Hyppää sisältöön

Lainsäädäntöhanke Suomen työmarkkinamallin toteutuksesta käynnistyy

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 16.1.2024 11.02
Tiedote
Työministeri Arto Satonen
Työministeri Arto Satonen

Työ- ja elinkeinoministeriö asettaa kolmikantaisen työryhmän valmistelemaan lakimuutoksia, joilla toteutetaan hallitusohjelman kirjaus neuvottelujärjestelmän kehittämisestä. Hallituksen tavoitteena on edistää vientivetoisen työmarkkinamallin syntymistä.

Työministeri Arto Satonen kertoi työmarkkinamallin valmistelusta 16.1.2024 järjestämässään tilaisuudessa. Tilaisuuteen oli kutsuttu toimijat, jotka ovat osallistuneet työmarkkinajärjestöjen välisiin keskusteluihin mallin kehittämisestä, sekä valtakunnansovittelija.

”Vientivetoinen palkanmuodostusmalli on luonteva Suomen kaltaiselle avoimelle taloudelle, joka elää viennistä ja jonka tulee paitsi pärjätä kansainvälisessä kilpailussa myös pystyä kantamaan hyvinvointiyhteiskunnan kustannukset”, sanoo työministeri Satonen.

Tilaisuudessa käsiteltiin myös yhteenvetoa lausuntopalautteesta, jota hallitusohjelman kirjauksista annettiin 9.1.2024 päättyneellä lausuntokierroksella.

Työryhmä aloittaa työnsä helmikuussa

Lakimuutoksia valmistelevassa työryhmässä ovat työ- ja elinkeinoministeriön lisäksi edustettuina EK, Valtion työmarkkinalaitos, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Kirkon työmarkkinalaitos, SAK, STTK, Akava ja Palkansaajakeskusjärjestön yhteinen edustaja. Työryhmän puheenjohtajana toimii työministerin valtiosihteeri Mika Nykänen.

Työryhmä työskentelee toukokuun 2024 loppuun ja sen tehtävänä on valmistella mietintö hallituksen esityksen muotoon. Tavoitteena on, että hallituksen esitys annettaisiin syyskuussa 2024. Näin ollen lakimuutokset voisivat tulla voimaan eduskuntakäsittelyn jälkeen 1.12.2024.

Hanke on osa hallituksen työmarkkinauudistusten kokonaisuutta

Hallitus on linjannut ohjelmassaan työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmän kehittämisestä. Hallituksen tavoitteena on vahvistaa vientivetoista työmarkkinamallia Suomen pitkän tähtäimen kilpailukyvyn lisäämiseksi.

Hallitusohjelmakirjauksen mukaan laissa työriitojen sovittelusta säädettäisiin, että palkantarkastusten yleistä linjaa ei voida ylittää valtakunnansovittelijan toimistosta tai sovittelulautakunnan toimesta annettavalla sovintoehdotuksella.

Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Jukka Sarhimaa, p. 0295 047 330
hallitusneuvos Nico Steiner, TEM, p. 0295 049 001

Kuvassa on aikajana valmistelun etenemisestä nykyisen suunnitelman mukaan. Työministeri järjesti tilaisuuden työmarkkinaosapuolille 8.11.2023. Tämän jälkeen järjestettiin lausuntokierros 8.11.2023-9.1.2024. Seuraava työministerin tilaisuus pidettiin 16.1.2024. Tämän jälkeen valmistelu jatkuu työryhmätyöskentelyllä helmi-toukokuussa 2024. Tavoitteena on, että hallituksen esitys annettaisiin syyskuussa 2024. Näin ollen lakimuutokset voisivat tulla voimaan eduskuntakäsittelyn jälkeen 1.12.2024.