Hyppää sisältöön

Komissio hyväksyi Suomen puitetukiohjelman koronaepidemiaan liittyville valtiontukitoimenpiteille

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 25.4.2020 10.15
Tiedote

Euroopan komissio linjasi 24.4.2020 antamassaan päätöksessä, että Suomen koronaepidemiaan liittyville valtiontukitoimenpiteille tarkoitettu puitetukiohjelma soveltuu EU:n sisämarkkinoille. Puitetukiohjelma mahdollistaa kansallisten tukitoimenpiteiden käyttöönoton Suomessa useilla eri hallinnonaloilla. Komission päätöksen mukaan tukea voidaan myöntää yhdelle yritykselle enintään 800 000 euroa.

Puitetukiohjelman tavoitteena on tukea yrityksiä, jotka kärsivät äkillisestä maksuvalmiuden heikentymisestä tai jopa sen täydellisestä puutteesta koronaepidemian vuoksi. Lisäksi ohjelmalla tuetaan yritystoiminnan jatkuvuutta ja kehittämistä sekä työllisyyttä.

Tukiohjelma helpottaa osaltaan hallituksen yritysrahoituksesta tekemien linjausten toteuttamista. Tukea voidaan myöntää suorina avustuksina, vero- ja sosiaaliturvamaksuetuuksina, takaisinmaksettavina ennakkoina, takauksina, lainoina ja pääomana. Tukea ei saa myöntää yrityksille, jotka olivat vaikeuksissa jo 31.12.2019 eli ennen koronaepidemian puhkeamista. Tuki tulee myöntää viimeistään 31.12.2020.

Tuki, joka on myönnetty komission hyväksymän tukiohjelman nojalla, voidaan yhdistää muun muassa niin sanottuun vähämerkityksiseen eli de minimis -tukeen. Tukea voidaan siis myöntää de minimis -tuen lisäksi. De minimis -tuella tarkoitetaan vähämerkityksellistä tukea, jota yritys voi saada eri tuen myöntäjiltä yhteensä enintään 200 000 euroa kolmen verovuoden aikana.

Tukea myöntäviä viranomaisia voivat olla valtion viranomaisten lisäksi myös kunnat. Esimerkiksi Business Finland sekä ELY-keskukset tulevat ottamaan käyttöön puitetukiohjelman mahdollistamia tukitoimenpiteitä tavanomaisten tuki-instrumenttiensa lisäksi.

Taustalla tilapäiset joustot EU:n valtiontukisäännöksiin

Puitetukiohjelma perustuu komission 19.3.2020 antamiin tilapäisiin valtiontukipuitteisiin, joiden avulla EU:n jäsenvaltiot voivat hyödyntää valtiontukisääntöjen mukaista täyttä joustovaraa tukeakseen talouttaan koronavirusepidemiassa.

Kaikki komission päätöksen nojalla myönnettävät tuet on raportoitava komissiolle jälkikäteen. Komissio edellyttää tilapäisten joustojen nojalla hyväksytyiltä tukitoimenpiteiltä myös täydellistä avoimuutta. Jäsenvaltioiden on julkaistava verkossa jokaisesta puitetukiohjelman nojalla myönnetystä yksittäisestä tuesta merkitykselliset tiedot, kuten tuensaaja ja tuen määrä.

Lisätietoja:
kaupallinen neuvos Olli Hyvärinen, TEM, p. 050 396 3619
erityisasiantuntija Tanja Müller, TEM, p. 050 388 6071