan EU:n digimarkkinasäädöksen tavoitteena on turvata kilpailun säilyminen digitaalisilla markkinoilla. Asetuksella asetetaan velvoitteita EU:n sisämarkkinoilla ns. portinvartija-asemassa toimiville suurimmille alustayrityksille. Lisäksi näiltä kielletään tiettyjä epäoikeudenmukaisia ja markkinoiden keskittymiseen johtavia menettelyjä. Näin huolehditaan siitä, että digitaaliset markkinat eivät keskity vain kaikkein suurimpien alustayritysten haltuun.
Digimarkkinasäädöksen täytäntöönpanosta vastaa Euroopan komissio. Jäsenvaltioiden viranomaiset, kuten Suomessa Kilpailu- ja kuluttajavirasto, avustavat komissiota täytäntöönpanossa.
Lisätiedot:
hallitusneuvos Virve Haapajärvi, TEM, p. 0295 047 027
erityisasiantuntija Iiro Ihanamäki, TEM, p. 0295 047 217
Hankeikkuna: Digimarkkinasäädökseen liittyvä kansallinen sääntely
Tietoja EU:n digimarkkinasäädöksestä TEM:n verkkopalvelussa
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2022/1925