Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallitus on linjannut seuraavan rakennerahastokauden Suomen toimenpiteitä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 28.11.2019 15.24
Tiedote
kaupunkimaisemaa

Hallitus on tehnyt päätöksiä Euroopan unionin vuosien 2021–2027 alue- ja rakennepolitiikan Suomen toimenpideohjelmasta. Nyt linjattiin ohjelmien lukumäärä, painopisteet ja valtakunnallisen toiminnan osuus rahoituksesta.

Suomeen tulee yksi rakennerahasto-ohjelma

Suomeen Ahvenanmaata lukuunottamatta tulee yksi ohjelma, jonka kautta toteutetaan sekä Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) että Euroopan sosiaalirahaston (ESR) toimenpiteet. Alueiden ehdotukset ohjelman sisällöiksi ovat lähellä toisiaan. Harvan asutuksen erityistoimet Itä-  ja Pohjois-Suomessa sisällytetään koko Suomen kattavaan ohjelmaan. Ohjelman sihteeristö toimii kahdessa alueellisessa kokoonpanossa: Pohjois- ja Itä-Suomessa sekä Etelä- ja Länsi-Suomessa.

Ohjelman tavoitteet tukevat hallituksen tavoitteita

Uuden ohjelman strategiset painopisteet ovat

  1. Pk-yritysten kestävän kasvun, kansainvälistymisen, kilpailukyvyn ja digitalisaation parantaminen (sisältää pk-yritysten toimintaympäristöä tukevat elinkeinoelämälähtöiset laajakaista- ja liikenneinfrainvestoinnit harvaan asutuilla alueilla)
  2. Vähähiilisen ja vihreän talouden edistäminen ja ilmastonmuutoksen hillintä
  3. Elinkeino- ja työelämälähtöisten tutkimus- ja innovointivalmiuksien parantaminen ja TKI-verkostotyön edistäminen
  4. Jatkuvan oppimisen, ammatillisen liikkuvuuden ja työvoiman kohtaannon edistäminen työn murroksessa
  5. Työnhakijoiden työllistymisen edistäminen sekä työelämän kehittäminen
  6. Haavoittuvassa asemassa olevien osallisuuden ja yhdenvertaisuuden edistäminen

Valtakunnallinen ja alueellinen toiminta täydentävät toisiaan 

Valtakunnallisesti ohjattuun toimintaan varataan EAKR:n kokonaisrahoituksesta enintään kahdeksan prosenttia ja ESR:stä enintään 20 prosenttia. EAKR:n kahdeksan prosentin osuudesta varataan neljä prosenttia ja ESR:n 20 prosentin osuudesta varataan kolme prosenttia InvestEU:n toimintaan. InvestEU on uusi mekanismi mahdollistamaan pk-yritysten rahoitusta.

Valtakunnallisuus lisää toiminnan systemaattisuutta sekä edistää tulosten leviämistä. Alueet osallistuvat valtakunnallisen toiminnan sisältöjen suunnitteluun, toimeenpanon ohjaukseen ja seurantaan sekä toteuttavat myös valtakunnallisten teemojen mukaisia toimia.

Alueellista toimintaa ohjaavat maakuntien yhteistyöryhmät. Ohjelman hankepäätökset tehdään pääosin maakuntien liitoissa ja ELY-keskuksissa.

Suomen alue- ja rakennepolitiikan saanto EU:sta on komission esityksen mukaan noin 1,6 miljardia euroa. Tämän lisäksi tulee kansallinen julkinen rahoitus valtiolta ja kunnilta sekä yksityistä rahoitusta. Ohjelmakauden 2021–2027 kokonaisvolyymi on yhteensä noin 4 miljardia euroa. Rahoituksen jakautumisesta alueiden kesken päätetään myöhemmin.

Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikalla (koheesiopolitiikalla) lisätään jäsenvaltioiden taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta sekä vähennetään alueiden välisiä kehityseroja. EU:n tuki jäsenmaille kanavoidaan jäsenmaissa valmisteltujen ja komission hyväksymien ohjelmien kautta. Ohjelmat hyväksytään määräajaksi. Suomen ohjelman valmistelee työ- ja elinkeinoministeriö yhteistyössä muiden ministeriöiden, alueiden ja muiden kumppanien kanssa.

Lisätietoja

elinkeinoministerin erityisavustaja Jenny Hasu, TEM, puh. 040 658 3510

aluekehitysjohtaja Johanna Osenius, TEM, puh. 0295 064 937

 
Sivun alkuun