Nuorten työllistymisseteli avaa nuorille ovia työelämään ja torjuu työttömyyden pitkittymistä – jatkovalmistelu jo pitkällä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 7.10.2025 15.11
Tyyppi:Tiedote
Työministeri Matias Marttinen
Työministeri Matias Marttinen

Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee syksyn budjettiriihessä päätetyn nuorten työllistymissetelin käyttöönottoa. Tavoitteena on, että työllistymisseteli olisi käytössä heti ensi vuoden alusta. Työllistymissetelin tavoitteena on tukea nuorten työllistymistä yksityisille työmarkkinoille alentamalla määräaikaisesti rekrytoinnin kustannuksia.

”Erityisesti nuorten työmarkkinatilanne on vallitsevassa taloussuhdanteessa vaikeutunut. Työllistymissetelillä avaamme nuorille ovia työelämään ja ehkäisemme nuorten työttömyyden pitkittymistä. 30 miljoonaa euroa on merkittävä lisäpanostus nuorten työllistymiseen. Jokainen nuori ansaitsee päästä kiinni työelämään, siihen ensimmäiseen työpaikkaan. Siksi jokaisen yksittäisen nuoren puolesta toimiminen on niin merkityksellistä”, sanoo työministeri Matias Marttinen.

Työministeri esitteli työllistymissetelin valmistelua ja käyttöönottoa tiedotustilaisuudessa Vantaalla 7. lokakuuta 2025.

Mikä on työllistymisseteli eli harkinnanvarainen nuorten rekrytointituki?

Työvoimaviranomainen voisi myöntää työllistymissetelin eli harkinnanvaraista rekrytointitukea yritykselle, joka työllistää 18–29-vuotiaan nuoren vähintään kuuden kuukauden ajaksi.

Valtionavustuksen myöntämisen edellytyksenä olisi, että työtön nuori on 18–29-vuotias ja että hän on ollut työttömänä vähintään kuusi kuukautta. Poikkeuksena olisivat nuoret, jotka ovat suorittaneet vain peruskoulun oppimäärän. Heidän osaltaan edellytyksenä olisi vähintään kolmen kuukauden työttömyys.

Hallitus on syksyn budjettiriihessä varannut 30 miljoonaa euroa nuorten työllistymissetelin eli rekrytointituen toteuttamiseen. Tuki kohdennetaan 18–29-vuotiaille nuorille, joiden voidaan arvioida hyötyvän tästä määräaikaisesta tukielementistä. Arviointi työllistymissetelin saajista tapahtuu työllisyysalueilla. Rahoitusta voidaan myöntää työllisyysalueille ennalta lasketun määrärahajaon mukaisesti.

Työllistymissetelistä rakennetaan yksityiskohdiltaan mahdollisimman yksinkertainen kokonaisuus. Työllistymissetelin on tarkoitus kattaa 50 % palkkakuluista. Kulut voivat olla 6 kuukauden tukijaksolla enintään 9000 euroa, eli 1500 euroa per kuukausi. Laskennallisesti tuen piiriin voidaan saada 3300–4400 kohderyhmään kuuluvaa nuorta.

Työ- ja elinkeinoministeriö on parhaillaan laatimassa tukea koskevaa asetusta. Asetus on tarkoitus esitellä valtioneuvoston istunnossa loppusyksyn aikana. Työllistymissetelin on tarkoitus tulla käyttöön heti alkuvuodesta 2026.

Nuorten työmarkkinatilanne on erityisen altis talouden suhdanteen vaikutuksille

Nuorten työmarkkinatilanne reagoi pääsääntöisesti aina ensimmäisenä ja jyrkimmin talouden suhdanteisiin. Talouden heikko tilanne näkyy nuorisotyöttömyyden nousuna ja työttömyysjaksojen pitkittymisenä. Kasvua on ollut erityisesti nuorten rakennetyöttömyydestä, mikä vaikeuttaa tutkimustenkin mukaan nuorten integroitumista työmarkkinoille.

Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Teresa Salminen, p. 0295 047 318
johtava asiantuntija Janne Savolainen, TEM, 0295 047 344

Sähköpostimme ovat muotoa [email protected]