Hyppää sisältöön

Laaja arviointi alkaa: Kohteena koronatukien vaikutukset yrityksiin ja talouteen

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 18.8.2020 10.00
Tiedote
Kuvassa lukee korona ja yritysrahoitus

Työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää riippumattoman arvioinnin yritystuista, jotka on otettu käyttöön koronatilanteen aiheuttaman yritysten maksuvalmiuskriisin vuoksi. Tavoitteena on selvittää tukien lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksia sekä tuottaa tietoa poliittisille päättäjille tulevia kriisejä varten. Lisäksi tehdään tarkastus tukivarojen käytöstä. Vaiheittain toteutettava arviointi ajoittuu vuosille 2020–2023.

– Keväällä ja kesällä uusia yritystukia otettiin käyttöön ja vanhoja laajennettiin nopealla aikataululla, kun haluttiin ehkäistä yritysten konkursseja, työttömyyttä ja talouskriisiä koronatilanteessa. Nyt haluamme arvioida tukien vaikutuksia tulevaa varten. Arviointi lisää valtion toiminnan läpinäkyvyyttä, ja tutkittua tietoa voidaan hyödyntää tulevissa päätöksissä, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikkö Ilona Lundström.

Kyse on moniosaisesta ja pitkäjänteisestä arvioinnista, jolla on useampi toteuttaja. Osahankkeiden toteutuksessa käytetään kilpailutusta ja riippumattomia asiantuntijaorganisaatioita.  

Valtion koronarahoituksen kokonaismäärä maalis-kesäkuussa 2020 oli noin 22 miljardia euroa. Tästä markkinaehtoista rahoitusta eli lainoja (Valtion Eläkerahasto ja Suomen Pankki), Finnveran lainojen takausvaltuuksia tai Teollisuussijoituksen pääomasijoitusohjelmia on 10,2 miljardia euroa, suoria tukia 10,4 miljardia euroa ja työeläkemaksun alennusta 1,5 miljardia euroa. Osa arvioinnista kohdistuu kaikkeen tukirahoitukseen, osa joihinkin yksittäisiin tukimuotoihin.

Koronatukien lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutukset tutkitaan erikseen

Ensimmäisessä vaiheessa arvioidaan koronatukien lyhyen aikavälin vaikutuksia. Tarkastelussa on erityisesti, miten tuet kohdentuivat, ehkäisivätkö ne konkursseja, miten ne edistivät työllisyyttä ja millaisia vaikutuksia niillä oli uusiutumiseen ja tuottavuuteen. Hankkeesta vastaa työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimiva riippumaton yritystukien tutkimusjaosto, joka tekee omia itsenäisiä arviointeja sekä kilpailuttaa taustatutkimukselle toteuttajat. Taustatutkimuksen kilpailutus on parhaillaan menossa ja ensimmäisiä tuloksia toivotaan saatavan puolen vuoden sisällä.

Koronatukien pitkän aikavälin vaikutuksista on luvassa tietoa vuosina 2021–2023 kahdessa erillisessä arvioinnissa. Yritystukien tutkimusjaosto toteuttaa tukien politiikka-arvioinnin, jossa tarkastellaan muun muassa sitä, olivatko valitut tuet oikeita, mikä oli markkinaehtoisen rahoituksen rooli kokonaisuudessa ja millaiset politiikkakeinot sopivat erilaisiin talouskriiseihin ja tiettyyn tarpeeseen.

– Koronatukien riippumaton tutkimus on erittäin tärkeää tukien mittaluokan ja poikkeuksellisen suuren yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi. Tuet sopivat hyvin tutkimusjaoston arvioitaviksi, mutta työsarkaa riittää runsaasti myös muille tutkijoille. Tutkimusjaosto julkaisee arvioitaan tulevissa raporteissaan, joissa hyödynnetään sekä jaoston omia analyysejä että tilattavien tutkimusten tuloksia, toteaa yritystukien tutkimusjaoston puheenjohtaja Seija Ilmakunnas.

Koronatukien vaikuttavuuden arvioinnissa puolestaan keskitytään tiettyjen tukien vaikuttavuuteen suhteessa niille asetettuihin tavoitteisiin sekä pitkän aikavälin tuottavuuteen, talouden rakenteelliseen uudistumiseen ja talouskasvuun. Lisäksi tutkitaan muita vaikutuksia. Työ- ja elinkeinoministeriö kilpailuttaa arvioinnille toteuttajan.

Valtion varojen käytön tarkastus lisää läpinäkyvyyttä

Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriön tarkastus ja auditointi -vastuualue teettää tulevana syksynä ulkopuoliset tarkastukset valtion varojen käytön oikeellisuudesta. Tarkastuksissa arvioidaan Business Finlandin koronatukea, ELY-keskusten koronatukea, kuntien myöntämää yksinyrittäjän tukea ja ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen eli KEHA-keskuksen myöntämää ravintolatukea.

Tarkastus kattaa koko prosessin tuen hakemisesta sen myöntämiseen ja maksamiseen, käyttöön sekä valvontaan. Business Finlandin tuesta on jo valmistunut arviointi, joka koski tuen hakemista ja arviointia. Nyt arvioinnissa keskitytään tuen valvontaan, maksatukseen ja käyttöön.

Lisätiedot:

ylijohtaja, osastopäällikkö Ilona Lundström, TEM, p. 029 504 7186
neuvotteleva virkamies Anne Rothovius, TEM, p. 029 506 3532
johtaja Antti Joensuu, TEM, p. 029 506 3697 (tarkastus)
yritystukien tutkimusjaoston puheenjohtaja Seija Ilmakunnas, p. 050 362 9270 (tutkimusjaoston toteuttamat arvioinnit)

koronatukien arvioinnin aikataulu

koronarahoituksen kokonaismäärän jakautuminen