Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Merityössä sovellettaviin työ- ja lepoaikasäännöksiin sekä valitusmenettelyyn aluksella muutoksia

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 1.7.2020 9.16
Uutinen

Useampaan merityötä koskevaan lakiin tulee muutoksia 1.7.2020 alkaen. Muutokset koskevat muun muassa valitusmenettelyä aluksella sekä työ- ja lepoaikoja. Muutokset perustuvat Kansainvälinen työjärjestö ILOn merityöyleissopimuksen ohjeiston vaatimuksiin.

Tasavallan presidentti vahvisti lakimuutokset 11.6.2020 valtioneuvoston esityksestä. Samassa yhteydessä tasavallan presidentti hyväksyi ILOn merityötä koskevan yleissopimuksen ohjeistoon vuonna 2018 tehdyt muutokset.

Ohjeistoon tehtyjen muutosten tarkoituksena on varmistaa merenkulkijoiden työsopimusten voimassaolon ja palkanmaksun jatkuvuus, jos alus joutuu merirosvouksen tai aseellisen ryöstön kohteeksi. Valtioneuvoston asetus, jolla muutokset saatetaan voimaan kansallisesti, on tarkoitus antaa myöhemmin syksyllä 2020.

Muutoksia merityöaikalain soveltamiseen sekä vähimmäislepoajoista ja ylityön enimmäisrajoista poikkeamiseen eräissä tilanteissa

Merityöaikalain soveltamisalaa koskevaan säännökseen tulee muutoksia 1.7.2020 alkaen. Yli 15 henkeä työllistävien matkustaja-alusten talousosaston ylimpään esimieheen sovelletaan jatkossa merityöaikalain vähimmäislepoaikoja ja niistä poikkeamista, työ- ja vahtivuoroluetteloa sekä työaikakirjanpitoa koskevia säännöksiä. Lisäksi työaikakirjanpitoa koskevia vaatimuksia sovelletaan sellaisen ulkomaanliikenteen aluksen päällikköön, jossa tämän lisäksi on toimessa vähintään kaksi henkilöä. Näitä vaatimuksia sovelletaan myös konepäällikköön ja ylimpään perämieheen.

Ulkomaanliikenteen aluksissa ei ole enää sallittua poiketa säännöksestä, joka koskee vähimmäislepoaikaa, kun alus suorittaa satamaviranomaisten määräämää toimenpidettä tai tarpeellista vahtipalvelua satamassa. Näiden tehtävien suorittamiseksi voidaan kuitenkin poiketa rajoituksista, jotka koskevat viikkokohtaisen ylityön enimmäismäärää. Sama koskee myös kotimaanliikenteessä käytettäviä aluksia, kun ne suorittavat satamaviranomaisen tai muun vastaaman viranomaisen määräämää toimenpidettä. Lisäksi tilanteessa, jossa työntekijän vuorokausilepo ei täyty lepovuorolle sattuneiden työkutsujen vuoksi, työntekijälle on jatkossa annettava riittävä korvaava lepoaika niin pian kuin mahdollista.

Muutoksia valitusmenettelyyn aluksella

Merityösopimuslaki muuttuu siten, että työnantajan on jatkossa annettava työntekijälle työsopimusta tehtäessä ohje menettelytavoista, joiden mukaisesti työntekijä voi valittaa työnantajan merityötä koskevan lainsäädännön vastaisesta menettelystä. Säännöksessä edellytetään työnantajaa ohjeistamaan työntekijää siitä, millä tavoin valitusmenettely on järjestetty aluksella. Työnantajan on lisäksi luotava riittävät puitteet valitusten käsittelylle.

Lisätiedot:

erityisasiantuntija Elli Nieminen, TEM, p. 0295 048 247

 
Sivun alkuun