Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Katse korkealle kaupunkipolitiikassa – tavoitteet ja keinot pidettävä erillään kaupunkien kehittämisessä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 3.9.2020 14.31
Tiedote
Tuomiokirkko

Kaupunkien kehittämistä tehdään Suomessa yhä ympäristössä, jossa kaupunkien erilaisuutta ei huomioida riittävästi verrattuna muihin alueisiin tai kuntiin. Samalla kaupunkia politiikan kohteena kehitetään edelleen liian pirstaloituneesti, hallintosektoreihin ja toisistaan irrallaan oleviin keinoihin painottuen, todetaan 3.9. julkaistussa keskustelupaperissa.

Työ- ja elinkeinoministeriön asettama kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmän sihteeristö tilasi keskustelupaperin tutkijoilta kaupunkipolitiikan kehittämiseksi sekä keskustelun vauhdittamiseksi. Paperin tarkoituksena on toimia kaupunkipolitiikan kehittämisen sparraajana ja nostaa esille kysymyksiä kaupunkien kehittämisestä. Samalla halutaan käynnistää uutta, raikasta keskustelua kaupunkipolitiikan suunnasta ja asemasta Suomessa sekä kaupungista politiikan kohteena. Keskustelupaperin ovat laatineet professori Mari Vaattovaara, professori Anssi Joutsiniemi, professori Markku Wilenius sekä yliopistonlehtori Jenni Airaksinen.

Keskustelupaperi kohdistaa huomiota kaupunkikehittämisen kulmakiviin: millä edellytyksillä kaupunkipolitiikkaa on pidemmässä katsannossa meillä tehty, miten kaupunkikehityksen muuttuminen yhä moniulotteisemmaksi on vaikuttanut politiikalta vaadittaviin ominaisuuksiin ja millä uusilla asetuksilla kaupunkipolitiikkaa tulisi kehittää ja tehdä.

Keskustelupaperi sisältää kolme teesiä ja seitsemän askelta kaupunkipolitiikan kehittämiseksi. Tutkijat korostavat, että kaupunkipolitiikka on oma politiikkakokonaisuutensa. Kaupunkipolitiikan kirkastamiseksi tulee valtio-kaupunki -suhdetta rakentaa uudelleen. Kaupunkipolitiikan menestyksekäs kehittäminen tarvitsee kykyä luoda yhteistä näkymää tulevaisuuden yhteiskunnasta sekä uudenlaisia työnjakoja valtion ja kaupunkien välille. Samalla valtion ja kaupungin rooleja tulee selkeyttää. Tähän työhön tarvitaan sekä kansallinen näköala että kaupunkien panos. Tuloksellisten päämäärien saavuttamiseksi tavoitteet ja keinot tulee pitää erillään. Lopuksi tutkijat muistuttavat, että katse on pidettävä korkealla: ihminen ja ihana kaupunki on nostettava selkeäksi päämääräksi ja tekemisen keskiöön.

Keskustelupaperia hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan käynnissä olevissa prosesseissa, kuten esimerkiksi kansallisen kaupunkistrategian, kaupunkien ja valtion välisen kumppanuuden kehittämisessä ja seutukaupunkiohjelman toimeenpanossa.

Lisätiedot:
Mari Vaattovaara, professori, Helsingin yliopisto, p. 050 415 4861
Jenni Airaksinen, yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto, p. 050 318 2492
Anssi Joutsiniemi, professori, Aalto-yliopisto, p. 040 589 6223
Markku Wilenius, professori, Turun yliopisto, [email protected]
Katja Palonen, johtava asiantuntija, TEM, p. 029 504 7071
Suvi Anttila, erityisasiantuntija, YM, p. 029 525 0208

 
Sivun alkuun