Hyppää sisältöön

Kuluttaja-asiain neuvottelukunta pohti ratkaisuja verkkohuijauksien estämiseen

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 19.11.2021 15.31
Uutinen
Ipad ja kädet

Työ- ja elinkeinoministeriön kuluttaja-asiain neuvottelukunta kokoontui 17.11. keskustelemaan kuluttajakäyttäytymisen malleista ja muutoksista sekä verkkohuijauksista. Tällä hetkellä kuluttajien käyttäytymiseen vaikuttavia ajankohtaisia asioita ovat muun muassa koronan aiheuttamat muutokset ihmisten arjessa ja vastuullisuuteen liittyvät kysymykset.

Koronapandemia on vauhdittanut digitalisaatiota, joka muuttaa ihmisten kulutustottumuksia. Tietoa eri tuotteista ja kulutusmahdollisuuksista on aiempaa helpommin saatavilla. Sosiaalinen media lisää kuluttajien välistä vuorovaikutusta ja muokkaa näin myös kulutustoiveitamme ja -käyttäytymistämme. Kuluttaja-asiain neuvottelukunnan kokouksessa käsiteltiin myös digitalisaatiokehityksen myötä kasvavaa ongelmaa, eli verkkohuijauksia.

”Verkkohuijaukset ovat vakava ongelma ja kuka tahansa meistä voi tulla huijatuksi verkossa. Tarvitsemme eri tahojen yhteistyötä sekä verkkohuijausten torjunnassa että huijauksien uhrien auttamisessa”, neuvottelukunnan puheenjohtaja työministeri Tuula Haatainen sanoo. 

Haasteeksi tunnistettiin erityisesti ennaltaehkäisyn vaikeus. Huijarit keksivät jatkuvasti uusia keinoja siihen, kuinka ihmiset saadaan verkossa tekemään jotain, jota he eivät muuten tekisi, eli esimerkiksi kertomaan henkilö- tai pankkitunnuksensa.

Ratkaisuina huijausten ennaltaehkäisyssä korostettiin digi- ja mediataitoja ja kuluttajien osaamisen vahvistamista. Keskustelua käytiin myös esimerkiksi eri organisaatioiden ja hakukoneiden vastuusta. Digitaalinen eriarvoisuus, eli ihmisten erilaiset taidot ja mahdollisuudet digilaitteiden käyttöön, tunnistettiin haasteeksi myös verkkohyökkäysten ennaltaehkäisyssä.

Käyttäytymistieteet avaavat kuluttajien käyttäytymistä aiempaa tarkemmin

Neuvottelukunnan kokouksen toinen teema oli käyttäytymistieteet, joiden avulla saadaan aiempaa parempaa tietoa siitä, miksi ihmiset käyttäytyvät kuluttajina kuten käyttäytyvä.

”Ihmiset eivät tee huonoja kulutusvalintoja tyhmyyttään, vaan meitä ohjaavat erilaiset toimintamallit”, kuluttaja-asiainneuvos Anja Peltonen Kilpailu- ja kuluttajavirastosta sanoo puheenvuorossaan.

Myös esimerkiksi OECD:ssä käyttäytymistieteelliset näkökulmat on otettu vahvasti mukaan tukemaan politiikan keinojen valintaa ja täytäntöönpanoa. Kuluttajakäyttäytymistä ei voida jättää vain kuluttajien vastuulle, vaan sen ohjaamiseen tarvitaan myös sääntelyä. Kuluttajapolitiikka vaatii taakseen laaja-alaisen arvion ja ymmärryksen kuluttajien haasteista ja niiden syistä.

Kuluttaja-asiain neuvottelukunnan jäsenet ovat alan viranomaisia, kuluttajajärjestöjen, palkansaajajärjestöjen, teollisuuden, kaupan ja maatalouden järjestöjen edustajia. Valtioneuvosto kutsuu neuvottelukunnan jäsenet ja varajäsenet kolmeksi vuodeksi kerrallaan. 

Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Sari Alho, TEM, 0295 049 007